Pyykkipäivä kauan sitten
Pyykinpesu on nykyään niin helppoa, että nuorempien ihmisten on vaikea kuvitella, kuinka työlästä se oli ennen näitä automaattipesukoneita, linkoja ja kuivaustorneja. Omasta lapsuudestani muistan yhtä ja toista siitä raskaasta työstä, vaikka en ole edes mitenkään vanha, no sitä suuren suurta ikäluokkaa vaan…
Pyykkilauta oli se tärkeä apuväline, jolla likaisetkin työvaatteet sai puhtaiksi hankaamalla niitä saippuavedessä laudan aaltomaista pintaa vasten. Talvisaikaan pyykki pestiin karjakeittiössä, ja pestyt vaatteet vietiin sitten kelkalla kaivolle, missä huuhtelu suoritettiin jäisellä kaivovedellä.
Siitä hyytävän kylmästä vedestä vaatteet väännettiin käsin seuraavaa huuhtelua varten ja lopuksi sitten liiat vedet pois, jotta vaatteet voisi ripustaa ullakolle kuivumaan. Siellä ne äkkiä jäätyivät tönköiksi peltipaidoiksi ja housuiksi. Kyllä rupesi käsivarsissa suonta vetämään, kun äidin apuna yritti sitten vähän isompana väännellä raskaita vaatteita. Jos talvella vesi uhkasi loppua kaivosta , niin silloin pyykkiveden joutui sulattamaan lumesta. Jos taasen vesi meni vähiin kesällä, niin silloin ajettiin saavit ja pyykit ns. ”pyykkiroopille”. Se oli kaivanto, mistä oli ajettu pelloille maanparannussavea, ja siellä oli kesälläkin vettä. Pyykkiroopin rannalla oli suuri musta muuripata, jonka alle kerättiin risuja, käpyjä, ja kuivia keloja . Sitten vesi lämmitettiin kiehuvaksi ja pantiin lakanat sekaan saippuan kanssa. Keitosta hämmenneltiin puisella ”pyykkikorennolla”. Lapsena siellä pyykkipaikalla oli hauska leikkiä. Pieni mutkitteleva oja virtasi suurten kuusten pimennossa . Oli kasoittain käpylehmiä ja kaikenlaisia kukkivia kasveja. Kukaan ei ohjannut toimintaa, ihan itse sai miettiä, mitä niillä kävyillä ja oksilla leikkisi. Se tuntui retkeltä, vaikka en muista, että eväitä olisi ollut mukana.
Kun pyykit oli pesty ja huuhdeltu, niin sitten ajettiin taas saavit ja puhtaat pyykit kotiin, ja ripustettiin vaatteet narulle kuivumaan. Kovin työlästä se oli, mutta kun se oli ainoa tapa saada puhtaita vaatteita, niin pakko se oli tehdä miten pystyi niillä keinoilla, mitä siihen aikaan oli käytettävissä.
Myöhemmin sitten kun taloon saatiin sähköt, ilmestyi jossain vaiheessa pulsaattoripesukonekin, joka ihan itsekseen sähkön avulla pyöritteli vaatteita. Kuuma vesi piti tietysti panna sinne ensin. Ei se vielä niin edistyksellinen ollut, että olisi itse osannut vettä lämmittää. Mutta kuitenkin se oli suuri helpotus, kun ei enää tarvinnut pyykkilautaa käyttää. Vesi väännettiin vaatteista pois kammella pyöritettävän telan avulla, ja koneen sisältä laskettiin letkun avulla saippuavesi pois. Sen jälkeen huuhteluvedet kaadettiin koneeseen ja suoritettiin huuhtelut niin monta kertaa kuin oli tarpeen. Välillä aina vaatteet kuljetettiin telan läpi, ja sen jälkeen vedet pois ja uusi huuhtelu.
Nykypäivänä tuosta pyykkihommasta selvitään melkein vain nappia painamalla. Mutta eipä siitä jää lapsille sellaisia muistoja, mitä itselle jäi tuosta lapsuuden pyykkipäivästä; nuotion savu pyykkipadan alta, lintujen liverrys metsässä, metsän kukat ja mielikuvituksen luomat peikot ja menninkäiset puiden takana. Olivat ne aikoja ne.