Oikean kokoisia roskapusseja

Hanki sopivan kokoisia roskapusseja roska-astian koon mukaan. Jos pussi on huomattavasti isompi kuin roskasanko sisällä, joudut yleensä viemään "puolityhjiä" pusseja ulos jäteastiaan. Roskia voi painaa kädellä tms. tiiviimmäksi, jolloin astiaan (=roskapussiin) mahtuu enemmän tavaraa. Kaikki hedelmä- ym. pussukat kannattaa myös hyödyntää eli laittamalla niihinkin roskia ja viemällä ne erikseen roskikseen. Näin voit vaikuttaa roskapussien kulutukseen ja voit samalla säästää hieman rahaa.

Lukijan vinkki

Olohuone etelään

Kun rakennat taloa, pyri suunnittelemaan se niin päin että olohuone ja oleskelutilat tulisivat etelään päin ja makuuhuone ja varastotilat pohjoisen puolelle.

Suljen tuulikaapin ovi ennen ulko-oven avausta

Kun kylmällä ilmalla ulos talostasi, sulje ensin eteisen/tuulikaapin ovi perässäsi, ennen kuin avaat ulko-oven. Näin talossasi oleva lämmin ilma ei pääse karkaamaan ulos.

Sopivasti palamisilmaa

Säädä takan ilman kiertoa siten että palamisilmaa olisi sopivasti. Tällöin puut palavat parhaimmailla hyötysuhteella. Mikäli takka ei vedä tarpeeksi, puut palavat liian pienellä ja kylmällä liekillä savuttaen ja aiheuttaen hiukkaspäästöjä. Mikäli ilma kiertää niin paljon, että takka humisee niin tällöin kannattaa säätää ilman kiertoa vähän pienemmälle. Tällöin lämpö karkaa niin nopeasti pois takasta piippuun, että varaava takka ei ehdi varata kaikkea lämpöä mitä sille olisi tarjolla. Säästät siis myös rahaa mikäli poltat takkaasi sopivan kokoisella liekillä. Kun liekki on oikean kokoinen, myös hiukkaspäästöt pienenevät.

Märkä t-paita

Jos sinulla on kesällä kuuma ota viileä suihku ja/tai laita viileällä vedellä kasteltu t-paita päällesi. Nämä ovat huomattavasti halvempia ja ekologisempia tapoja saada viilennystä kuin se että huudattaa lämpöilmapumppua, ilmastointia tai tuuletinta täysillä.

Suunnittele valaistus

Suunnittele talosi valaistus. Eri huoneissa tarvitaan eri määrä valoa. Laita jokaiseen huoneeseen yleisvalo ja käytä lisänä kohdevalaisimia. Näin säästät valaistuksessa kun et ylivalaise turhia alueita. Voit myös säästää valaistuksessa mm. yrittämällä eliminoida turhat valoenergiaa hukkaavat varjot esim. kääntämällä hieman lampun tai varjostimen asentoa tai siirtämällä valon edessä olevat koriste-esineet toisaalle.

Kommentteja:Hankin kirpputorilta jalkalampun työvaloksi olohuoneeseen, neulon/kudon TV katsellessani. Kohdevalo on säästölamppu ~ 60w kattokruunu olisi 320 w. Tietokoneella on myös työvalo säästölampulla ~ 40w, jolloin en käytä kattovaloa olisi 200w.

Vartijat sammuttavat päälle unohtuneet valot

Sopikaa työpaikallanne mahdollisesti kiertävien yövartijoiden kanssa, että nämä sammuttavat kierroksellaan myös mahdollisesti päälle unohtuneet valot sekä myös mahdolliset muut sähkölaitteet.

Kiertoviljele

Kiertoviljele. Saat huomattavasti paremman sadon kun vaihdat kasvimaallasi viljeltävien kasvien paikkaa eri vuosina. Eli suomeksi älä viljele perunaa joka vuosi samassa nurkassa kasvimaatasi. Eri kasvit kuluttavat ja jättävät pellosta/peltoon eri tavalla ravinteita sekä myös esim. kuohkettauvat maata eri tavalla. Eri kasveilla on myös omia tauteja, joten kasvitauditkaan eivät pääse niin jylläämään kun viljelet samalla puolella kasvimaata eri kasveja.

Vanhat kiuaskivet puutarhaan

Vanhat kiuaskivet voit käyttää puutarhassasi hyödyksi ja iloksi.

Lukijan vinkki

Valokattteen pesu ennen sadetta

Ajoita puutarhan valokatteen yms. pesu sateen alle, säästät huuhteluvedessä.

Lukijan vinkki