Pystyakselinen tuulivoimala

Nyt sain sitten tilattua sen pystyakselisen tuulivoimalan. Pystyakselinen tuulivoimala on siinä mielessä hyvä, että se pystyy hyötykäyttämään mistä tahansa suunnasta saapuvan tuulen. Pystyakselinen tuulivoimala sopii myös kaupunkiympäristöön, sillä taloista, puista ja muista esteistä pyörteilevä tuuli ei haittaa sitä niin paljon kuin tavallista tuulivoimalaa. Pystyakselinen tuulivoimala on myös hiljaisempi kuin perinteinen malli. Oulussa Rautasillan kupeessa kaupungin puoleisella rannalla on merenkulkijoiden muistomerkki, jossa on pyörii keltainen liekki samalla periaatteella. Liekit on valaistu pimeallä. Liekit on suomalaisen Pihitiputaalla toimivan Windside Oy:n tekemiä. Tilasin samalla pari aurinkopaneelia, jotka näkyvät kuvan taustalla.
Ostin romumetalliliikkeestä tuohon tuulivoimalaan laipan ja putkea. Kävin sitten metalliverstaalta teetättämässä hitsaustyöt ja laipan reikien porauksen. Teetätin samalla tähän kuvassa olevaan lyhempään mastoon jalan. Minulla on tähän myös paljon pidempi putki, mutta kuvassa oleva lyhyempi putki on tarkoitettu esittelykäyttöön. Tuulivoimalani onkin herättänyt jo paljon kiinnostusta. Tuulivoimalan mukana tullut kaapeli oli vain noin 10 cm pitkä, joten pitää käydä jossakin sähköasennusliikkeessä teetättämässä siihen pidempi kaapeli, joten kohta pitäisi siis saada myllyyn sähkötkin.

4 kommenttia

Lähetä kommenttisi tai oma säästövinkkisi