Aurinkogrilli

29.1. Tänään oli Oulussa aurinkoinen päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä grillaushetkellä oli lähimmän virallisen säähavaintopisteen (Oulunsalo Pellonpää) mukaan -20,5 astetta.
Tammikuussa aurinko paistaa melko matalalta enkä ollut varma, että onnistuisiko grillaus ja ruoan laitto vielä tammikuussa. Koska aurinko paistoi vielä niin matalalta, en jaksanut kasata grilliä tuon enempää pihalle vaan laitoin peiliosan hankeen pystyyn ilman tukitelinettä ja ritilää ja kokeilin mihinkä grilli pystyy. Tällöin sain grillin paremmin kohdistettua suoraan matalalla paistavaan aurinkoon. Auringon säteily riitti hyvin grillaamiseen jo tammikuussa, sillä säde oli jo niin kuuma, että olisi polttanut paljaat kädet. Noin viisi sekuntia kärsi pitää paljasta kättä grillin polttopisteessä. Myös musta hansikas alkoi savuamaan osuttuaan vahingossa polttopisteeseen. Grillaaminen helpottuu huomattavasti kun laittaa telineen ja ritilän paikoilleen, jolloin polttopisteen saa kohdistettua samaan kohtaan. Makkaratikku tahtoo aina hieman heilua. Myös mustat keittoastiat helpottavat hommaa. Kesällä pitää tehdä ihan kunnon ruokia tällä.
Makkaran paistoa Oulussa tammikuun 29. päivä.
17.1. Olen päättänyt käyttää tästä sivustolta saatavia tuloja ympäristöystävällisten tuotteiden hankintaan. Ensimmäinen hankinta oli auringolla toimiva grilli/uuni. Ostin alumiinilevyn ja yritin siitä nikkaroida auringolla toimivaa grilliä. Viikon vasarointi ei tuottanut onnistunutta tulosta joten päädyin sitten tilamaan ihan valmiin aurinkogrillin. Sillä voi sitten paistaa makkaraa ja tehdä muutakin ruokaa. Tuossa valmiissa grillissä on se hyvä puoli että siinä on teline, johon grillattavan ruoan voi jättää esim. ritilälle paistumaan. Aurinkogrillejäkin on monia erilaisia ja kokoisia. Suomen oloissa, joissa auringon säteliy on yleensä melko vähäistä, tarvitaan melko suurta grilliä, jonka peiliosan halkaisija on reilusti yli metrin. Koska ympyrän alan lasketaan kaavalla ∏ r2  niin peiliosan halkaisijan kasvattaminen metristä puoleentoista metriin lisää heijastavan pinnan alaa reilusti yli kaksinkertaiseksi. Näin suuren grillin teho pitäisi riittää hyvin talvellakin.
Tilasin grillin USAsta, koska rahtikulut jostain syystä olivat jopa halvemmat kuin Euroopasta tilattaessa. Jouduin tosin maksamaan tullimaksuja ja ALV veroja, koska tilasin EU:n ulkopuolelta. Tämä rahti ja verot tekivät paljon enemmän kuin mitä itse tuote olisi maksanut Yhdysvaltoihin toimitettuna.
.3. Piti sitten tänään kasata koko grilli tuohon pihalle. Lähdin kotipihalta hiihtämään pari kilometriä pellon poikki meren jäälle. Jäi sitten grillaus iltapäivälle, eli aloitin vasta kello 14:15. No itse asiassa en grillannut mitään vaan lämmitin aiemmin tehdyn kana-vihannespannun mustassa valurautapannussa. Pannun ei tarvinnutkaan kauaa olla grillissä ennen kuin se alko kiuhumaan, joten ruoka oli nopeasti valmis.

Musta valurautainen paistinpannu kuumeni myös itse niin kuumaksi ettei sitä voinut ottaa käteen ilman paksuja hanskoja.

1 kommentti

  • Upean innostava kirjoitus, joka todistaa, että täälläkin aurinkoenergiaa kannattaa käyttää! Tein omaan blogiini aurinkogrillaus-koosteen lähinnä aurinkogrillien tee-se-itse malleista. Alkukesästä olisi tarkoitus kokeilla niitä. Tuntuu, että nyt on buumi alkamassa.

Jätä vastaus