20.3. Tämä juttu on oodi ja ylistys vanhoille Nokia matkapuhelimille. Hommasin ensimmäisen matkapuhelimeni muistaakseni joulukuussa 1996. Ensimmäinen silloisesta Mäkitorppa nimisestä liikkeestä hommaamani puhelin oli malliltaan Nokia 1611. Tietenkin silloisella Radiolinjan liittymällä. Minulla oli alunperin radiolinjan freetime-liittymä, josta puhelut päiväsaikaan maksoivat muistaakseni lähemmäs 3 markkaa minuutilta, eli 50 senttiä :). Illalla kello 18 jälkeen sai puhua sitten alle markan minuuttihintaan.
Puhelin oli melko painava ja isokokoinen. Vuonna 2000 ostin puhelimeen uuden akun ja jatkoin puhelimen käyttöä toisenkin akun loppumiseen, vuoteen 2004 asti.
Tämän jälkeen sain jostakin 3320 puhelimen joka oli minulla noin vuoden verran. Sitten vuonna 2005 hommasin Motorolan puhelimen, mutta tämä hajosi minulla noin vuodessa. Puhelimen latausreikä oli jotenkin kulunut ja löystynyt eikä ihan ehjälläkään laturilla pystynyt lataamaan enää puhelinta.
Nykyisen puhelimeni Nokia 6630, joka tunnetaan myös nimellä Charlie, hankin kytkykaupalla alkuvuodesta 2006. Tämä Nokian ensimmäinen 3G puhelin toimii erinomaisesti vielä tätä kirjoittaessani maaliskuussa 2012. Edes akkkua ei ole tämän 6 vuoden aikana tarvinnut vaihtaa. Puhelin on ollut melko kovassa käytössä, sillä olen tiputtanut puhelimen lattialle noin 30 kertaa. Lisäksi muutaman kerran myös kovalle jäälle ja jopa asfaltille. Puhelin on suunniteltu siten että muoviset kuoret suojaavat puhelinta todella hyvin. Lasi tai muovi on suojakuoren sisällä, joten vaikka puhelin tippuisi lasi alaspäin lattialle niin lasi ei pääse rikkoutumaan. Uusissa puhelimissahan muovi tai lasi saattaa olla muodikkaasti suunniteltu siten että se ulottuu puhelimen ulkopuolelle. Jokainen arvaa mitä tapahtuu kun tämmöisen puhelimen tiputtaa kerrankin maahan...
6.3. Piti sitten tänään kasata koko grilli tuohon pihalle. Lähdin kotipihalta hiihtämään pari kilometriä pellon poikki meren jäälle. Jäi sitten grillaus iltapäivälle, eli aloitin vasta kello 14:15. No itse asiassa en grillannut mitään vaan lämmitin aiemmin tehdyn kana-vihannespannun mustassa valurautapannussa. Pannun ei tarvinnutkaan kauaa olla grillissä ennen kuin se alko kiuhumaan, joten ruoka oli nopeasti valmis.
Musta valurautainen paistinpannu kuumeni myös itse niin kuumaksi ettei sitä voinut ottaa käteen ilman paksuja hanskoja.
7.-14.2 Piti sitten taas pitaa vuotuinen loma kun halvalla pääsi. Tällä kertaa olimme Dubaissa Arabiemiraateissa. Vaikka Dubai onkin vapaamielisempi kuin muut Arabiemiraatit niin sielläkään ei alkoholia saanut juoda julkisella paikalla. Sen sijaan hotelleissa alkoholia myytiin. Lue koko juttu täältä
29.1. Tänään oli Oulussa aurinkoinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä grillaushetkellä oli lähimmän virallisen säähavaintopisteen (Oulunsalo Pellonpää) mukaan -20,5 astetta.
Tammikuussa aurinko paistaa melko matalalta enkä ollut varma, että onnistuisiko grillaus ja ruoan laitto vielä tammikuussa. Koska aurinko paistoi vielä niin matalalta, en jaksanut kasata grilliä tuon enempää pihalle vaan laitoin peiliosan hankeen pystyyn ilman tukitelinettä ja ritilää ja kokeilin mihinkä grilli pystyy. Tällöin sain grillin paremmin kohdistettua suoraan matalalla paistavaan aurinkoon. Auringon säteily riitti hyvin grillaamiseen jo tammikuussa, sillä säde oli jo niin kuuma, että olisi polttanut paljaat kädet. Noin viisi sekuntia kärsi pitää paljasta kättä grillin polttopisteessä. Myös musta hansikas alkoi savuamaan osuttuaan vahingossa polttopisteeseen. Grillaaminen helpottuu huomattavasti kun laittaa telineen ja ritilän paikoilleen, jolloin polttopisteen saa kohdistettua samaan kohtaan. Makkaratikku tahtoo aina hieman heilua. Myös mustat keittoastiat helpottavat hommaa. Kesällä pitää tehdä ihan kunnon ruokia tällä.
Makkaran paistoa Oulussa tammikuun 29. päivä.
17.1. Olen päättänyt käyttää tästä sivustolta saatavia tuloja ympäristöystävällisten tuotteiden hankintaan. Ensimmäinen hankinta oli auringolla toimiva grilli/uuni. Ostin alumiinilevyn ja yritin siitä nikkaroida auringolla toimivaa grilliä. Viikon vasarointi ei tuottanut onnistunutta tulosta joten päädyin sitten tilamaan ihan valmiin aurinkogrillin. Sillä voi sitten paistaa makkaraa ja tehdä muutakin ruokaa. Tuossa valmiissa grillissä on se hyvä puoli että siinä on teline, johon grillattavan ruoan voi jättää esim. ritilälle paistumaan. Aurinkogrillejäkin on monia erilaisia ja kokoisia. Suomen oloissa, joissa auringon säteliy on yleensä melko vähäistä, tarvitaan melko suurta grilliä, jonka peiliosan halkaisija on reilusti yli metrin. Koska ympyrän alan lasketaan kaavalla ∏ r2 niin peiliosan halkaisijan kasvattaminen metristä puoleentoista metriin lisää heijastavan pinnan alaa reilusti yli kaksinkertaiseksi. Näin suuren grillin teho pitäisi riittää hyvin talvellakin.
Tilasin grillin USAsta, koska rahtikulut jostain syystä olivat jopa halvemmat kuin Euroopasta tilattaessa. Jouduin tosin maksamaan tullimaksuja ja ALV veroja, koska tilasin EU:n ulkopuolelta. Tämä rahti ja verot tekivät paljon enemmän kuin mitä itse tuote olisi maksanut Yhdysvaltoihin toimitettuna.
3.1.2012 Minulla on tätä sivustoa varten rekisteröity toiminimi. Alunperin toiminimi oli tosin toista projektia varten, mutta se ei kannattanut, joten nyt pyörittelen tätä sivustoa kyseisen toiminimen alla. Tästä johtuen minulle ja kaikille muille yrittäjille tulee suuri määrä soittoja ja kirjeitä mm. erilaisten ja mielestäni täysin turhien yrityshakemistojen pitäjiltä. Tänään postista tuli Espanjasta lähetetty kirje, joka alkaa sanoilla "Annual review of your company details" ja tämän kun täyttää ja pistää mukana tulleesa palautuskuoressa takaisin postiin niin saa tiedot johonkin European city guide: Industry and commerce" nimiseen hakemistoon, eikä maksa kuin 997 euroa ja mahdollinen ALV. Kyseessä on koko Euroopan laajuinen huijaus ja myös Euroopan parlamentti on jo puuttunut tähän. http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+WQ+E-2011-008205+0+DOC+XML+V0//FI
Toinen huvittava kerjäysyritys tuli viikko sitten puhelinmyyntifirmalta Oulun tiedekeskus tietomaan toimeksiannosta. Soittivat läpi Oulun alueen yrityksiä ja pyysivät yrityksiä tiedekummeiksi, että joku luokka pääsisi retkelle kyseiseen tiedekeskukseen. Muistaakseni olivat jotain 500 euroa vailla, joka en enemmän kuin meikäläisen firman liikevaihto. Arvaa vaan osallistuinko :)
31.12. Tänään on taas aika juhlistaa uuden vuoden vaihtumista. Meillä on rahoillekin paljon muuta käyttöä kuin ampua niitä taivaalle, mutta jotain pientä paukkua olemme perinteisesti ostaneet. Ehkä se kuuluu jotenkin uuteen vuoteen. Ja näkeehän niitä isompia raketteja kun muut niitä ampuvat sekä tosi isoja esim. kaupungin järjestämässä ilotulituksessa. Tosi järkevää sijoitta jotain 79 euroa johonkin tulipataan, joka kestää minuutin tai pari. Vaimo kävi Tokmannilla kysymässä jotain pientä ilotulitetta. Hänelle oli sitten tarjottu 19,90 maksavaa rakettipakettia. Hän oli sitten pyytänyt halvempaa, jolloin oli tarjottu 14,90 maksavaa pataa. Hän oli sitten pyytänyt vielä pienempää niin myyjä oli viimein ottanut esille 1,99 maksaneen Exocet-rakettipaketin, jossa on 6 kpl raketteja, kolme punaista ja kolme vihreää. Meillä on vissiin muinakin vuosina ollut samanlainen paketti :). Viime vuonna saatiin sama paketti vielä puolella hinnalla kun aatto iltapäivänä vasta se ostettiin. Näissä ei ollut mitään avauspanoksia, mutta ihan hienoja olivat ja lensivät korkealle. Ei uutta vuotta ilma exocettiä.
Exocet paketti maksoi 1,99 €
Tässä kuvassa muiden ampumia kalliin näköisiä raketteja.
16.12. Tänään oli aika tehdä vähän jouluvalmisteluja ja tehdä edullisesti piparitalo. En ole perinnetalojen ystävä, joten ajattelin tänä vuonna tehdä vähän erilaisen piparkakkutalon. Tein palaset kilon kaupan valmiista piparkakkunalevystä. Korkeutta talolle tuli yli 60 senttiä. Palojen liittämiseen yhteen meni ehkä noin 100 g sokeria. Lisäksi ikkunat on tehty tomusokerista. Pitää ensi vuonna kokeilla vieläkin erilaisempaa, ehkä iglun muotoista piparkakkutaloa.
15.9 Oli mahdollisuus tutustua ydinvoimalaan. Leibstadtin ydinvoimala johon pääsin tutustumaan sijaitsee Sveitsissä lähellä Zurichin kaupunkia sekä Saksan rajaa. Kyseinen ydinvoimala perustettiin vuonna 1984 ja on Sveitsin suurin ydinvoimala. Ydinvoimalan teho on 1220 MW. Sveitsin hallitushan on muuten päättänyt että uusia ydinvoimaloita ei maahan enää rakenneta ja viimeinen Sveitsin viidestä ydinvoimalasta suljetaan vuonna 2034.
Oli myös mielenkiintoista kuulla Sveitsin verotuksesta. Sveitsissä asuu paljon rikkaita ja maan elintaso onkin huomattavasti Suomea korkeampi. Sveitsissä paikalliset maakunnat, eli kantonit voivat päättää itse verotuksestaan ja monet kantonit myös kilpailevat alhaisella verotuksella saadakseen asukkaikseen rikkaita. Mikäli olet tosi rikas niin voit myös neuvotella verotoimiston kanssa siitä, paljonko veroja haluat maksaa. Sveisissä on myös ehdotettu käänteistä progressiivista verotusta, eli mitä rikkaampi olet, sitä pienempää veroprosenttia maksaisit, mutta tämmöiset ehdotukset eivät kuitenkaa ole menneet läpi.
Leibstadtin ydinvoimalan reaktori. Reaktorin kupolinmuotoinen kuori suunniteltiin jo alunperin niin vahvaksi että se kestää lentokoneen iskeytymisen.
Ydinvoimalan jäädytystorni. Jäähdytystornin alaosassa on suuret kolot, joista ilma pääsee tornin sisälle jäähdyttämään voimalastn tullutta matalapaineista höyryä vedeksi. Osa höyrystä menee yläilmoihin hukkaan, mutta osa saadaan jäähdytettyä takaisin vedeksi ja palautettua voimalan kiertoon. Radioaktiivinen vesi ei kuitenkaan kierrä tässä järjestelmässä.
1.9. Päätettiin keväällä taloyhtiömme yhtiökokouksessa lisäeristää asuntojemme yläpohjat puhallusvillalla 450 mm, eli 45 sentin korkeuteen asti. Tämän lisälämpöeristyksen pitäisi sitten näkyä ensi talven pienemmässä sähkölämmityslaskussa. Koska yläpohja on talon suurin yhtenäinen pinta ja lämmin ilma nousee ylöspäin, niin suurin osa asunnosta karkaavasta lämmöstä pyrkii pois katon kautta. Lisäeristyksen voi suorittaa monella tavalla. Yleinen tapa on puhaltaa irtovillaa vanhojen eristeiden päälle. Meillä työn suoritti Länsi-Suomen puhallusvilla Oy.
25.8. Nyt on taas se aika vuodesta jolloin saa poimia marjoja. Olemme istuttaneet vaimon kanssa pihalle melko läjän pensaita. Ajatuksena on se että saisimme omalta pihalta poimittua vuoden marjat tarvitsematta lähteä autolla oikeaan marjametsään. Emme käytä pihallamme emmekä kasvimaalla minkäänlaisia myrkkkyjä, joten ainakin tiedämme että kaikki mitä syömme on luomua. Tänä vuonna tyrniä tulee todella runsaasti. Tyrni on erittäin hidas poimia terävien piikkien takia, joten monen illan urakka on tiedossa. Asuntomme aikaisemmat omistajat ovat istuttaneet myös koristeomenapuita. Katsotaan, josko niistä saisi tehtyä kotiviiniä.
Kuva: Tyrnimarjoja
Karviaismarjapensas Kirsikkapuu
Pienellä kasvimaallamme kasvaa perunaa, salaattia, sipulia, ruohosipulia, maissia ja mansikkaa.
24.8. Kuten tätä blogia lukiessasi on tullut ilmi, minulla on sellainen filosofia että yritän välttää kaiken turhan ostamista. No kerran vuodessa on lupa ostaa jotain turhaa ja tänään sitten kolmen viikon odotus palkitiin sillä Kiinasta DealExtreme-verkkokaupasta edullisesti tilaamani tavarat saapuivat. Tilasin 3 kpl hammastahnan puristimia, jolla saa hammastahnatuubin puristettua mahdollisimman tyhjäksi. Hammastahnan puristimet on esitelty energiaa säästävät tuotteet sivulla, joten en niistä sen enempää. Lisäksi tilasin tuulivoimalla toimivat led valot, jotka voi kiinnittää vaikkapa polkupyörään. Suurin ostos oli sitten käsikäyttöinen metallinpaljastin, jolla voi lähteä etsimään aarteita ja malmeja = pullonkorkkeja. Kävin eilen noin 15 minuuttia etsimässä pieneltä uimarannalta metalliesineitä, lähinnä kolikkoja, mutta en löytänyt vielä mitään. Lisäksi tilasin DealExtremestä vielä pari matkalaukun hauskaa osoitelappua, jotka tulivat hieman myöhemmin, koska olivat loppuneet varastosta. Kaikki ostokset maksoivat yhteensä vain 30 euroa rahteineen Suomeen, josta metallinpaljastimen osuus oli noin 20 €.
Kiinasta tilattu paketti saapui hyvin pakattuna. Tuulivoimalla toimivat led-valot
Kuva: Käsikäyttöinen metallinpaljastin
Matkalaukun osoitelappu
30.6. Nyt on taas aika jättää viikoittaiset raha-anomukset Veikkaus
Oy:lle. En veikkaa kauheasti, mutta olen pitänyt samoja lotto ja vakio
rivejä jo noin 15 vuotta, mikä on niin pitkä aika että en kehtaa niitä
oikein lopettaakaan. Vakiossa on parhaimmillaan ollu 11 oikein ja
lotossa 5 oikein, mutta jospa se isompi potti vielä kerran tulisi.
Pelaan lottoa ikipelinä internetin kautta, joten ei tarvitse sen takia
lähteä edes kauppaan, kun huolehtii vain että tilillä on riittävästi
katetta. Vakioveikkausta ei pysty enää ikipelinä pelaamaan, joten rivi
on joka viikko tehtävä erikseen. Vakion pelaaminen samalla rivillä joka
viikko kuulostaa vähän tyhmältä. Joskus nuorempana tuli enemmänkin
pähkäiltyä vakion tuloksia mutta usein päävoiton vei sitten kuitenkin
joku Pihtiputaan mummo, joka ei luultavasti tiennyt vakioveikkauksesta
juuri mitään. Joten sama todennäköisyys minulla on voittaa kuin
Pihtiputaan mummolla, vaikka pidänkin samaan vakioriviä. Wikipedian
mukaan matemaattinen todennäköisyys voittaa täysosuma 13 kohteen
Vakiossa on 1:1 594 323. Veikkaus jakaa voittoina 13-oikein veikanneille
17 % vakion kyseisen viikon liikevaihdosta., joten mikäli täysosuma
sitten tulisi niin kannattaa toivoa että rivi olisi mahdollisimman
vaikea, jolloin täysosumille tulisi enemmän jaettavaa.
27.6. Hyvä ja halpa ja ympäristöystävällinen liikuntamuoto on
sauvakävely. Itse sain pari joulua sitten joululahjaksi kävelysauvat ja
minulla meni hieman aikaa että opin oikean sauvakävelytekniikan. Eivätkä
kunnolliset säädettävät sauvat maksa kaupassakaan kuin hiukkasen yli
kympin. Kun tarpeeksi käveli niin se oikea tekniikka tuli pikkuhiljaa
ihan luonnostaan. Sauvojen oikeappinen käyttö saa rasituksen tuntumaan
sopivasti myös yläkropassa. Sauvat antavat oikeasti myös lisää vauhtia
kävelyyn, kun käyttää käsiä apuna eikä vain laahaa sauvoja perässä niin
kuin monet mummot näyttävät tekevän.
25.6. Juhannuksena lomaillaan anopin omistamalla mökillä. Se on
tosiaan ihan oikea mökki, jossa ei ole mitään nykyajan hienouksia, kuten
sähköä tai juoksevaa vettä. Koska mökki sijaitsee Kuusamossa melko
lähellä napapiiriä, niin kesällä valaistusta ei juuri tarvitakaan mutta
kynttilät hoitavat vähäisen valaistuksen tarpeen. Juomavesi haetaan
veneellä lähistöllä olevasta lähteestä. Pesuvesi ja löylyvesi saadaan
järvestä letkua pitkin suoraan saunaan pumppaamalla. Veden pumppaaminen
on melko raskasta ja se tapahtuu käsivoimin kääntämällä kahtaa
edestakaisin muutaman sata kertaa, joten se käy samalla zumbasta. WC:kin
on perinteinen ulkohuussi.
Vesipumppu. Yhdellä kahvan kääntämisellä vettä pumppautuu kuvassa näkyvän sylinterillisen verran.
Vesi pumpataan suoraan järvestä. Letkun toisessa päässä on suodatin, joka estää roskien yms. tulemisen.

Juoma- ja ruoanlaittovesi haetaan aidosta lähteestä.
9.5.Nyt on kalastusluvat ostettu. Koko Suomen kalastuksenhoitomaksu
maksoi 22 € ja Oulun kaupungin lupa maksoi 28,50 € joten nyt voi sitten
kalastella rauhassa tarvitsematta pälyillä kalastuksenvalvojia. Vaikka
luvat maksavat tuon verran niin kalastus on silti melko edullista.
Toivottavasti saan sitten vähän saalistakin, jotta voi keventää
ruokalaskua ja syödä terveellistä suomalaista kalaa. Kuvia tulossa
myöhemmin.
6.5. Nyt oli aika suorittaa perinpohjainen auton siivous
tarkoituksena pudottaa auton painoa ja sitäkautta parantaa auton
taloudellisuutta. Toyota Yaris Verossaon lattialla irrotettvat
pohjalevyt, joilla saa halutessaan pohjan ihan tasaiseksi mikäli haluaa
kääntää auton takapenkit lattian sisään esim. suurikokoisten esineiden
kuljettamista varten. Punnitsin allaolevassa kuvassa vasemmalla näkyvät
lattialevyt ja painoksi tuli kahdelta levyltä yhteensä 7,2 kiloa.
Lisäksi autoon oli kertynyt ihmeen paljon kaikenlaista muuta romua.
Jätin toki autoon siellä tarvittavat vararenkaa, varoituskolmion,
nosturin, rengasavaimen, putken jolla saa rengasavaimeen vipuvoimaa,
huomioliivit, hinausköyden ja johdot, joilla voi ottaa virtaa
tarvittaessa toisen auton akusta. Sen sijaan otin pois 10 kpl tuulilasin
jäärapoja. En olisi uskonut että meillä on autossa 11 kpl jäärapoja.
Niitä on talvisin hyvä olla pari, sillä ne tahtovat usein olla hukassa
juuri silloin kun niitä tarvittaisiin, mutta että 11. Yksi jäärapa on
tosin vähän laadukkaampi, joka on integroitu lapaseen, joten sillä
tarkenee rapata ikkunoita kovillakin pakkalsilla. Jäärapoja on vain
vähitellen kertynyt todella pitkältä ajalta, kun mm. vaaliehdokkaat ovat
jakaneet niitä houkutellessaan äänestäjiä. Näkyi joukossa olleen yksi
Kesoilinkin jäärapa. Wikipedian mukaan Kesoil oli huoltamoliiketoimintaa
harjoittanut yritys, joka toimi vuosina 1968-1997. Lisäksi siivosin
autosta pois kolme lumiharjaa, kaksi ylimääräistä rengasavainta, joista
toinen rikkinäinen, 3 kpl polttimoita, 3kpl karttaa, 0,5 l täysi
vesipullo, tyhjä olut tölkki, hätävara pipo ja hansikkaat, 4 kpl
karttoja, joista yksi käsittelee Suomen rautatieverkkoa 1980-luvulta,
katkennut hinausköyden pätkä, yksi karkkipaperi, pari kuittia, pari
muovipussia, eduskuntavaalimainos, muovilaatikko sekä kaksi
lohkolämmittimen johtoa. Painoa näille nyt autosta poistetuille rojuille
kertyi 5,6 kg ja lattialevyille siis 7,2 kiloa niin siivous kevensi
autoa yhteensä 12,8 kg. Koska 100 kg paino lisää kulutusta noin 6% niin
12,8 kg laskisi kulutusta noin 0,77 %.
30.4.2011. Piti lupautua taas wappuaatoksi ajamaan taksia. En ole
enää oikein jaksellut ajaa yövuoroja, mutta vappuaatot olen yleensä
käynyt ajamassa. Alkuilta oli todella hiljainen vappuaatoksi. Onneksi
kävi tuuria ja sain heti vuoron aluksi lentoasemalta yli 100 euron
kyydin Oulusta Raaheen. Asiakas vieläpä kehaisi kovasti kyytiä, että oli
kuulemma jopa reilusti halvempi kuin yleensä. Ajelin alkumatkan
soratietä, joka oikaisee useita kilometrejä. Loppuillan kello yhdeksästä
aina aamu kuuteen asti saikin sitten ajella jalka suorana, sillä
porukkaa oli liikenteessä aivan mahdottomasti. Varmasti enemmän kuin
monina muina vappuina. Varsinkin Oulun Torinrannassa hillui nuora
porukkaa melko tuiskeessa. Taksien kysyntää lisäsi sekin että yöllä
lämpötila painui reilusti pakkasen puolelle. Aamulla viiden jälkeen
naapurikunnassa oli peräti -5 astetta.
Yön kassaksi sain ajettua noin 575 euroa (kello 16-05), joista
tietenkin isäntä vei suurimman osan päältä pois. Ja sitten rosvoille
taas tiedoksi. Suuri osa myös viikonloppuöisin maksaa nykyään kortilla.
Monissa vuoroissa käteiskassaa ei tule tippaakaan. Koska kuskeista
tuntuu olevan suurta pulaa sain neuvoteltua vielä normaalia paremman
palkan kyseiselle yölle. Senkin puolesta oli mukava ajella että koska
porukkaa oli liikkellä niin mahdottomasti niin joka kulmassa oli joku
heiluttamassa kättä taksin tarpeessa. Sai sitten valita asiakkaita ja
otinkin kyytiin sellaisia, jotka eivät nyt mahdottoman tuiskeessa
olleilta näyttäneet. Lisäksi ilmoittelin vielä enenn työvuoron alkua
Facebookissa olevani töissä, joten aika monet soittivatkin minulle
suoraan omaan kännykkääni.
25.4.2011. Toinen pääsiäispäivä. Oltiin luvattu käyttää
ylläpitäjän vanhempia IKEAssa Haaparannalla. Käytiin toki itsekin
siellä. Olen käynyt muutaman kerran Haaparannassa ohikulkiessa mm. ja on
tullut usein ostettua sieltä mietoa ykkösoluen vahvuista 2,25 %
siideriä, koska se on erittäin halpaa Ruotsin puolella. Käytiin siis
samalla palauttamassa vanhoja Ruotsista ostettuja siideritölkkejä
takaisin kungingaskunnan haitoiksi. :). Niitä olikin kertynyt 63 kpl,
mutta koska Ruotsissa tölkin pantti on avin 50 äyriä, saatiin tölkeistä
vaan 31,50 kruunua.
ICA-Max -nimisessä supermarketissa oli taas tarjouksena
Kopparbergin 0,5 litran mietoja siidereitä laatikollinen eli 24 kpl
hintaan 99 kruunua (plus 12 kruunua pullopantteineen), mikä on euroissa
vain noin 11 euroa ja pantteineen noin 12 euroa, joten semmoinen tuli
sitten ostettu kesää varten. Kovasti oli taas IKEAssakinhoukutuksia,
mutta ylläpitäjä on tunnettu kova vastus kaikille kauppojen
houkutuksille, joten mukaan tarttui verhotanko (Oli vaimon idea :)) ja
ilmakuplamuovin tapainen muovirulla, joka pannaan astiakaappiin, ettei
ilmalämpöpumppu resonointi seinässä helistäisi talvella astioita,
jolloin se on jäätynyt.
Tyhjiä tölkkejä palautettavaksi Haaparannan IKEA
Haaparannan ICA Maxi Stormarknad Kopparberg mietoa sidua halvalla
22.4.2011. Eipähän ole tullut vaatteita osteltua. Aikaisemmin tuli
osteltua enemmänkin vaatteita, joten niillä entisillä olen hyvin
pärjännyt tähän asti. Kuitenkin viime syksynä alkoi välikausitakki jo
vähitellen rispaantua ja reikiintyä, joten olen pitänyt silmät auki
mikäli uutta takkia sattuisi löytymään. Leikkasin paikallislehdestä
Tokmannin etukupongin, jolla sai kaikista vaatteista -30% alennusta,
myös jo alennetuista. Löysin sitten hienon takin, joka oli jo kahteen
kertaan alennettu hintaan 15 euroa. Tästä sain sitten vielä mainitut 30 %
alennusta, joten lopulliseksi hinnaksi jäi 10,50 €.
29.12. Olin katsellut peruutusmatkoja tammikuulle. Sitten huomasin
mainoksen, että Finnmatkojen lomavalvojaisissa myydään matkoja puoleen
hintaan. Näin vanhemmiten (35 vuotiaana) sitä rupeaa jo hieman
laiskottamaan, joten nyt oli hakusessa ihan vain löhöloma jossain
lämpimässä ja mieluiten suoraan Oulusta, koska jo pelkästään matkat
Oulusta Helsinkiin edestakaisin tekevät noin 150 euroa henkekä kohti.
Lisäksi on kiva kun ei tarvitse sitten jäädä enää väsyneenä
odottelemaan Helsingissä vielä paluumatkaa Ouluun, vaan pääsee
lentokoneella lähes kotiovelle.
Bongattiin sitten viikon matka Maspalomasiin, Gran Canarialle
Oulusta hintaan 295 €. Otettiin sitten lentokenttäkuljetukset ja ateriat
lennoilla ja maksettiin vapaaehtoinen euron ilmastotuki, joten hintaa
kaikkineen tuli 327 € yhdeltä hengeltä. Maksoin tuon matkan vielä
Dinersin luottokortilla, johon minulla kuuluu matkavakuutus niin sai
vielä matkavakuutuksen matkalle samaan hintaan.
14.8.2010. Nyt tässä kesällä sain viimein hankittua pienen 2,9
Amppeeritunnin akun, joka maksoi 12 euroa oululaisessa Akkutalossa.
Lisäksi ostin Motonetistä 300 w invertterin, joka kustansi 34,90.
Aurinkopaneelilla ladatun akun voi kytkeä suoraan hauenleuka liittimillä
invertteriin, joka muuttaa akusta saatavan 12 v tasavirran 230 watin
vaihtovirraksi. Voin siis käyttää nyt aurinkoenergialla kaikkia
laitteita, joiden teho on alle 300 wattia. Ylläpitäjän kahvinkeitin
kuluttaa 990 wattia, joten kahvin keittäminen ei vielä tällä
invertterillä onnistunut. Myös tämän kannettavan tietokoneen lataaminen
onnistuu, joten tarkoituksena on ainakin kesäkautena tämän sivuston
ylläpito täysin saasteettomaksi.
Kuvat. Aurinkopaneeli lataa akkua. Sininen neliön muotoinen esine on lataussäädin, joka mm. estää akun tyhjentymisen ja ylilataamisen. Toisessa kuvassa on Motonetistä ostettu 300 w invertteri.
7.5. Tilasin e-villestä 12V jännitteellä toimivan partakoneen,
jossa on tupakansytytinliitäntä. Kytkin sen aurinkopaneeliin ja
parranajokin sujuu nyt aurinkoenergialla. Aurinkopaneelilla on
mahdollista käyttää myös normaalilla 220V jännitteellä toimivia koneita,
mutta tällöin vaaditaan invertteri, joka muuttaa pistorasiasta tulevan
220V vaihtovirran 12V tasavirraksi. 12V tasavirralla toimivia laitteita
pystyy käyttämään ilman lisälaitteita.
13.2.2010. Kevätaurinko paistoi kirkkaasti Oulussa, joten oli aika
kaivaa aurinkopaneeli naftaliinista ja kokeilla, josko viimeinkin saisi
kännykän ladattua. Ja onnistuihan se. Helmikuunkin aurinko riitti siis
hyvin lataamaan Nokia 3110 merkkisen matkapuhelimen. Pakkasta oli
kuitenkin -10 astetta ja tuulikin puhalsi melko voimakkaana, joten en
viitsinyt sitten vielä alkaa mitään suurempia viritelmiä tekemään, joten
täytyy koettaa sitä kannettavan akun lataamista myöhemmin.
26.11.2009 Tässä hyvä linkki Helsingin Sanomista, jossa sokkona tehdystä jouluglögien makutestistä parhaaksi
21.11.2009
Paneeli ostettiin maanantaina 16.11 ja nyt seuraavaan lauantaihin
mennessä aurinko ei ole näyttäytynytkään Oulussa. Koko viikon on ollut
todella harmaata ja viimeisenkin vuorokauden aikana vettä on tullut 10
mm. Aurinkopaneelin teho ei riittänyt edes lataamaan sormipariston
kokoisia Ni-MH 2300mAh ladattavia akkuja. Täytyy odotella sitä
aurinkoista päivää niin saisi kannettavankin käymään muilla kuin
fossiilisilla polttoaineilla. Täytyy kuitenkin kulutttaa ja investoida
kännykän autolaturi ja kokeilla että saanko edes kännykkääni ladattua.
Kannustavia kommentteja on kuitenkin jo kuulunut pidemmälle ehtineiltä
aurinkopaneeliharrastajilta...että helmikuun lopussa sitä
aurinkoenergiaa alkaa sitten kunnolla kertyä....joten sitä odotellessa.
16.11.2009
Saasto.fi pyrkii tästä lähtien olemaan entistäkin
ympäristöystävällisempi. Tarkoituksena on minimoida sivuston ylläpidossa
syntyvät hiilidioksidipäästöt ja samalla kokeilla uusiutuvien
energianlähteiden toimivuutta Suomen olosuhteissa. Ensimmäinen ostos oli
13 watin Topray solar aurinkopaneeli, jolla on tarkoitus alkaa latamaan
sivuston ylläpidossa käytettävän kannettavan tietokoneen akkuja.
Lisäksi tarkoituksena on myös ladata digitaalikameran ja GPS-paikantimen
paristoja sekä matkapuhelimen akkuja. Aion myös kokeilla kuvassa
näkyvän aurinkopaneelin soveltuvuutta työhuoneen valaisemiseen, joten
lisää juttuja asiasta on luvassa tällä palstalla.
Kuva: Topray Solar 13 w kannettava aurinkopaneeli
|