Kiertoilmauuni

Kiertoilmauuni säästää sähköä ja aikaa. Aseta lämpötila 20 astetta tavallista uunia alhaisemmalle lämmölle. Kiertoilmauunia ei tarvitse myöskään esilämmittää. Lisäksi voit paistaa kaksi, ehkä kolmekin pellillistä kerralla.

Puhdista uuni

Puhdista uunisi säännöllisesti. Näin lämpö pääsee paremmin johtumaan uunin vastuksista ja seinistä, jolloin energiankulutus laskee.

Hella vs. uuni

Laita ruokasi mieluummin hellalla kuin uunissa. Hella on paljon energiatehokkaampi kuin uuni, sillä kun lämmität hellalla sähkö lämmittää vain pientä levyä, kun taas uunissa koko suuri uuni täytyy ensin kuumentaa.

Induktioliesi

Valitse seuraavalla kerralla liesi, jossa on keraamiset induktio-keittotasot. Induktioliedessä keittotasot kuumenevat magneettisen induktion avulla, jonka vuoksi induktiotasolla voidaan kuumentaa ainoastaan sellaisia astioita, joiden pohjassa on magnetoituvaa materiaalia. Esimerkiksi lasi tai alumiini eivät siis lämpene induktiolla. Induktiolevy kuluttaa 35 % vähemmän sähköä kuin perinteinen valurautainen keittolevy ja 20 % vähemmän kuin tavallinen keraaminen taso. Lisäksi induktiolevy on nopeampi kuin tavallinen levy ja se reagoi nopeasti lämpötilan muutoksiin levyn tehoa säädettäessä. Induktiotaso on myös lapsiystävällinen, sillä se ei lämpene vaan energia siirtyy suoraan lämmitettävään kattilaan. Näin ollen induktiohella ei lämpene mikäli keittotason päällä ei ole kattilaa vaikka se olisikin päällä, joten induktioliesi on tämän takia myös erittäin paloturvallinen. Lisäksi keraaminen liesi tai induktioliesi on paljon helpompi pitää puhtaana kuin tavallinen valurautalevyhella.

Uunin grillivastus

Käytä ruoanlaittoon uunin grillivastusta. Sen avulla saat tietyt ruoat valmistettua nopeammin ja vähemmällä energialla kuin tavallisilla uunin vastuksilla.

Ei ylimääräisiä tavaroita uuniin

Älä pidä ylimääräisiä vuokia tai muita tavaroita uunissa. Jos sähköuunissa on esim. tarpeeton ylimääräinen lasivuoka, uunin lämmittämiseen menee kokemukseni mukaan enemmän sähköä verrattuna siihen, että ylimääräistä lasivuokaa ei olisi uunissa.

Lukijan vinkki

Anna auringon paistaa uuniin

Suuntaa uuni ikkunan suuntaan niin, että aurinko paistaa sitä kohti iltapäivisin. Ei haittaa, vaikka uunista olisi lamppu palanut, leipomishetket sujuvat silti rattoisasti.

Niksi-Pirkasta

Munakello ruoanlaitossa

Käytä munakelloa tai muuta ajastinta ruoanlaitossa. Näin osaat sammuttaa uunin tai keittolevyn oikeaan aikaan, eikä sähköä kulu turhaan.

Paistomittari säästää sähköä

Toinen sähköä säästävä keksintö on uunin paistomittari. Sitä käyttämällä tiedät, että milloin esimerkiksi joulukinkku on valmista. Digitaalisia paistomittareita myy esim. Claes Ohlson hintaan 16.90 € tai NetAnttila hintaan 9,90

Lisätietoja:

Saman lämpötilan ruoat

Kun teet uunissa ruokaa isommalle porukalle, niin yritä tehdä sellaisia ruokia, jotka voi paistaa samassa lämpötilassa yhdellä kertaa. Näin pystyt valmistamaan kaikki tarjottavat ruoat samalla kertaa.