Ajanvietettä vieraille

Kuvittele että sinulle tulee vieraita jostain kaukaa ja mieti mitä heille näyttäisit paikkakunnallasi. Käy siis ensin itse tutustumassa paikkohin, että voit viedä vieraat tutustumaan mienkiintoisiin nähtävyyksiin ja osaat suositella missä kannattaa käydä ja mistä vieraasi voisivat olla kiinnostuneita.

Lukijan vinkki

Pikcniciklle puistoon

Picnic-matka puistoon tai pyöräretki lähimaastoon on myös halpaa ajanvietettä, eväät mukaan tietysti. Lapsetkin jaksaa ihmeen pitkästi eväitten toivossa. Picnicille voi mennä myös aikuisten kaverien kesken.

Lukijan vinkki

Kierrelkää lasten kanssa kaupunkia bussilla

Niin ikään halpa ajanviete lasten kanssa on ostaa vaikka linja-autolippu päiväksi ja lähteä kiertelemään kaupunkia bussilla, metrolla tai raitiovaunulla. Elämys on suuri varsinkin sellaisille lapsille, jotka ovat tottuneet kulkemaan kaikkialle yksityisautolla vanhempiensa kyydissä.

Kutsu kavereitasi teille katsomaan televisiota yhdessä

Kutsu kavereitasi teille katsomaan televisiota yhdessä. Jos teitä on esim. neljä kaverusta, jotka jokainen katsoisivat kuitenkin kotonaan samaa tv-ohjelmaa esim. jääkiekko-ottelua, niin kutsukaa kaverinne kylään ja katsokaa peli yhdessä. Säästätte ainakin kolmen television ja digiboksin sähkölaskuissa. Lisäksi yhdessä pelin katsominen on mukavampaa.

Ruokkikaa sorsia

Halpa ajanviete lasten kanssa on lähteä vaikkapa pyörällä ruokkimaan sorsia. Myös kotipihalla voi ruokkia lintuja ja kesällä vaikkapa siilejä. Ruokinta vahvistaa lintuja, auttaa pesinnän onnistumisessa ja auttaa niitä selviämään talven yli. Muista kuitenkin että kun lintujen talviruokinnan aloittaa, on reilua jatkaa sitä koko talven yli. Talviruokintaa ei kannata myöskään aloittaa liian varhain, ettei se houkuttele sellaisia muuttolintuja jäämään lintulaudallesi, jotka muuten muuttaisivat etelään talveksi. Nämä muuttolinnut eivät selviä Suomen talvesta vaikka niitä ruokittaisiin. Muista myös että pilaantunut tai suolainen ruoka ei sovellu linnuille.

Grillaa ja juhli omalla kotiterassillasi

Grillaa ja juhli omalla kotiterassillasi. Olutta voi ottaa kotiterassilla ja pitää siellä bileet, ei tarvitse lähteä ravintoloiden terasseille.

Lukijan vinkki. Lähetti PJ.

Kommentteja: Mikäli haluaa tavata enemmänkin ihmisiä on vaihtoehtona myös mennä Facebookiin ja osallistua siellä ilmoitettaviin massapiknikeihin. Massapiknikit ovat lähtöisin Espanjasta, jossa nuoriso kyllästyi baarien kalliisiin hintoihin ja alkoivat siksi kokoontua ulkosalla. Kuuluisin näistä suomalaisista massatapahtumista on Vantaanjoen kaljakellunta, mutta myös monia puistopiknikeitä järjetetään. Viranomaiset kritisoivat näitä tapahtumia, koska niillä ei ole virallista järjestäjää eikä tapahtumissa järjestyksenvalvojia. Myöskin siivouksesta ei vastaa kukaan, mutta tämän sivuston lukijat ovat varmasti niin fiksuja että osaavat huolehtia omat roskansa roskiin tai kierrätykseen piknikin päätyttyä. Lue Helsingin Sanomien jutti aiheesta. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Facebook-piknikit+ker%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t+tuhansia+juhlimaan/1135267663762?ref=rss – Ylläpitäjä.

Geokätköily

Niin ikään halpa harrastus on geokätköily, jossa etsitään yleensä erikokoisissa muovirasioissa olevia toisten geokätköilijöiden piilotamia kätköjä. Samalla tulee tutustuttua uusiin paikkohin. Kätköjä on Suomessa tuhansia ja niitä löytyy siis useita jokaisesta kunnasta. Joidenkin kätköjen löytämiseksi sinun on ratkaistava jokin pulma tai arvoitus. Internetistä www.geocaching.com -sivustolle rekisteröidyttyäsi saat tarkempaa tietoja eri kätköistä. Geokätköilyyn tarvitset ainostaan GPS-laitteen, joka sekään ei ole aluksi täysin välttämätöntä sekä kynän ja mahdollisesti kumisaappaat. Monet kätköt löytyvät myös ilman GPS-paikanninta, esim. syöttämällä koordinaatit Maanmittauslaitoksen Kansalaisen karttapaikkaan. http://kansalaisen.karttapaikka.fi/kartanhaku/osoitehaku.html?lang= tai Metsähallituksen Retkikarttaan http://www.retkikartta.fi/retkikartta.php .Käytetyn GPS-laitteen saa käytettynä muutamalla kympillä ja voit käyttää myös myös matkapuhelintasi, mikäli siinä on paikannusominaisuus. Mikäli innostut harrastuksesta niin voit alkaa pitämään myös omaa kätköäsi. Harrastus pysyy edullisena kun käytät polkupyörää tai julkista liikennettä (kuukausilipulla) kätköille kulkemiseen.

Lisätietoja:

”

Halpa ajanviete lapsille ja aikuisillekin on telttailu

Halpa ajanviete lapsille ja aikuisillekin on telttailu. Telttailu kuuluu jokamiehenoikeuksiin, joten lyhytkestoinen esim. yhden yön kestävä telttailu ja leiriytyminen esimerkiksi metsään on sallittua. Muista kuitenkin olla roskaamatta ja aiheuttamatta maanomistajalle vahinkoja. Pidempiaikaisesta oleskelusta on sovittava maanomistajan kanssa. Pienemmille lapsille on elämys nukkua teltassa vaikkapa omalla pihalla tai parvekkeella.

Tilatkaa naapurin kanssa kimpassa aamun sanomalehti

Tilatkaa naapurin kanssa kimpassa aamun sanomalehti.

Lukijan vinkki

Käy keikoilla mieluummin tanssipaikoilla kuin konserttisaleissa

Mikäli fanitat jotain artistia, käy kyseisen artistin keikoilla mieluummin tanssipaikoilla kuin konserttisaleissa. Tanssipaikat vetävät enemmän porukkaa kuin konserttisalit, jolloin pääsylipun hinta on yleensä pienempi. Lisäksi tanssipaikoilla järjestäjät saavat lisätuloa alkoholin ja tupakan myynnistä. Konserttisaleissa järjestäjä joutuu yleensä maksamaan myös kalliita tilavuokria, jotka joudutaan sitten hinnoittelemaan pääsylipun hintaan. Useat tanssipaikat puolestaan ovat esim. urheiluseurojen omistamia, ja toimivat pitkälle paikallisen aktiivisen talkooväen pyörittäminä.