Vain hölmö käyttää lämmintä vettä hanasta kukankasteluveden lämmittämiseen.

Lämmitä kukkien kasteluvesi viemällä kastelukannullinen kylmää vettä muutamaksi tunniksi ulos lämpenemään ennen kastelua. Vain hölmö käyttää lämmintä vettä hanasta kukankasteluveden lämmittämiseen.

Lukijan vinkki

Lisäys pistokkaista

Monia sekä puutarha että huonekasveja voi lisätä pistokkaista. Esimerkiksi jos leikkaat pajusta pienen oksan irti ja tökkäät sen maahan niin se juurtuu todennäköisesti tähän uuteen paikkaan. Pistokas on siis kasvin oksasta tai versosta leikattu "pala", joka siirretään uuteen paikkaan kasvamaan. Pistokas voi vaatia juurrutusta esim. vesiastiassa ja monien lajien pistokkaista kannattaa leikata myös lehtiä pois. Kasvi kannattaa myös kastella hyvin innen pistokkaan ottamista. Kysy tuttaviltasi olisiko heillä antaa sinulle pistokkaita omista kasveistaan tai puistaan. Voit toki tietenkin lisätä myös omia kasvejasi, jolloin sinun ei tarvitse ostaa kaupasta kuin yksi kasvi, jota alat sitten itse lisäämään.

Kahvi mustana

Opettele juomaan kahvisi ilman kermaa ja sokeria. Itseltäni vei vain kuukauden oppia siihen. Nyt en joisi kermasokerikahvia mistään hinnasta. Vuoden mittaan säästyy aika monelta kalorilta. Säästöä sekin.

Lukijan vinkki

Opettele juomaan vettä

Jos käytät ruokajuomana muuta kuin vettä, kokeilepa aluksi parina päivänä viikossa vettä ruokajuomaksi. Suomessa vesijohtovesi on (yleensä) hyvää ja juomakelpoista. Säästät vähän rahaa, kaloreita tulee vähemmän, eikä ole kaupasta kantamisen vaivaa siltä osin.

Lukijan vinkki

Öljyt kaupan päälle

Ostan aina tonnikalapurkin öljyssä. Saan ilmaiset öljyt! Esim. tehdessäni itse pizzaa, laitan öljyn pizzapohjan päälle. Ei tule kuiva pizzanpäällinen!

Lukijan vinkki

Maidon hyötykäyttöä

Jos maitoa on menossa vanhaksi tee äkkiä pannukakkua tai marjasmoothia (marjoja, maitoa ja sokeria tehosekoittimella). Jos et kerkiä tehdä niin voit laittaa päiväysvanhat maidot pakasteeseeen ja voit käyttää ne leivontaa myöhemmin.

Lukijan vinkki

Kauden vihannekset

Osta kauden vihanneksia. Varsinkin kotimaisten vihannesten hinta vaihtelee todella paljon vuodenajan mukaan. Esimerkiksi kotimaista kurkkua "valmistuu" alkusyksyllä paljon, jolloin sitä on paljon saatavilla. Myöskin kurkun tuotantokustannukset ovat kesällä huomattavasti pienemmät kuin talvella, jolloin kasvihuoneita joudutaan lämmittämään ja valaisemaan. Syksyllä kurkkua saa toisinaan jopa alle eurolla kilo kun keväällä hinta voi hyvinkin olla yli 4 euroa kilolta. Myös monien ulkomaisten hedelmien hinnat vaihtelevat vuodenajan mukaan.

Ei ylimääräisiä tavaroita uuniin

Älä pidä ylimääräisiä vuokia tai muita tavaroita uunissa. Jos sähköuunissa on esim. tarpeeton ylimääräinen lasivuoka, uunin lämmittämiseen menee kokemukseni mukaan enemmän sähköä verrattuna siihen, että ylimääräistä lasivuokaa ei olisi uunissa.

Lukijan vinkki

Raaka hedelmä nopeasti kypsäksi

Mikäli sinulla on raakoja hedelmiä (esim. banaaneja), joiden haluat kypsyvät nopeammin syöntikelpoiseksi vaikkapa vieraita varten, niin laita kypsennettävät hedelmät suljettuun pussiin, jossa hedelmistä niiden kypsyessä koko ajan vapautuva eteeni ei pääse karkaamaan huoneilmaan. Näin hedelmäsi kypsyvät nopeammin. Voit laittaa raakojen hedelmien pussiin myös jonkun toisen kypsemmän hedelmän, joka ajaa saman asian.

Vähän vettä

Laittaessasi ruokaa käytä niin vähän vettä kuin mahdollista. Veden lämmitys vaataa paljon energiaa, joten mitä vähemmän esim. perunakattilassa on turhaa keittovettä, sitä enemmän sähköä kuluu.