Mikäli sinulla on vanha auto niin kannattaa tarkkaan laskea, että millainen kasko-vakuutus kannattaa ottaa vai kannattaako sitä ottaa enää ollenkaan. Uudemmissa autoissa kasko on totta kai melkein välttämätön, sillä pienienkin naarmujen korjaus voi olla todella kalliiksi. Sen sijaan vanhasta autosta kaskoja ei kenties kannata maksaa, sillä vaikka kolaroisitkin sen lunastukseen niin vakuutusyhtiö arvostaa vanhojen autojen arvot todella alhaisiksi. Saattavat yrittää tarjota autostasi todella pientä summaa, sillä perusteella että samanlainen, mutta enemmän ajettu, auto on myynnissä esim. nettiautossa. Viime kädessä kasko-vakuutuksenkin kannattavuus omalla kohdallasi riippuu viime kädessä siitä, että kuinka kova olet sössimään auton ratissa. Lisäksi päätöstä tehdessäsi kannattaa ottaa huomioon myös vahinkojen todennäköisyys. Mikäli ajat itse autollasi ja säilytät sitä lukitussa tallissa vahingon todennäköisyys on paljon pienempi, kuin jos säilyttäisit autoasi kadun varrella ja autollasi ajaisivat pääasiassa 18- ja 19-vuotiaan poikasi. Yksi vaihtoehto vanhoihin autoihin on hankkia osakasko, joka kattaa yleensä varkaus, palo ja hirvivakuutuksen. Mainittakoon vielä että kasko-vakuutus ei yleensä kata mm. autossa säilytettävää irtainta omaisuutta kuten sinne jättämääsi GPS-paikanninta, matkapuhelinta, vaatteitasi, DVD- ja CD-levyjä ja soittimia yms.