Auto kahdella kuskilla

Joskus juhlijoille on käynyt niin että he ovat menneen autolla kylille ja innostuneet sitten juhlimaan niin paljon että eivät voi enää ajaa autolla kotiinsa. Ei kannata kuitenkaan jättää varsinkaan parempaa autoa yöksi kylille rikottavaksi tai saamaan seuraavana aamuna parkkisakkoja. Kaikkein idiootein ja kallein ratkaisu on lähteä kännissä ajamaan omalla autolla. Mitkään liikennevakuutukset eivät korvanne mitään jos kuljettaja on humalassa. Nyt sitten se vinkki. Tiedä että voit soittaa taksikeskukseen ja neuvotella mahdollisuudesta tilata taksi kahdella kuljettajalla. Tällöin toinen taksikuski ajaa oman autosi turvallisesti kotiasi ja toinen kuski tulee autolla perässä ja hakee sitten sinun autoasi kuskanneen kuskin takaisin omalle autolleen. Hinta sovitaan ennen matkaan lähtöä tietenkin noin kaksinkertaiseksi normaalitaksaan verrattuna. Onhan siinä kaksi kuskia kiinni. Jos asut esim. noin 8 kilometrin päässä siitä minne jätit autosi tekee matka siis tuplataksalla noin 40 €. Se on kuitenkin pieni hinta siitä että saat autosi ehjänä kotiin ja pääset samalla itse turvallisesti kotiin.

Ilmainen juomatarjoilu lennoilla

Muista hyödyntää joillakin reittilennoilla ilmainen juomatarjoilu. Finnairin Euroopan reittilennoilla turistiluokassa mm. olut ja viini ovat maksullisia Euroopan reiteillä, mutta maksuttomia mannertenvälsillä lennoilla sekä business-luokassa. Lomalennoilla ilmaista on aterian lisäksi vain kahvi ja tee. Blue1:n turistiluokassa kotimaan ja skandinavian reiteillä saat ilmaisen kahvin/teen/vesilasin. Halpalentoyhtiöillä, kuten Ryanairlla ja AirBalticilla tarjoilut ovat maksullisia. Ainakin Ryanairin ohjeissa sanotaan tosin, että Ryanairin lennolle voi ottaa omat eväät mukaan. (Nestemäisiä ruokia ei saa viedä käsimatkatavaroissa). Ryanairin koneista myytävät ruokat ja juomat löytyvät Ryanairin Ryanairmag verkkolehdestä klikkaamalla menu-linkkiä http://www.ryanairmag.com/

Lisätietoja:

”

Ilmoita matkavarauksessa puhelinnumerosi

Kun varaat matkaa niin ilmoita aina puhelinnumerosi. Mikäli varaat matkaa usein saman yhtiön kautta tee varaussivustolle profiili, jonne ilmoitat puhelinnumerosi. Näin lentoyhtiö voi ilmoittaa sinulle tekstiviestillä mikäli lento myöhästyy. Säästät näin aikaa ja rahaa, koska voit mennä lentoasemalle myöhemmin mikäli lento on myöhässä.

Googlaa etukäteen mitä matkakohteesi huijareista sanotaan

Monessa maassa matkailijoita koetetaan höynäyttää hyvinkin kekseliäillä tavoilla. Ennen matkalle lähtöä googleta kohdemaasi matkakertomuksia tai esim. sanoilla "huijarit+matkakohteesi". Tällöin tiedät jo etukäteen, että minkälaisia huijareita matkakohteessasi on odotettavissa, joten osaat varautua niihin ja säästät siten rahaa. Esimerkiksi Tunisiassa ja Egyptissä on huijareita, jotka yrittävät väkisin tyrkätä sinulle esim. limpparipulloa kouraan ja perivät siitä sitten moninkertaisen hinnan. Niin ikään näissä ja muissakin maissa klassinen huijaus on, että joku tulee esittäytymään esimerkiksi hotellisi kokiksi tai respan työntekijäksi. Tämän jälkeen hän saattaa esimerkiksi yrittää lainata sinulta rahaa luvaten maksaa takaisin hotellissa ;).

Romaniassa Bukarestissa eräs huijari yritti huijata ylläpitäjän porukkaa väittämällä olevan siviilipukuinen poliisi ja muka tarkistaa ettei rahaa oltu vaihdettu laittomasti. Moni on varmaan lukenut viime aikoina juttuja, miten turisteja huijataan Riikassa ja Tallinnassa. Näissä kaupungeissa monissa baareissa ja yökerhoissa luottokortilta on veloitettu ostoksia moneen kertaan. Ylläpitäjä suosittelee maksamaan Virossa ja Latviassa baareissa käteisellä. Lisäksi Thaimaassa jotkut taksit ovat varastaneet asiakkaiden matkatavaroita. mm. Thaimaassa ja Turkissa suomalaisia huijataan niin että kun turisti ostaa jonkun tuotteen, myyjä meneekin kaupan takahuoneeseen vaihtamaan tuotteen rihkamaan. Epärehellinen myyjä voi myös väittää tuotteen olevan arvokkaampi mitä se onkaan. Esimerkiksi Thaimaassa lehmän nahasta tehtyjä lompakoita voidaan väittää krokotiilin nahasta tehdyiksi, jolloin niistä voidaan saada moninkertainen hinta.

Klassinen huijaustapa on myös huijata rahanvaihdossa. mm. Tunisian ja Bulgarian turistikohteissa rahanvaihtajat voivat laskea jopa rahasi sinun edessä, mutta rahaa häviääkin välistä myyjän taskuun. Joten laske aina itse, että sait vaihtamastasi rahasta oikein takaisin. Mustanmeren lomakohteissa (Sunny Beach, Burgas, Nessebar) kannattaa varoa myös taskuvarkaita.

Gambian matkaajan kannattaa varautua bumstereihin. Bumster on gambialainen yleistermi, joka tarkoittaa kaikenlaisia helppoheikkejä ja epävirallisia matkaoppaita yms., jotka väkisin yrittävät lyöttäytyä turistin mukaan. Näitä on toki muuallakin, mutta Gambiassa nämä ovat erityisen sitkeitä. Heillä voi myös olla joka käyntikortteja yms., jotta he vaikuttaisivat rehellisimmiltä. Näissä on paljon todellisia helmiäkin, jotka oikeasti voivat tarjota sinulle upeita elämyksiä ja osaavat viedä sinut mielenkiintoisiin paikkoihin, jonne et ehkä muuten eksyisi, mutta joukossa on myös paljon ammattihuijaajia. Nämä voivat yrittää saada sinulta rahaa esimerkiksi pyytämällä rahaa orjien jälkeläisille, orvoille yms, mutta oikeasti raha menee heille itselleen. Jos oikeasti haluat auttaa esim. orpoja niin kysy matkaoppaaltasi kuinka autat heitä parhaiten. He voivat myös esimerkiksi väittää että olisi turvatonta liikkua ilman paikallista opasta, vaikka näin ei itse asiassa olisikaan.

Tee puhelimeesi telemarkkinointikielto

Opettele sanomaan EI kaikenlaisille kauppiaille ja varsinkin puhelinmyyjille. Mikäli oikeasti haluat tilata jotain, löydät samat tai vielä paremmat tarjoukset yleensä internetistä. Voit myös estää puhelinmyyjien soittelut tekemällä telemarkkinointikiellon. Puhelinmyyntikielto kannattaa tehdä myös esimerkiksi iäkkäille vanhemmillesi tai isovanhemmille, sillä nämä ovat usein puhelinmyyjille "helppoja nakkeja", joille hyvän supliikin omaava puhelinmyyjä myy melkein mitä vain. Voit tehdä telemarkkinointikiellon numerosta 0600 13404 ma-pe klo 8.30-18 (puhelun hinta 0,39 €/min +pvm). Puhelinmarkkinoinnin voi siis kieltää lähes ilmaiseksi. Varo palveluita, jotka veloittavat telemarkkinointikiellon ylläpitämisestä kuukausimaksun.

Telemarkkinointikielto kannattaa tehdä myös siksi, sillä ulkomailla ollessasi joudut maksamaan kaikista puheluista, joihin vastaat. Näin et joudu enää maksamaan kun olet lomalla ulkomailla, ja joku yrittää kaupata sinulle jotain lehteä tai matkapuhelinliittymää.

Varmista rajan läheisyydessä että matkapuhelimesi on kotimaisessa verkossa

Jos matkustat esim. Tornion seudulle, Kilpisjärvelle, Leville yms. lähelle Suomen valtakunnanrajoja, varmista aina ennen puhelimeen vastaamista, soittamista tai netissä surffaamistasi, että puhelin käyttää varmasti oma suomalaista matkapuhelinverkkoasi. Tietyissä paikoissa rajan läheisyydessä matkapuhelin voi havaita ruotsalaisen verkon suomalaista voimakkaampana ja alkaa käyttää sitä. Tätä samaa vinkkiä voi toki käyttää myös toisinpäin hyödyksi. Eli jos käyt esim. Haaparannan IKEA:lla shoppailemassa varmista että puhelimesi on suomalaisessa verkossa, vaikka ulkomailla oletkin. Suomalaista verkkoa voit käyttää yllättävän kaukana Ruotsin puolella.

Keskeytä TV-maksu matkan ajaksi

Mikäli matkasi kestää yli kuukauden, eikä kukaan muukaan käytä huoneistoasi matkasi aikana, voit keskeyttää TV-maksun matkasi ajaksi. Ilmoitus Viestintävirastolle ennen matkaa riittää. Lyhin aika maksun keskeyttämiselle on yksi kuukausi. TV-maksu maksaa 231,05 € vuodessa mikäli sen maksaa yhdessä erässä. Jos keskeytät maksun esimerkiksi kuukauden matkasi ajaksi säästät siis lähes 20 euroa.

Matkaseuraa yhdistyksistä

Jos olet yksinäinen eikä sinulla ole matkaseuraa, liity johonkin virkeästi toimivaan yhdistykseen, joka järjestää myös matkoja. Saat matkaseuraa, ja reissutkin ovat yleensä halvempia kuin yksin tehden.

Lukijan vinkki

Ovet auki sellaisiin huoneisiin, joissa oleskellaan

Pidä huoneistosi mahdolliset väliovet auki sellaisiin huoneisiin, joissa oleskellaan, jolloin ilmalämpöpumppu pääsee puhaltamaan lämpöä muihinkin huoneisiin.

Mikäli lämmitystolpassa ei ole ajastinta

Jos asut kerrostalossa, jonka autotolpissa ei ole ajastinta vaan siinä on koko ajan virta päällä, voit tällä seuraavalla vinkillä säästää sähköä ja autosi moottoria. Kun tulet illalla töistä kotiin, laita autosi lohkolämmittimen johto paikalleen autosi pistokkeeseen ja toinen puoli tolpan luukun sisäpuolella ja luukku lukkoon. Älä laita töpseliä pistokkeeseen tässä vaiheessa. Aamulla herättyäsi käy tökkäämässä töpseli pistokkeeseen, jolloin lohkolämmitin alkaa lämmittää autoasi. Kun teet alkuvalmistelut illalla, sinun ei tarvitse aamulla unenpöpperössä alkaa heti puhdistamaan autoa ja etsimään johtoa, vaan riittää että kytket pistokkeen pistorasiaan. Näin säästät sähköä (kerrostalossa kaikki maksavat ellet maksa itse) sekä autosi moottoria, autosi moottori ei korrosoidu niin nopeasti. Voit ehdottaa yhtiökokouksessa myös ajastimien hankintaa autopaikkojen tolppiin, jolloin jokainen voi itse määritellä lämmitystarpeen ajankohdan.

Lukijan vinkki