Kattiloiden säilytyksestä

Älä säilytä tyhjiä kattiloita keittiön hellalla. Vahingossa päälle käännetty levy voi polttaa tyhjän kattilan pilalle eli vahinko on jo tapahtunut ennen kuin sen huomaa. Jos kuitenkin säilytät kattiloita esim. tilanpuutteen vuoksi hellalla, laita ne vaikka puolilleen vettä, tällöin kattilassa oleva vesi alkaa kiehua ja kuulet että väärä levy on päällä ilman että kattila menee pilalle.

Näin säästät rahaa kun tuhoa kattiloita vahingossa.

Pienelektroniikan suojaksi

Pienelektroniikan alapuolelle on hyvä laittaa esimerkiksi huonekaluhuopaa tai pakkausvaahtomuovia, jotta sielläkin olisi useampi millimetri tuuletustilaa. Muista olla kuitenkin peittämättä tuuletusaukkoja. Itse olen huomannut digiboksini kuumenevan kyllä ylhäältäkin, mutta vielä paljon enemmän alapinnalta.

Tarkistuta ennakonpidätysprosenttisi

Jos olet työssäkäyvä, tarkistuta ennakonpidätysprosenttisi, näin et maksa liikaa ennakonpidätyksiä, toisaalta ei ole kiva saada myöskään mätkyjä liian alhaisen ennakonpidätysprosentin takia. Itse tykkään pitää ennakonpidätysprosentin jonkun verran yläkantissa, jolloin aina joka vuosi tulee yleensä palautusta, viiveellä tosin. Ja kun käteen jää vähemmän heti palkanmaksun jälkeen, ei rahaa kulu mihinkään turhuuteen.

Lukijan vinkki