Kimppalahja tulee halvemmaksi kuin monta pientä lahjaa

Joulu- ja/tai kevätjuhlan aikaan on kohteliasta muistaa koulun/päiväkodin henkilökuntaa/lapsen omahoitajaa kuluneesta lukukaudesta. Kerätkää hyvissä ajoin muiden lapsien vanhempien kanssa kimppalahja. Tällöin säästätte rahaa, sillä muutamalla eurolla per lapsi saatte ostettua  kimppalahjan ja kaiken lisäksi opettaja saa näin paljon järkevämmän ja mieluisamman lahjan, kuin jos jokainen lapsi olisi ostanut erikseen esim. kynttilän tai suklaarasian.

Säästä pakettikorteissa

Säästät pakettikorteissa kun paketoit jokaisen lapsen ja perheen jäsenen joululahjat erilaisella paperilla. Tällöin pakettikortteja ei tarvita. Myös tussikynää kuluu vähemmän, kun tekstejäkään ei tarvita :). Tämä sopii vinkki sopii parhaiten vähän vanhemmille lapsille, sillä mikäli perheessä vierailee joulupukki, niin tässä voi olla vähän liikaa opettelemista kiireiselle pukille.  Myös lapset voivat myös alkaa ihmettelemään, että miksi ihmeessä vanhemmat tietävät kenelle mitkäkin lahjat tulevat, mutta ei itse joulupukki…

Käytä lyijykynää

Käytä lyijykynää esim. joulu- tai kutsukorttien kirjoittamisessa ja kirjoita lopuksi paremmalla kynällä päälle kun teksti on varmasti oikein ja virheetön. Tällöin ei tule virheet on helppo korjata pyyhekumilla, etkä joudu heittämään kortteja pois turhien kirjoitusvirheiden takia.

Jouluiset kukka-asetelmat voi tehdä itse

Jouluiset kukka-asetelmat voi tehdä itse: osta halpoja joulukukkia ja etsi vanhoja joulukoristeita ja purkkeja. Purkkeja voi päällystää vaikka foliolla tai joulupaperilla. Hiukan taiteellista näkemystä ja mielikuvitusta niin asetelma on valmis.

Lukijan vinkki

Anna lahjasi eteenpäin lahjana

Luultavasti sait paljon joululahjoja, mitkä eivät miellyttäneet sinua.

Voit myydä lahjasi kirpparilla tai huutonetissä, muista maininta että tavara on uusi ja hinta sen mukainen. Voit myös antaa lahjasi eteenpäin lahjana. Ylläpitäjä jatkaa tähän, että esim. ennen joulua monissa perheissä annetaan ja saadaan useita, jopa kymmeniä, suklaarasioita ja kukkakimppuja lahjaksi tutuilta ja puolitutuilta. Kun saat ties kuinka monennen suklaarasian lahjaksi, anna joku aikaisemmin saaduista suklaarasioista eteenpäin uusimman suklaarasian antajalle. Muista kuitenkin poistaa kaikki tervehdykset ennen kuin annat lahjan eteenpäin.

Lukijan vinkki

Mieti tarkasti mitä ostat joululahjaksi

Mieti tarkasti mitä ostat joululahjaksi, turha krääsä ja koriste-esineet eivät miellytä ketään. Anna aikaasi, olemalla läsnä esim. vanhuksille ja lapsille. Yksi vaihtoehto on myös antaa omaa aikaasi, siten että lahjoitat itse tekemäsi voucherin, jolla lahjan saaja voi ostaa sinulta palveluksia, esim. lapsen vahtina olemista yms. Lahjan hinta ei ole tärkein, vaan joulumieli. Joulupaperia ei ole pakko ostaa, vanhasta sanomalehdestä saa hyvän lahjakääreen tai ruskeasta pakkauspaperista. Joulun alla lehdistä löytyy tontunkuvia ja muita joulukuvia paperikääreen koristeeksi, vaatii vain pientä mielikuvitusta tehdä personallinen paketti. Joulukorttejakin on helppo ja kiva valmistaa itse hyödyntämällä edellisten vuosien joulukortteja.

Lukijan vinkki

Soita ensi jouluna joulun toivotukset joulukortin sijasta

Soita ensi jouluna joulun toivotukset joulukortin sijasta. Korttien etsimiseen ja ostamiseen ja osoitteiden kirjoittamiseen menee aikaa ja rahaa. Joulukortti on myös laiska tapa pitää yhteyksiä. Luultavasti tuttavasi ja varsinkin moni moni vanhus tai yksinäinen ilahtuu enemmän mikäli käytät hieman aikaasi ja soitat hänelle joulukortin lähettämisen sijasta. Myös rahaa ja paperia säästyy. Tosiystäville, joiden kanssa ollaan viikoittain tekemissä voi myös kertoa jouluterveiset.

Älä turhaan kääri joulu- ja syntymäpäivälahjojen ympärille lahjanarua

Älä turhaan kääri joulu- ja syntymäpäivälahjojen ympärille lahjanarua. Lahjanarua ei voi laittaa edes muovinkeräykseen, vaan se on käytön jälkeen laitettava polttokelpoiseen jätteeseen tai sitten sekajätteeseen. Lapsille lahjan ympärille kiedotut narut ovat vain riesa, joka hidastaa lahjan avaamista. Mikäli kuitenkin tahdot käyttää lahjanarua, voit käyttää sitä pienen pätkän, jonka laitat esim. tarralla kiinni paketin kylkeen esim. allaolevan valokuvan tapaan.

 

Säästä jouluruokaa uudenvuoden yölle

Tee jouluna vähän ruokaa ja säästele sitä tulevalle uudenvuoden yölle. Säästät rahaa kun uutena vuonna ei tarvitse ruokaa ja juomaa ostaa.

Lukijan vinkki

Joulukuusesta energiaa

Sahaa joulun jälkeen joulukuusen runko klapeiksi ja polta ne takassa…tai anna klapit jollekin tutulle takan omistajalle.

Lukijan vinkki