Jauhelihan jatkaminen metsäsienillä

Kallista jauhelihaa on helppo jatkaa jauhetuilla metsäsienillä joita saa syksyllä kerätä ihan ilmaiseksi niin paljon kuin jaksaa. Kelpaa jopa lapsille kun sienet ei erotu jauhelihan seasta.

Lukijan vinkki

Perunamuusin hyötykäyttöä

Kun teet perunamuusia, jota jää usein ylikin, tee sämpylöitä ja lisää muusi sämpylätaikinaan. Tulee herkullisia sämpylöitä!

Lukijan vinkki

Pienet koneet

Pyri hyödyntämään ruoanlaitossa pienemmät koneesi. Leivät voi esim. sulattaa mieluummin leivänpaahtimessa kuin mikrossa tai uunissa. Yritä valmistaa myös isompia ruokia mikroaaltouunissa. Käy tarvittaessa kirjastosta lainaamassa mikroruokakirja.

Kansi tiukasti kiinni

Kun laitat kattilassa tai uunivuoassa ruokaa, muista että mitä tiukemmin kansi on kiinni sitä vähemmän energiaa pääsee karkaamaan ja sitä enemmän säästät sähköä.

Ravintolaruoat kotiin

Ravintoloissa varsinkin pizzat ovat monesti todella suuria, ettei niitä aina jaksa syödä loppuun asti. Kysy rohkeasti, että voisitko ottaa lautasellesi jääneen ruoan foliopaperissa kotiin. Joissain pizzapaikoissa foliopaperia tähän tarkoitukseen on jopa valmiiksi esillä.

Vanha voi olla vielä syötävää

Vanhaksi menneet elintarvikkeet voivat hyvinkin olla vielä syötäviä. Jos esim. pakkaus on ollut pitkään avaamattomana niin se on todennäköisesti syötävää vielä useammankin päivän parasta ennen päiväyksen jälkeen. Avaamattomat tuoremehupakkaukset jopa kuukausia.

Kasvisruoat mikrossa

Laita kasvisruokasi mikrossa tavallisen uunin sijasta. Kasvikset kiehuvat nopeammin ja vähemmällä sähköllä mikrossa. Myös ravinteet ja värit säilyvät paremmin kuin tavallisessa uunissa.

Puolita leikkeleet

Leikkaa kaupasta ostetut pyöreät leikkeleet puolikkaiksi. Näin tekemällä ostettu leikkelepaketti kestää kauemmin ja voit herkutella vaikka olisit laihdutuskuurilla.

Lukijan vinkki

Viinin pakastus

Juomatta jäänyt viini säilyy avattunakin melko pitkään, mutta mikäli viiniä kaikesta huolimatta jää juomatta niin jäädytä loput viinistä esim. jääpalamuotisssa. Jääpalat voit sitten sulattaa yksitellen ja käyttää vaikkapa ruoanlaitossa esim. kastikkeen tekoon.

Sulata kylmälaitteet säännöllisesti

Muista sulattaa pakastin sekä jääkaapin pakastelokero säännöllisesti. Huurre toimii eristeenä ja vaatii konetta käymään isommalla teholla mikä kuluttaa sähköä.