Kirjoita kauppalistan ostettavat tuotteet kaupanmukaiseen järjestykseen

Kirjoita kauppalistan ostettavat tuotteet kaupanmukaiseen järjestykseen. Näin on pienempi mahdollisuus siihen, että joku tärkeä juttu jää ostamatta kun ovat listassa järjestyksessä, eikä sinun tarvitse lähteä sitten uudestaan kauppaan hakemaan unohtunutta tuotetta. Lisäksi sinun ei tarvitse kävellä kaupassa edes takaisin, säästyy aikaa, askeleita ja jalkineita :)

Lukijan vinkki

Tiedä omat heikkoutesi

Tiedä omat heikkoutesi ja suunnittele kulkureittisi siten että kierrät sellaiset houkutukset, joille tiedät itsesi olevan altis. Vanha sananlaskukin sanoo että "Poissa silmistä, poissa mielestä". Mikäli siis tiedät, että et voi vastustaa esim. koulumatkasi varralla olevaa karkkikauppaa, pizzeriaa tai vaikkapa vaatekauppaa, kulje vaihtoehtoista reittiä. Toisen reitin varrella et näe houkuttavia näyteikkunoita etkä haista esim. vastapaistetun pizzan tuoksua.

Perehdy esim. internetissä etukäteen ostopäätöksessä tarvittavaan sanastoon

Perehdy esim. internetissä etukäteen ostopäätöksessä tarvittavaan sanastoon. Tällöin tiedät mitä tarvitset etkä maksa turhasta. Esim. televisiota ostettaessa on hyvä tietää mitä tarkoittavat esim. termit HD ready ja hdmi. Ylläpitäjä oli aikoinaan rakentajamessuilla, jossa eräs uutta laastia esitellyt helppoheikki viljeli hienoja sanoja esittelypuheessaan ja kehui useamman kerran laastin olevan mm. epäorgaanista. Vähänkään kemian perusteita osaava tietää että jos joku laasti on epäorgaaninen niin se ei ole sen parempi laasti kuin joku muu laasti.

Kommentteja: Ammattisanaston käyttö on tyhmää ja tylsää, kertoo usein siitä ettei ko.henkilö osaa kuin teoriassa asian.

Hyvä myyjä osaa selittää mitä tarkoittaa alan termit. Jos ei osaa vaihda kauppaa. Menin ostamaan tietokonetta niin myyjä totesi että tietokoneita on erilaisia niinkuin autoja, eikä osannut esitellä mitään. Menin toiseen kauppaan ja yli tonnin köyhempänä astuin ulos, sain mieleiseni koneen lisävempaimilla ja ilmaisen neuvonnan tarvittaessa myöhemminkin.

Vanhan kansan hoitovinkki mahakipuihin

Vanhan kansan hoitovinkki mahakipuihin: Nielaise neljä mauste- tai valkopippuria kokonaisena. Tulee huomattavasti halvemmaksi kuin apteekin rohdot. Kipujen jatkuessa pitkään kannattaa kuitenkin kääntyä lääkärin puoleen, sillä mahakipu voi johtua mm. tulehtuneesta umpilisäkkeestä, johon pippurit eivät tepsi.

Lukijan vinkki

sammuta jouluvalot yöksi tai hanki ajastin

Jouluvaloja ei kannata pitää päällä yöllä kun kukaan ei ole niitä ihailemassa. Muista sammuttaa jouluvalosi yöksi tai hanki ajastin.

Joululahjat vain lapsille

Sopikaa aikuisten kesken että ostatte ensi jouluna joululahjat vain lapsille.

Anna lahjasi eteenpäin lahjana

Luultavasti sait paljon joululahjoja, mitkä eivät miellyttäneet sinua.

Voit myydä lahjasi kirpparilla tai huutonetissä, muista maininta että tavara on uusi ja hinta sen mukainen. Voit myös antaa lahjasi eteenpäin lahjana. Ylläpitäjä jatkaa tähän, että esim. ennen joulua monissa perheissä annetaan ja saadaan useita, jopa kymmeniä, suklaarasioita ja kukkakimppuja lahjaksi tutuilta ja puolitutuilta. Kun saat ties kuinka monennen suklaarasian lahjaksi, anna joku aikaisemmin saaduista suklaarasioista eteenpäin uusimman suklaarasian antajalle. Muista kuitenkin poistaa kaikki tervehdykset ennen kuin annat lahjan eteenpäin.

Lukijan vinkki

Jouluiset kukka-asetelmat voi tehdä itse

Jouluiset kukka-asetelmat voi tehdä itse: osta halpoja joulukukkia ja etsi vanhoja joulukoristeita ja purkkeja. Purkkeja voi päällystää vaikka foliolla tai joulupaperilla. Hiukan taiteellista näkemystä ja mielikuvitusta niin asetelma on valmis.

Lukijan vinkki

Myös hääkimpuksi voi ostaa ihan tavallisia kukkia normaalihinnalla

Myös hääkimpuksi voi ostaa ihan tavallisia kukkia normaalihinnalla ja asetella ne itse, tai antaa jonkun sukulaisesi asetella ne kauniisti. Hääkimpun ei myöskään ole pakko olla oikea kukka. Hääkimpun ei myöskään tarvitse olla iso kimppu. Yksi kukka hääkimppuna voi olla modernimpi ja tyylikkäämpi kuin suuri puska.

 

Lapsialennukset hääruoasta

Muista kysyä hääpaikasta/pitopalvelusta, että saavatko lapset alennusta ruoasta. Ja jos saavat niin minkä ikäiseksi asti. Muista tämän takia kysyä kutsutuilta ilmoittautumisen yhteydessä heidän perheensä lasten iät. Voit säästää satasia.