|
Uudet 1.7.2010 voimaan tulleet taksihinnat päivitetty sivustolle.
1. Yritä saada joku jakamaan taksisi. Varsinkin yöllä kimppataksi on kannattavaa, vaikka asuisittekin jopa hieman eri suunnalla. Taksin lähtömaksu yöllä ja sunnuntaisin kello 20-06 on 8,30 euroa (lauantaisin ja aattoisin kello (16-06). Lähtömaksu arkipäivisin on 5,30 €. Kilometrimaksu korkeintaan kahden henkilön kuljetukselta on 1,33€. Asiaan tietenkin vaikuttavat mm. liikennevaloissa seisominen, mutta koska varsinkin yöllä baarista tultaessa on joutuisaa on kannattavaa tehdä jopa parin kilometrin lenkki viemään kaveri ensin kotia ja sitten ajaa jopa päinvastaiseen suunmaan omaan kotiinsa....kuin että kummatkin menisivät omilla takseillaan. Tässä on myös se hyöty että ruuhkat purkautuvat nopeammin. Jos kummatkin asiakkaat ottaisivat oman taksin niin molempien taksien pitäisi ajaa asiakkaan luota tyhjänä keskustaan hakemaan uutta kyytiä. Kun matka jaetaan samalla taksilla niin taksi pääsee toisen asiakkaan vietyä ajamaan usein oikoreittiä toisen asiakkaan luokse....ja matka on usein yhteensä lyhyempi kuin jos kummatkin taksit olisivat vieneet yhden asiakkaan suorinta reittiä kotia ja palanneet suorinta reittiä takaisin kaupunkiin.
2. Seuraava taulukko on lainattu Suomen taksiliiton sivuilta osoitteesta http://www.taksiliitto.fi/fi/taksiliikenne/hinta/ Suomessa taksiliikenne on luvanvaraista ja liikenne- ja viestintäministeriö vahvistaa taksien hinnat, jotka ovat samat koko Suomessa.
|
Taksaluokka |
Henkilöitä |
euroa/km |
|
I |
1 - 2 |
1,39 |
|
II |
3 - 4 |
1,67 |
|
III |
5 - 6 |
1,81 |
|
IV |
yli 6 |
1,94 |
Jos on isompi porukka liikenteessä eikä kahdeksan asiakkaan vetoista tilataksia ole saatavilla, joudutaan usein ruuhka-aikaan turvautumaan kahdeen pieneen autoon. Tällöin tulee halvemmaksi jakaa porukka siten että toiseen autoon tulee esim. 2 henkeä ja toiseen 4...kuin että molempiin autoihin menisi kolme henkeä. Kannattaa myös muistaa että kaksi alle 12 vuotiasta lasta lasketaan vain yhdeksi henkilöksi. Suuntaa antava hintalaskuri löytyy esimerkiksi täältä http://www.taksiseinajoki.fi/taksimatkan hinta.htm
3. Käytä taksia ja julkisia kulkuvälineitä. Julkisten kulkuvälineiden käyttö on sekä halvempaa että ympäristöystävällisempää kuin auton omistaminen. Lisäksi taksilla vältyt katsastuksilta, autoveroilta, huoltokuluilta, pysäköintimaksuilta ja - sakoilta, vakuutuksilta yms.
4. Monissa maissa taksiliikenne ei ole yhtä rehellistä kuin Suomessa.
Suomessa taksiin voi aina luottaa, mutta ulkomailla asia ei välttämättä aina ole näin. Toisin kuin Suomessa myös hinnoittelu on vapaata. Kannattaa kysäistä
vaikkapa hotellin respasta, että mikä taksiyhtiö on rehellisen
maineessa, sillä hinnat saattavat vaihdella samalta matkalta jopa 100%.. Tämä koskee omien kokemusteni myötä erityisesti Balttian maita.
5. Tilaa evääsi valmiiksi kun tulet baarista. Monessa yöpitserioissa on mahdollisuus puhelimella tilata pizzat valmiiksi. Taksin odotustaksa on 39,50 € tunti (http://www.taksiliitto.fi/fi/taksiliikenne/hinta/). Olen aina ihmetellyt sitä että miksi ihmiset ajavat taksilla jonnekin grillille ja alkavat nurisemaan kuljettajaa laittamaan taksamittarin kiinni sillä aikaa kun ovat ostamassa kännipizzaa. Usein pizzan teossa menee puoli tuntia, jolloin taksin odotuksesta kertyy noin 20 €. Jos ensi kerralla tilaisit sen pizzan valmiiksi vaikkapa taksijonosta ja kävisit sitten taksilla vain noutamassa pizzan max. 5 minuutin odotuksella säästäisit ainakin 15 €. Saa siinä sitten valittaa kun ei saa taksia kun ruuhka-aikana isossa kaupungissa jopa kymmeniä takseja odottaa asiakkaiden pizzoja.
6. Äskeiseen vinkkiin liityen toinen hyvä säästövinkki on tietenkin syödä ne kännipizzat jo siellä kaupungissa.
7. Taksin tilaus taksikeskuksesta maksaa yleensä noin euron tai jopa 1,5 €. Ensi kerralla kun ajat taksilla, kysy että saatko soittaa suoraan kuitissa näkyvään auton numeroon. Se että saatko soittaa riippuu yleensä sinusta itsestäsi ja siitä missä kunnossa olet. Jos jo menomatkalla olet ottanut änkyräviinaa ja vaatteesi ovat ihmiskehon eritteiden peitossa et todennäköisesti saa taksin suoraa numeroa vaikka kuinka vänkäät.
8. Toiminta-alueesta. Monet eivät tiedä että takseille on yleensä määritelty ns. toiminta-alue, joka ainakin tuntemallani alueella on kunta. Toiminta-alueen sisäpuolella ajetaan aina taksamittari päällä, mutta toiminta-alueen ulkopuolella taksan saa periä vain yhteen suuntaan. Mitäkö hyötyä tästä on? Jos otat esimerkiksi taksikyydin vaikkapa Oulusta-Kuusamoon, jonne tulee matkaa noin 220 km. Matka maksaa nopeasti laskettuna yli 300 €. Jos vaikkapa kolmen tunnin kuluttua tarvitset taksia takaisin Kuusamosta Ouluun ja tilaat taksin sitten niin hinta on tietenkin sama. Kuitenkin jos pyydät taksia odottamaan 3 tuntia Kuusamossa niin maksat tietenkin odotuksesta 3 tuntia kertaa 39,50 € = 118,50 €. Paluumatka takaisin Oulun rajalle, josta toiminta-alue alkaa, on kuitenkin ilmainen, koska toiminta-alueen ulkopuolella taksan saa periä vain toiseen suuntaan...ja kuski laittaa mittarin päälle vasta Oulun rajalla. Joten näin säästät esimerkkitapauksessa jopa 150 €. Varmista kuitenkin asia etukäteen kuskilta ennen kyytiin tuloa, sillä toiminta-alueissa saattaa olla paikkakuntaisia eroja. Sovi myös odotukset kuskin kanssa ennen matkaa, sillä kuskillakin saattaa olla omia menoja.
9. Joskus juhlijoille on käynyt niin että he ovat menneen autolla kylille ja innostuneet sitten juhlimaan niin paljon että eivät voi enää ajaa autolla kotiinsa. Ei kannata kuitenkaan jättää varsinkaan parempaa autoa yöksi kylille rikottavaksi tai saamaan seuraavana aamuna parkkisakkoja. Kaikkein idiootein ja kallein ratkaisu on lähteä kännissä ajamaan omalla autolla. Mitkään liikennevakuutukset eivät korvanne mitään jos kuljettaja on humalassa. Nyt sitten se vinkki. Tiedä että voit soittaa taksikeskukseen ja neuvotella mahdollisuudesta tilata taksi kahdella kuljettajalla. Tällöin toinen taksikuski ajaa oman autosi turvallisesti kotiasi..ja toinen kuski tulee autolla perässä ja hakee sitten sinun autoasi kuskanneen kuskin takaisin omalle autolleen. Hinta sovitaan ennen matkaan lähtöä tietenkin noin kaksinkertaiseksi normaalitaksaan verrattuna. Onhan siinä kaksi kuskia kiinni. Jos asut esim. noin 8 kilometrin päässä siitä minne jätit autosi tekee matka siis tuplataksalla noin 40 €. Se on kuitenkin pieni hinta siitä että saat autosi ehjänä kotiin...ja pääset samalla itse turvallisesti kotiin.
10. Edelliseen vinkkiin liittyen, myös polkupyörä on mahdollista kuljettaa taksissa mainitsemalla siitä taksikeskukseen tilatessa taksia. Pyörän kuljetus maksaa normaalitaksan lisäksi vain 2,50€ lisää...mikä on pieni hinta siitä että saa pyöräsi mukaan eikä se jää kylille rikottavaksi.
11. Liikenne- ja viestintäministeriön ohjeen mukaan takseissa voidaan periä
(yleensä se peritään ;) ) enintään 6,15 euron suuruinen
ennakko-tilausmaksu silloin, kun kuljetus on tilattu vähintään 30
minuuttia ennen asiakkaan ilmoittamaa lähtöaikaa. Ennakkotilausmaksua
ei kuitenkaan saa periä, jos kuljetuksen tilaajana, maksajana tai
korvaajana on kunta, kuntayhtymä, valtio tai KELA. Tämmöisiä kyytejä
ovat siis esimerkiksi koulukyydit tai vammaispalvelulakiin perustuvat
matkat. Ennakkotilausmaksu on hyvin perusteltu, sillä taksit lähtevät
ennakkoon tilattuihin kyyteihin niin hyvissä ajoin että ovat varmasti
perillä asiakkaan haluamana aikana. Tällöin taksit ovat varattuna
kyseiselle asiakkaalle eivätkä voi ottaa muita tilauksia vastaan.
Ylläpitäjä ei vaan kertakaikkiaan tajua tuota 30 minuutin rajaa, sillä
samalla tavalla taksit joutuvat varaamaan itsensä vaikka ennakkotilaus
tulisi 25 minuttia ennen haluttua aikaa. Jotkut tietävät tämän
käyttävät hyväkseen tätä 30 minuutin rajaa ja tilaavat taksin 29 minuttia ennen haluttua aikaa, jolloin ennakkotilausmaksua ei saa periä.Joten mielestäni on reilua kertoa muillekin tämä mahdollisuus vaikkapa
tällä palstalla. Säästät siis ennakkotilausmaksun kun tilaat taksin
korkeintaan 29 minuuttia ennen haluttua aikaa. Huom! Kommentteja taksi-vinkeistä sivulta voit lukea tarkkaavaisen lukijan kommentin, että tämä vinkki ei toimi pääkaupunkiseudulla. Tämän vinkin toimivuus on kuitenkin todistetusti testattu Oulun seudulla. Toimii kuulemma myös Savossa.
12. Tiedä että voit tilata haluamanlaisesi taksin. Monet eivät tiedä, että taksikeskuksen kautta voi tilata monenkinlaisen auton. Esimerkiksi ainakin Oulun alueella sinulla on mahdollisuus tilata mm. seuraavanlainen taksi, mikäli sellainen on ajossa. Muitakin vaatimuksia voi koettaa esittää.
- Taksi kuljettaa eläimiä/polkupyöriä/suksia
- Taksinkuljettaja osaa englantia/ruotsia/saksaa/venäjää/viittomakieltä
- Taksinkuljettaja on mies/nainen
- Taksi on farmari/tilataksi/invataksi/tavallinen auto
- Taksi on savuton
- Taksi on musta
- Taksi on pieni tila-auto, jossa voi istua normaalia ylempänä (esim. Opel Zafira, Corolla/Toyota Verso tai Mersun B-malli)
- Taksi antaa virtaa
- Taksi hinaa
- Taksissa on kuittikirjoitin
- Taksissa käy Amex, eli American Express -luottokortti
- Taksi auttaa asiakasta (Siis normaalia enemmän)
- Taksissa on paarit
- Taksissa on lasten turvaistuin
Mitenkä tällä tiedolla voi sitten säästää? Esimerkiksi virran antamisesta ei ole olemassa mitään liikenneministeriön virallista hintaa, joten hinta luultavasti saat taksilta virtaa halvemmalla kuin esim. hinauspalvelulta. Kysäise taksilta hintaa. Jos esimerkiksi hääpari tarvitsee arvolleen sopivaa hääkuljetusta voivat he tilata tyylikkään auton edullisesti tilaamalla mustan taksin. Yleensä taksit joilla on määritteenä "musta auto" ovat sitten normaalia "edustuksellisempia". Esim. taksi-isännät joilla on vähän arkisempi auto kuten vaikkapa Toyota Avensis farmari, eivät ole määrittäneet autoaan mustaksi autoksi vaikka auto sattuisi musta olemaankin. Näin tietokone ei valitse heitä vaikka heidän autonsa olisivatkin mustia.
13. Tiedosta, että taksissa halvin reitti ei ole aina lyhin. Taksamittarit on tarkasti kalibroitu mittaamaan matkan erittäin tarkasti. Lisäksi mittarit on sinetöity, ettei niitä pääse "fiksaamaan". Mikäli liikennevaloja ja ruuhkia ei ole halvin reitti on aina lyhin reitti. Sen sijaan ruuhka-aikana kannattaa joskus jopa koukata pieni lenkki, jos se avulla pääsee kiertämään useita liikennevaloristeyksiä tai tietöitä yms. Minuutin odotus esimerkiksi liikennevaloissa maksaa 0,66 € (39,50 € / 60 min). Tällä 0,66 eurolla pääset taksilla periaatteessa 474 metrin matkan (0,66 € / 1,39 €/km) mikäli pysähdyksiä ei ole.
14. Tarkkaile kellonaikaa kun tilaat taksin. Kuten vinkissä numero yksi kerrottiin niin taksin perusmaksu, eli lähtömaksu sunnuntaisin ja arkisin kello 20-05:59 on 8,30 euroa. Lauantaisin ja aattoisin kello korkeampaa lähtömaksua sovelletaan kello 16-05:59 välisenä aikana. Perusmaksu arkipäivisin 06-19:59 on vain 5,30
€. Säästät siis 3 euroa kun lähdette matkaan esimerkiksi perjantai-iltana kello 19:50 kello 21:05 sijasta.
15. Taksin hinta sisältää henkilökuljetuksissa arvonlisäveroa 9 % ja tavarakuljetuksissa 23 %. Mikäli matka kuitenkin suuntautuu ulkomaille, matka voidaan ajaa 0 % arvonlisäverolla. Mitenkä tällä tiedolla voi säästää? Mikäli olet menossa Suomen rajan lähelle niin säästät 8 % arvonlisäverossa ajamalla Suomen rajojen ulkopuolelle.
|