Laita vauvan kuva lompakkoosi, jotta lompakko palautuisi sinulle varmemmin mikäli hukkaat sen. Sanomalehti Kaleva uutisoi heinäkuussa skotlantilaisesta tutkimuksesta, jossa 240 lompakkoa jätettiin kadulle eri puolille kaupunkia kulkijoiden löydettäviksi. Lompakoissa ei ollut rahaa, mutta kaikissa oli mm. erilaisia jäsenkortteja ja tietoa omistajan löytämiseksi. Lompakoiden muovi-ikkunoissa oli vauvan, lemmikkieläinten, onnellisen perheen tai tyytyväisen eläkeläispariskunnan kuva. Lisäksi osa oli kuvattomia. 90 % vauvan kuvalla varustetuista lompakoista palautui omistajilleen. Koiranpentujen ja perheen kuvilla varustetuista puolet sekä eläkeläisten vain neljäsosa. Kuvattomista palautui vain 15-20 %. Jutussa Psykologi Richard Wiseman kertoo syyksi, että vauvan kuva vetoaa ihmisen huolehtimisvaistoihin.