Laita vauvan kuva lompakkoosi

Laita vauvan kuva lompakkoosi, jotta lompakko palautuisi sinulle varmemmin mikäli hukkaat sen. Sanomalehti Kaleva uutisoi heinäkuussa skotlantilaisesta tutkimuksesta, jossa 240 lompakkoa jätettiin kadulle eri puolille kaupunkia kulkijoiden löydettäviksi. Lompakoissa ei ollut rahaa, mutta kaikissa oli mm. erilaisia jäsenkortteja ja tietoa omistajan löytämiseksi. Lompakoiden muovi-ikkunoissa oli vauvan, lemmikkieläinten, onnellisen perheen tai tyytyväisen eläkeläispariskunnan kuva. Lisäksi osa oli kuvattomia. 90 % vauvan kuvalla varustetuista lompakoista palautui omistajilleen. Koiranpentujen ja perheen kuvilla varustetuista puolet sekä eläkeläisten vain neljäsosa. Kuvattomista palautui vain 15-20 %. Jutussa Psykologi Richard Wiseman kertoo syyksi, että vauvan kuva vetoaa ihmisen huolehtimisvaistoihin.

Syö vähemmän

Syö puolet vähemmän niin säästät ruokakuluissa 50%!!! samalla hoidat ittes rantakuntoon kesäksi. ;). -Ylläpitäjän kommentti: Tuossa vinkissä on sikäli vähän perääkin, että suurimman osan suomalaisista kannattaisi varmasti vähentää hieman syömistään…sillä kaloreita saadaan yleensä yli päivittäisen tarpeen. Kannattaisi ehkä kokeilla esim. että jättää 20 % ruoasta seuraavaan kertaan. Seuraavalla kerralla syö ne edellisen ruoan 20% ja jättää 40 prosenttia uudesta ruoasta syömättä. Seuraavalla kerralla syöt edellisen ruoan 40 % ja jätä uudesta ruoasta 60% syömättä…jne. Näin vähennät kaloreita 20% ja säästät 20% ruoan hinnassa.

Lukijan vinkki

Muuta asumaan vanhuksen yläpuolelle

Muuta asumaan vanhuksen yläpuolelle. Yleensä vanhukset ovat viluisia ja tämän takia he pitävät pattereitaan erittäin kuumalla. Lämmin ilma on kylmää ilmaa raskaampaa ja siksi lämpö nousee asunnon kattoon ja tunkeutuu myös niiden yläpuolella sijaitsevaan huoneistoon. Tällaisten vanhusten yläpuolella asuvat ihmiset ovat kertoneet sivuston ylläpitäjälle ettei heidän tarvitse pitää omia pattereitaan päällä kuin kovimmilla pakkasilla, koska lämpöä hohkaa niin paljon alakerran vanhusten asuttamasta asunnosta.

Hakeudu puolisosi tai koiran kylkeen kyhnäämään

Jos sinua palelee, hakeudu puolisosi kylkeen kyhnäämään. Puolisosi ruumiinlämpö lämmittää myös sinua. Koira lienee vielä parempi tähän tarkoitukseen, sillä koiran normaali ruumiinlämpö on 38 ja 39 asteen välillä. Lisäksi jos koirallasi on karvoitus, sen turkki edistää myös tehokkaasti lämmön karkaamista harakoille.

Kasvuosakkeista

Mikäli omistat mielestäsi aliarvostettuja oman firmasi osakkeita tai kasvuosakkeita, joita aiot myöhemmin lahjoittaa lapsille tai lapsenlapsille, niin tällöin osakkeet kannattaa lahjoittaa ennen kuin niiden arvo kohoaa. Mikäli osakkeiden arvo ehtii nousemaan, niin osakkeiden saajat joutuvat maksamaan suuremman lahja- tai perintöveron. Mikäli olet lahjoittanut osakkeet ennen niiden arvon nousua, lapsesi tai lapsenlapsesi pystyy tarvittaessa hyödyntämään 40 % hankintameno-olettamaan antaman vero-edun, mikäli osakkeet on myytäessä omistettu yli 10 vuotta.

Uusi verokortti

Mikäli tarvitset rahaa esim. pienentyneiden tulojesi tai asuntolainan nousseen koron vuoksi kannattaa hankkia verotoimistosta uusi verokortti kesken vuoden. Tämä on ilmaista rahaa, mutta vähentää tietenkin seuraavan joulukuun veronpalautuksiasi. Veroprosenttia kannattaa siis laskea mikäli on rahan tarpeessa, sillä näin voit saada tilapäisesti enemmän rahaa käyttöösi ja kenties välttyä lainan nostamiselta. Uusi verokortti on tilattava aina, jos haluaa pienentää ennakonpidätysprosenttia.

Eroa kirkosta

Eroa kirkosta ennen vuoden vaihtumista, niin ei tarvi maksaa ensivuodesta eteenpäin KALLISTA KIRKOLLISVEROA. Esim 1,25 % yksikköä tuloistasi esim. 20 000 euron tulosta se tekee 250 euroa vuodessa ja 10 000 euron tulosta 125 euroa vuodessa.

Ylläpitäjä on saanut paljon palautetta siitä että en ole aiemmin julkaissut alla olevan vinkin kaltaisia eroa kirkosta vinkkejä..ja asiaan on vaadittu kovasti perusteluja. Syynä on se että ylläpitäjällä on pienimuotoinen työsuhde kirkkoon, eli kuulun paikallisen seurakunnan seurakuntaneuvostoon, olen kirkkovaltuuston varajäsen sekä lähetystyön johtokunnan jäsen. Tämän olen tietenkin kirkkoon kuulumisen kannalla. Asia on sama kuin että jos olisit itse vaikka jossain elintarvikefirmassa töissä ja kehottaisit muita käyttämään muiden firmojen tuotteita. :)

Ylläpitäjä mainitsee vielä mikäli kirkkoon kuuluva henkilö muuttaa kesken vuoden asuinpaikkaansa toisen seurakunnan alueelle, kirkollisveroa maksetaan siihen seurakuntaan, jossa on ollut vuoden alussa kirjoilla. Lisäksi ylläpitäjä toteaa, että erityisesti pienituloiset saavat paljon vastinetta maksamilleen kirkollisveroille, että siihen kannattaa kuulua. Kirkko tarjoaa mm.

perheneuvonta ja parisuhdetyö

Palveleva Puhelin ja Palveleva netti

sairaalasielunhoito

sururyhmät

työ vanhusten parissa: lähimmäispalvelu, kotikäynnit, toimintaryhmät, mummon kammarit

mielenterveyskuntoutuijien tukiryhmät

vammaistyö

työttömien tukeminen

taloudellinen avustaminen, tukiasunnot

päihde- ja huumeongelmaisten tukeminen

työ pakolaisten parissa

vankien ja vapautuvien tukeminen

hautausmaiden ylläpito

kultuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ylläpito

Kirkon Ulkomaanapu ja lähestysjärjestöt auttavat kansainvälisillä kriisialueilla

kehitysyhteistyö ja avustuskohteet ympäri maailman

Siitä mitä kirkko tarjoaa voi lukea lisää tarkemmin kirkon sivuilta: http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/86B6984160BF696FC22575C30026DAEA?OpenDocument&lang=FI

Lukijan vinkki

 

Kysele mitä voi vähentää verotuksessa

Jos et ole aivan varma mitä kaikkea voit vähentää verotuksessa esim. ammattiisi liittyen, kysele asiasta muilta "yleisellä tasolla" vaikkapa kahvitauolla mitä muut ovat laittaneet ja saaneet vähennyksiin. Näin muutkin voivat hyötyä toisten tiedoista.

Lukijan vinkki

Vältä lahjavero

Vältä lahjavero verosuunnittelulla. Mikäli haluat antaa lahjan esim. lapsillesi niin muista että ainoastaan kerran kolmessa vuodessa voit antaa alle 4000 euron rahalahjan verottomasti. Mikäli kolmen vuoden aikana lahjoitat tätä suuremman summan, joudut maksamaan ylimenevältä summalta lahjaveroa. Tämä lahjoittajaa koskeva sääntö on kuitenkin henkilökohtainen, eli esim. äiti ja isä voivat lahjoittaa kummatkin 3999 euroa. Lahjaveron kolmen vuoden kertymäaika ei myöskään koske tavanomaisia koti-irtaimistoja, mikäli ne tulevat lahjan saajan tai hänen perheensä omaan käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä että voit antaa lahjaksi esim. alle 4000 euron arvoisia kodinkoneita ja huonekaluja vaikka joka kuukausi, kunhan yhden koti-irtaimen arvo jää alle 4000 euron. Koti-irtaimistoon ei kuitenkaan lueta esim. henkilöautoa tai moottoripyörää, mutta näistäkin voit välttää lahjaverot myymällä ne esim. lapsellesi yli 75 % hinnalla niiden käyvästä arvosta. Voit esim. myydä 10 000 euron arvoisen autosi ilman veroseuraamuksia 7501 eurolla.

Veronmaksukyvyn alentumisvähennys

Mikäli olet vuoden aikana sairastellut paljon ja tämän takia joutunut maksamaan runsaasti mm. sairaala, terveyskeskus ja lääkekuluja, hae erikseen verohallinnolta veronmaksukyvyn alentumisvähennystä. Verohallinnon mukaan Veronmaksukyvyn alentumisvähennys voidaan vaatimuksesta myöntää, jos verovelvollisen veronmaksukyky on verovelvollisen ja hänen perheensä tulot ja varat huomioon ottaen erityisestä syystä vähentynyt olennaisesti. Erityisiä syitä voivat olla esim. elatusvelvollisuus, työttömyys ja sairaus. Yksinomaan sairaudesta aiheutunut olennainen veronmaksukyvyn alentuminen on vähennysperusteena vain silloin, kun verovelvollisen ja hänen perheensä yhteenlaskettujen sairauskustannusten määrä verovuonna on vähintään 700 euroa ja samalla 10 % vähennystä pyytävän verovelvollisen puhtaiden ansio- ja pääomatulojen yhteismäärästä. Vähennyksen enimmäismäärä on 1400 euroa (Vuodelta 2009).