Pienelektroniikan suojaksi

Pienelektroniikan alapuolelle on hyvä laittaa esimerkiksi huonekaluhuopaa tai pakkausvaahtomuovia, jotta sielläkin olisi useampi millimetri tuuletustilaa. Muista olla kuitenkin peittämättä tuuletusaukkoja. Itse olen huomannut digiboksini kuumenevan kyllä ylhäältäkin, mutta vielä paljon enemmän alapinnalta.

Niksi irtoaviin muttereihin

Irtoaako tai löystyykö jonkin laitteesi kiinnitysmutteri itsestään, esim. auton renkaan kiinnitysmutteri jää kolisemaan pölykapselin sisään? Kaupoissa on saatavilla kierrelukitteita kyseiseen vaivaan, mutta halvemmalla pääsee kun käyttää esim. putkiteippiä kierteisiin ja sen jälkeen kiertää mutterin paikalleen. Jos putkiteippiä ei ole saatavilla, tavallinen muovipussin muovikin auttaa. Näin olen saanut moottorisahan terälaipan mutteritkin pysymään paikallaan. Yksi mutteri ei kaupassa maksa paljoa, mutta jos kauppa on esim. 50 kilsan päässä ja muutenkin on kiire, tulee laippamutterille hintaa.

Säästä kahvia

Monilla työpaikoilla joku keittää pannullisen kahvia, josta työntekijät käyvät sitten juomassa sumpit kun sattuvat ehtimään. Ongelma on siinä, että yleensä kukaan ei tiedä, että milloinka kyseinen pannullinen kahvia on keitetty. Usein käy niin, että kahvia heitetään turhaan pois, koska luullaan että se on vanhaa ja pannussa kauan aikaa seissyttä, vaikka välttämättä niin ei olisikaan.

Ratkaisu tähän on askarrella paperista kellon viisarit kahvinkeittimen viereen. Kahvin keittäjä laittaa kellon viisarit siihen asentoon, milloin kahvi on keitetty. Tällöin muut työntekijät tietävät miten vanhaa kahvi on, eivätkä turhaan ala keittämään uuttaa pannullista, jos edellisen pannun keitosta on vain vähän aikaa. Paperisen kellotaulun askartelemisen sijaan voi tietenkin käytää oikeita viisareita vanhasta rikkoutuneesta kellotaulusta.

Säästää kahvia, sähköä ja aikaa.

Pidä käyttöohjeet tallessa

Kaikkien kodinkoneiden ja laitteiden käyttöohjeet kannattaa säilyttää paikassa, mistä ne helposti löytää. Väärällä käytöllä moni laite menee epäkuntoon, kun ei ole aikaa (seli seli) tai ei viitsi lukea käyttöohjeita tai niitä ei yksinkertaisesti löydy, jos on joku asia käytön suhteen epäselvä.

Lukijan vinkki

Osta ja käytä manuaalisia koneita sähköisten koneiden sijasta

Osta ja käytä manuaalisia koneita sähköisten koneiden sijasta. Esimerkiksi kerma vatkautuu helposti käsivispilälläkin. Mikäli sinun tarvitsee ruuvata vain pari ruuvia voit ehkä pyöritellä ne käsin ruuvimeisselillä kiinni. Myös käsikäyttöiset porat ovat käteviä.

Kun ostat uuden laitteen, lue käyttöohjetta sen verran pääset alkuun

Kun ostat uuden laitteen, lue käyttöohjetta sen verran pääset alkuun. Parin viikon kuluttua kannattaa lukea käyttöohje uudestaan, koska sinulla on jonkin verran käyttökokemusta laitteesta ja käyttöopas avautuu paremmin. Käyttöohjetta on myöhemminkin hyvä silmäillä silloin tällöin, jotta muistaa hyödyntää laitteen kaikkia ominaisuuksia joista on aikanaan maksanut.

Lukijan vinkki

Tee kaikki valmistelutyöt ajoissa

Kun aloitat silittämään vaatteita, niin tee sitä ennen kaikki valmistelutyöt valmiiksi. Ota suihkepullo esille ja täytä se valmiiksi ennen silittämisen aloittamista. Niin ikään kaikki tarvittavat vaateripustimet ja mahdolliset silityksessä käytettävät harsot kannattaa ottaa hollille. Koska silitysrauta kuluttaa hyvin paljon sähköä, eli noin 1 800 wattia, niin siksi sitä ei kannata pitää päällä silloin kun etsit esimerkiksi juuri sitä suihkepulloa vaatteiden kostuttamista varten. 6 minuuttia = kymmenesosa tunnista, jolloin 6 minuutin suihkepullon etsinnän aikana kuluu 0,18 kwh sähköä. Tällä samalla sähkömäärällä katsoisit LED-televisiota peräti 6 tuntia, 30 watin sähkön kulutuksella.

Tankkaa ajoissa

Tankkaa polttomoottorilla käyvä työkoneesi (ruohonleikkuri, moottorisaha, ruohotrimmeri ym.) ajoissa ennen kuin bensa loppuu tankista. Näin kone ei ime kaasutinta/putkistoa tyhjäksi bensasta, jonka jälkeen saa konetta käynnistää hiki otsalla. Näin säästät omia voimia (etenkin jos kone on narukäynnisteinen) ja luonnollisesti myös koneen käynnistysmekanismia.

Lukijan vinkki

Käytä pienmoottoreissa 98E5-bensaa

Älä käytä 2-tahtikoneissa tai muissakaan pienmoottoreissa 95E10-bensaa, vaan mieluummin 98E5-bensaa (jos itse sekoittelet 2-tahtiöljyt kotona). 95E10:n sisältämä etanoli syö laakereita ym. suojaavan rasvakerroksen pois, joten pieni säästö bensan hinnassa voi tulla kalliiksi moottorivaurion muodossa. 98E5-on parempaa myös pienille nelitahtikoneille ja sitäkin voi ostaa ruohonleikkuriin koska kesän aikana sitä ei kulu kuitenkaan satoja litroja.

Lukijan vinkki

Moottorisahojen teräketjuöljyistä

Jos omistat moottorisahan/sähkötoimisen ketjusahan ja käytät sitä kausiluonteisesti esim. polttopuiden sahaamiseen ja käytät sahassasi bioperäistä teräketjuöljyä, laita viimeiseen tk-öljytankilliseen mineraalipohjaista tk-öljyä ennen pitkäaikaista varastointia. Bioperäinen tk-öljy tahtoo kuivua ja tukkia voiteluöljykanaviston pitkän varastointijakson aikana kun sahaa ei käytetä. Näin pääset seuraavan kerran heti hommiin käsiksi eikä tarvitse lähteä hakemaan apua pienkonekorjaamolta ja säästät aikaa ja rahaa.

Lukijan vinkki