Älä sorru bonusten keräämisen takia harkitsemattomiin ja tarpeettomiin ostoksiin

Älä sorru bonusten keräämisen takia harkitsemattomiin ja tarpeettomiin ostoksiin. Kauppojen bonuksissa on tietty aika, jonka aikana tehdyt ostokset lasketaan mukaan bonuskertymään. Usein kauden loppuessa monet shoppailevat bonusten kiilto silmissä täysin turhia tavaroita ja liikaa ruoka, joka sitten ehkä pilaantuu jääkaappiin.

1 kommentti

  • Kannattaa myös huomioida ABC:n bensan hinta suhteessa sen tuottamaan S-bonukseen, toisinaan kannattaa muttei aina. Esimerkki:

    Tietty bonusporras lähestymässä, samoin kuun vaihde. Kannattaa mahdollisesti tankata ABC:llä: koska tankkaaminen on kymppien (tai vitosten) tarkkuudella ainakin seteliautomaateilla ylittyy bonusporras kun oikein laskee, etenkin jollei muuten ole asiaa S-ryhmään loppukuun aikana. Tällöin tulee ehdottomasti tankatessaan muistaa käyttää S-bonuskorttia, muuten homma ja koko kuun ostokset valuvat ikään kuin hukkaan. Alkukuusta ei välttämättä ole tarvetta ABC:n tankkauksiin, etenkin jos halvempi bensan hinta sattuu luontevasti matkan varrelle.

    Bonukset ja säästöt bensassa ovat marginaalisia, joten kannattaa miettiä ja laskea tarkkaan eikä juuri ajaa pois luontaisilta reiteiltä ellei muuta asiaa ole ettei mene miinuksen puolelle. 10 litraa satasella on oma nyrkkisääntöni: viiden kilometrin päästä tekee litran edestakaiseen matkaan, pitäisi olla siis merkittävä ero hinnoissa! Hyvä periaate on myös äänestää jaloillaan: kulmakunnan kalleinta bensaa puolestaan ei kannata tukea. Nettisivusto http://www.polttoaine.net auttaa tässä.

Lähetä kommenttisi tai oma säästövinkkisi