Juhlapyhinä haudoille viedään paljon hautakynttilöitä. Kannattaa ostaa kynttilälyhty ja suosia kilo- tai lyhtykynttilöitä, niin ei tule jätettä niin paljon kuin "kuorellisista kynttilöistä", eikä "metallihattuja" kerry.
Lukijan vinkki
Juhlapyhinä haudoille viedään paljon hautakynttilöitä. Kannattaa ostaa kynttilälyhty ja suosia kilo- tai lyhtykynttilöitä, niin ei tule jätettä niin paljon kuin "kuorellisista kynttilöistä", eikä "metallihattuja" kerry.
Lukijan vinkki
Kun ostat ulkokynttilöitä ja roihuja, tutki mikä on niiden palamisaika, jotta ne ehtivät sammua nukkumaanmenon aikoihin, eikä tarvitse käydä ulkona sammuttelemassa. Koko yön palavia kynttilöitä on turha laittaa, kuka niitä yöllä katselee ja siksi toisekseen itse en jättäisi elävää tulta valvomatta, oli se sitten vaikka ulkonakin.
Lukijan vinkki
Kovalla pakkasella ei kannata polttaa tuikkuja ulkolyhdyissä, tällöin käy siten, että liekki sulattaa pienen kolon kynttilään ja reuna jää sulamatta ja palamatta. Näin tavallaan tuhlasit yhden tuikun. Jäljelle jäänyt steariniin kannattaa ottaa talteen, siitä voi valaa (suurta varovaisuutta noudattaen!) vaikkapa uusia kynttilöitä.
Vanhoista (haju)kynttilänjämistä saa mainion ja ilmaisen tuoksulähteen laittamalla ne esim. osittain aukileikattuun mehukattipurkkiin ja laittamalla se vaikkapa vessaan. Tuoksu voimistuu jos purkin laittaa johonkin lämmönlähteen lähelle.
Lukijan vinkki
Muista sammuttaa myös ulkokynttiläsi yöksi. Monesti ihmiset eivät jaksa sammuttaa kynttilälyhdyissään tai vaikkapa jäälyhdyissä olevia kynttilöitään yöksi. Kukaan ei ole katselemassa kynttilöitä yöllä, joten kynttilät palavat siis turhaan. Vartioimattomat kynttilät ovat myös aina paloturvallisuusriski.
Lukijan vinkki
Mikäli käytät kynttilöitä valaistukseen, niin käytä valkoisia kynttilöitä. Nämä valaisevat huomattavasti paremmin kuin esim. punaiset tai vihreät kynttilät.
Laita poltettavat kynttilät vesi-suolaliuokseen ennen käyttöä. Tällöin ne tiputtavat vähemmän vahaa alustalle, jolloin kynttilä palaa pidempään. Ylläpitäjä testasi tätä vinkkiä ja kyllä tässä perää on. Suolattu kynttilä saattaa aina välillä suhahtaa ja palaa oranssimmalla liekillä, mutta tiputtaa vähemmän.
Kiinnitä lyhdyn sisälle heijastin ja ripusta lyhty portin pieleen. Heijastin kimaltelee autojen valokeiloissa kuin oikea kynttilä.
Niksi Pirkasta 12/2010
Laita kynttilät pakastimeen ennen polttamista. Jäätyneet kynttilät palavat hieman pidempään ja tiputtavat vähemmän.