Jaa joulukorit itse

Hyppää polkupyörän selkään ja käy viemässä joulukortit itse tuttaviesi postilaatikkoon. Onnistuu hyvin ainakin samassa kaupungissa asuvien tuttavien kohdalla. Säästät 0,55 € per itse perille viety joulukortti, joten mikäli kortteja on paljon, niin voit päästä jopa kohtuullisiin tuntiansioihin.

Joulupaperista saa leikattua edullisia pakettikortteja

Joulupaperista saa leikattua edullisia pakettikortteja. Leikkaa joulupaperista haluamasi muotoinen pakettikortti ja liimaa sen taakse saman muotoinen pahvinpala, johon voit kirjoittaa haluamasi viestin.

 

Osta sellainen jouluvalosarja, joka on rinnan kytketty

Osta sellainen jouluvalosarja, joka on rinnan kytketty. Näin yhden valon rikkoutuminen ei sammuta koko jouluvalosarjaa, kuten sarjaan kytketyssä valosarjassa. Tunnistat sarjaan kytketyt valot siitä että löysyttämällä yhtä valoa koko sarja sammuu.

Anna joululahjaksi aikaa tai palveluita

Anna tänä jouluna joululahjaksi palveluita tai vaikkapa omaa aikaasi turhan tavaran sijasta. Yksi hyvä lahjaidea on esimerkiksi tehdä tyttö-/poikaystävällesi lahjakortti, jossa lupaat esimerkiksi valmistaa itse hänen mieliruokaansa. Kortissa voi lukea, että kyseisen lahjakortin voi lunastaa milloin vain.

Ilmainen ja ympäristöystävällinen joulukalenteri löytyy tänä vuonna internetistä

Ilmainen ja ympäristöystävällinen joulukalenteri löytyy tänä vuonna internetistä. Googlaa lähellä joulukuuta internetistä esim. seuraavilla hakusanoilla. "Joulukalenteri netissä" tai "Advent calendar online". Täydennän tätä vinkkiä muutaman viikon sisälllä ja linkitän tänne muutamia hienoja netissä toimivia joulukalentereita.

Tee joulukalenterisi tänä vuonnä itse

Tee joulukalenterisi tänä vuonnä itse. Yksinkertaisessa kalenterissa voi käyttää valmiita rasioita, joihin laitat sitten pieniä yllätyksiä. Voit askarrella rasiat vaikkpa pahvista tai esim. vanhoista maitopurkeista itse. Kun rasiat ovat valmiita numeroi ja koristele ne jouluisiksi. Yksi vaihtoehto on myös asetella rasit esim. joulukuusen muotoon. Internetissä on lukuisia joulukalenterimalleja, joita löytyy Googlen kuvahausta satoja. Löydät enemmän malleja googlaamalla esimerkiksi hakusanoja "Advent calendar" ja "DIY Advent calendar". Oma suosikkini löytyy täältä http://naurunappula.com/664621/joulu-on-taalla-taas.jpg

Lisätietoja:

”

Joulukirje korttien sijaan.

Joulukorttien asemasta voit kirjoittaa ja lähettää kaikille ystävillesi samansisältöisen joulukirjeen, missä kerrotaan kuulumisesi ja toivotetaan hyvää joulua. Säästät puhelinlaskussa kun ei tarvitse sitten erikseen soitella kuulumisia.

Lukijan vinkki

Anna lahjasi eteenpäin lahjana

Luultavasti sait paljon joululahjoja, mitkä eivät miellyttäneet sinua.

Voit myydä lahjasi kirpparilla tai huutonetissä, muista maininta että tavara on uusi ja hinta sen mukainen. Voit myös antaa lahjasi eteenpäin lahjana. Ylläpitäjä jatkaa tähän, että esim. ennen joulua monissa perheissä annetaan ja saadaan useita, jopa kymmeniä, suklaarasioita ja kukkakimppuja lahjaksi tutuilta ja puolitutuilta. Kun saat ties kuinka monennen suklaarasian lahjaksi, anna joku aikaisemmin saaduista suklaarasioista eteenpäin uusimman suklaarasian antajalle. Muista kuitenkin poistaa kaikki tervehdykset ennen kuin annat lahjan eteenpäin.

Lukijan vinkki

Säästä jouluruokaa uudenvuoden yölle

Tee jouluna vähän ruokaa ja säästele sitä tulevalle uudenvuoden yölle. Säästät rahaa kun uutena vuonna ei tarvitse ruokaa ja juomaa ostaa.

Lukijan vinkki

Kaada itse joulukuusi halvalla Metsähallituksen mailta

Saat halvan joulukuusen kun ostat Metsähallitukselta joulukuusenkaatoluvan ja kaadat itse kuusesi. Lupa maksaa vain 5 euroa. Luvalla saa kaataa enintään 3 metriä korkean joulukuusen tien varressa. Varmista kuitenkin ehdottomasti että kuusesi on varmasti Metsähallituksen omistamasta talousmetsästä. Ei siis suojelu- eikä retkeilyalueelta. Pohjois-Suomessa entisten Oulun- ja Lapin läänien alueella luvan voi ostaa myös tekstiviestillä. http://metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Metsatalous/Sivut/JoulukuusenvoiostaaLapissamatkapuhelimella.aspx