1. Avaa ensi jouluna omat joulupakettisi varovasti niin voit käyttää saamasi lahjojen kääreitä seuraavana jouluna
ja pakata omat muille menevät lahjasi samoihin papereihin. Kukaan ei
muista edellisen joulun papereita ja muksuilla on niin kiire avata
lahjapaketteja että he vähät välittävät minkälaiseen pakettiin ne on
kääritty..vaikka lahjapaketteja olisi vähän teipeilläkin paikattu.
Samoin kaikenlaiset lahjanarut vain hidaste lasten paketin avaamiselle.
Tässä on sekin hyvä puoli, että lahjapaperit eivät kelpaa
paperinkeräykseen painovärien ja teippien takia..joten ympäristöäkin
säästyy. Vaihtoehtoisesti ihan tavallinenkin paperi kelpaa pienen
koristelun jälkeen kääreeksi. Rypistele vaikka tavallista paperia ja
kiinnitä siihen koristeeksi vaikka kuusen havuja ja käpyjä tai leikkaa
saksilla kartongista joku jouluinen kuvio. Ota toki paperit talteen
myös syntymäpäivälahjapaketeista yms.
2. Lukijan vinkki. Joulukortit voi jälkikäyttää ja hyödyntää ne mökillä leikkaamalla ne lapsille "palapeleiksi", kun naperoilla ei ole mitään tekemistä sadepäivinä.
3. Jos sinulla on pihalla kuusi johon voit laittaa valot, käytä sitä joulukuusena. Mieti tarvitsetko enää toista joulukuusta.
4. Laita kynttilät pakastimeen ennen polttamista. Jäätyneet kynttilät palavat hieman pidempään ja tiputtavat vähemmän.
5. Jouluvaloja ei kannata
pitää päällä yöllä kun kukaan ei ole niitä ihailemassa. Muista sammuttaa jouluvalosi yöksi tai hanki ajastin.
6. Lukijan vinkki. Muista sammuttaa myös ulkokynttiläsi yöksi.
Monesti ihmiset eivät jaksa sammuttaa kynttilälyhdyissään tai vaikkapa
jäälyhdyissä olevia kynttilöitään yöksi. Kukaan ei ole katselemassa
kynttilöitä yöllä, joten kynttilät palavat siis turhaan.
Vartioimattomat kynttilät ovat myös aina paloturvallisuusriski.
7. Lukijan vinkki. Joulukukat on mahdollista uusiokäyttää laittamalla niiden sipulit talteen ja säilyttää niitä pimeässä. Saat sipulista uuden kukan kun kylvät sipulit vaikka keväällä kukkapenkkiin.
8. Lukijan vinkki. Jouluksi saamissasi kukka-asetelmissa on kauniita koreja, jotka kannattaa panna
talteen ja suunnitella itse seuraavana jouluna mieleisiä asetelmia
puolukanvarvuista, sammaleesta ja oksista kukkien lisänä. Mielenkiintoista ja
joulumieltä tuovaa jouluaskartelua ja pientä säästöäkin.
9. Lukijan vinkki. Kaupan valmis-torttutaikinalevyistä on ajateltu tehtävän kaksi
torttua kustakin levystä. Itse kaulin aina levyn sen verran pidemmäksi, että
saan kolme torttua jokaisesta levystä. Saan enemmän torttuja ja kaloritkin
vähenevät samalla.
10. Lukijan vinkki. Jos ostat joululahjoja lapsille, yritä keksiä sellaisia, joihin ei tarvitse
jatkuvasti ostella paristoja, mikäli lapsella ei ole erityistoivomusta jostain
patterilelusta.
11. Lukijan vinkki. Mieti tarkasti mitä ostat joululahjaksi, turha krääsä ja koriste-esineet eivät
miellytä ketään. Anna aikaasi, olemalla läsnä esim. vanhuksille ja
lapsille. Yksi vaihtoehto on myös antaa omaa aikaasi, siten että lahjoitat itse tekemäsi voucherin, jolla lahjan saaja voi ostaa sinulta palveluksia, esim. lapsen vahtina olemista yms. Lahjan hinta ei ole tärkein, vaan joulumieli. Joulupaperia ei ole
pakko ostaa, vanhasta sanomalehdestä saa hyvän lahjakääreen tai ruskeasta
pakkauspaperista. Joulun alla lehdistä löytyy tontunkuvia ja muita joulukuvia
paperikääreen koristeeksi, vaatii vain pientä mielikuvitusta tehdä personallinen
paketti. Joulukorttejakin on helppo ja kiva valmistaa itse hyödyntämällä
edellisten vuosien joulukortteja.
12. Lukijan vinkki. Sahaa joulun jälkeen joulukuusen runko klapeiksi ja polta ne takassa...tai anna klapit jollekin tutulle
takan omistajalle.
13. Jos sinulla on lapsia, anna lastesi piirtää lähettämäsi joulukortit.
14. Jos harrastat ompelua, käytä tarpeettomat tilkut, langat, narut yms lahjojen pakkausmateriaalina.
15. Uusiokäytä saamasi kaksiosoiset joulukortit leikkaamalla kuvallinen kansiosa irti.
16. Lukijan vinkki. Älä osta jouluksi varalta liikaa helposti pilaantuvaa ruokaa, jota joutuu
heittämään pois. Käytä hiven aikaa laskutoimitukseen ja arviointiin. Ja osta
varaksi säilyviä tuotteita.
17. Aina kun ostat jotain kysy ja sovi mitkä ovat ostoksen palautusoikeudet. Ne
on myös hyvä merkitä kuittiin.Tämä on tärkeää varsinkin joululahjoja
ostettaessa. Muista myös että esim. CD- ja DVD- levyjen sekä
konsolipelien sinettien on oltava ehjiä. Verkkokauppa- ja postiostoksissa on 14 päivän palautusoikeus, koska esim. netistä tilatessasi, sinulla ei ole mahdollisuutta tutustua tuotteeseen etukäteen. Muista myös että sinulla on oikeus palauttaa tuote asiakaspalautuksena myyjän laskuun.
18. Lukijan vinkki. Juhlapyhinä haudoille viedään paljon hautakynttilöitä. Kannattaa ostaa kynttilälyhty ja suosia kilo- tai lyhtykynttilöitä, niin ei tule jätettä niin paljon kuin "kuorellisista kynttilöistä", eikä "metallihattuja" kerry.
19. Lukijan vinkki. Kun ostat ulkokynttilöitä ja roihuja, tutki mikä on niiden palamisaika, jotta ne
ehtivät sammua nukkumaanmenon aikoihin, eikä tarvitse käydä ulkona
sammuttelemassa. Koko yön palavia kynttilöitä on turha laittaa, kuka niitä yöllä
katselee ja siksi toisekseen itse en jättäisi elävää tulta valvomatta, oli se
sitten vaikka ulkonakin.
20. Lukijan vinkki. Joulukorteilla on jälkikäyttöä lapsille esim. muistipelinä. Leikkaa vain kortit kahtia ja pelatessa etsitte toisiinsa sopivat palat. Sopii isommille lapsille, jotka jo osaavat yhdistää kaksi toisiinsa sopivaa kuvaa yhteen.
21. Sopikaa aikuisten kesken että ostatte ensi jouluna joululahjat vain lapsille.
22. Mikäli haluatte antaa myös aikuisille joululahjoja, sopikaa maksimisumma jonka lahja saa maksaa.
23. Lähetä joulukorttisi jouluhinnalla. Tarkista postista aika jonka sisällä kotimaan joulukortit voi lähettää alennetulla hinnalla.
24. Saat halvat kuusenkoristeet paahdetuista pop-corn jyvistä. Monissa maissa paahdettuja popcorneja ripustetaan langanpätkillä kuuseen, jossa nämä näyttävät lumihiutaleilta. Popcorneja voi pujottaa pidemmän langan ympärille helminauhaksi, jolloin saat joulukuuseesi halvan lumiköynnöksen.
25. Soita ensi jouluna joulun toivotukset joulukortin sijasta. Korttien etsimiseen ja ostamiseen ja osoitteiden kirjoittamiseen menee aikaa ja rahaa. Joulukortti on myös laiska tapa pitää yhteyksiä. Luultavasti tuttavasi ja varsinkin moni moni vanhus tai yksinäinen ilahtuu enemmän mikäli käytät hieman aikaasi ja soitat hänelle joulukortin lähettämisen sijasta. Myös rahaa ja paperia säästyy. Tosiystäville, joiden kanssa ollaan viikoittain tekemissä voi myös kertoa jouluterveiset.
26. Lukijan vinkki. Taiteile viime vuotisista tai vielä vanhemmista joulukorteista uusia kortteja. Leikkaa,
liimaa ja osta uusia tarvikkeita. Saat varmasti persoonalliset kortit ja sinulle
jää askartelemisen riemu!
27. NiksiPirkasta 11/2010. Säästät kynttiläkuluissa, jos poltat kynttilää vain sen verran, että saat upotettua keskelle halvan lämpökynttilän. Näin voit ihailla kaunista kuorta ja vaihtaa lämpökynttilän aina uuteen. (Älä jätä kynttilöitä ikinä ilman valvontaa)
28. Kyselkää toisilta mitä he oikeasti tarvitsevat joululahjaksi. Ilmoita myös rohkeasti muille mitä itse oikeasti tarvitsisit joulupukilta (Esim. uudet kengät, alusvaatteita yms). Myös lasten isovanhempia kannattaa vihjata mitä lastenlapset oikeasti tarvitsisivat. Näin lahjat tulevat varmasti tarpeeseen ja ovat mieluisia. Eikä tule hankittua tarpeetonta krääsää.
29. Lukijan vinkki. Kynttiläasetelmiin voit käyttää merisuolaa, joulun mentyä tai jos haluat
asetelman purkaa loppukäytä merisuola jalkakylvyssä. Jouluinen jalkakylpy: lämmintä
vettä, merisuolaa, neilikkaa, kanelia, ruokaöljyä. Edullinen jalkakylpy siis
kotiaineksista ja pysyy flunssa loitolla!
30. Lukijan vinkki. Kovalla pakkasella ei kannata polttaa tuikkuja ulkolyhdyissä, tällöin käy siten,
että liekki sulattaa pienen kolon kynttilään ja reuna jää sulamatta ja
palamatta. Näin tavallaan tuhlasit yhden tuikun. Jäljelle jäänyt steariniin
kannattaa ottaa talteen, siitä voi valaa (suurta varovaisuutta noudattaen!)
vaikkapa uusia kynttilöitä.
31. Lukijan vinkki. Kun ostat ulkovaloja pimeän vuodenajan iloksi, suosi led-tekniikkaa. LED-valot
kuluttavat vähemmän sähköä ja kestävät kunnossa pidempään.
32. Lukijan vinkki. Jos naapurillasi on
komeat joulu/ulkovalot pihalla, voit jättää omasi kaupan hyllylle ja nauttia
naapurin valoista ilmaiseksi.
33. Kun ostat joululahjoja tulee helposti kiusaus ostaa myös itselle jotakin kivaa. Päätä kuitenkin että et osta itsellesi mitään joulumyynnistä. Mikäli todella tarvitset jonkun niin saat sen todennäköisesti paljon halvemmalla joulun jälkeen alennusmyynneistä.
34. Niksi Pirkasta 12/2010. Kiinnitä lyhdyn sisälle heijastin ja ripusta lyhty portin pieleen. Heijastin kimaltelee autojen valokeiloissa kuin oikea kynttilä.
35. Saat halvan joulukuusen kun ostat metsähallitukselta joulukuusenkaatoluvan ja kaadat itse kuusesi. Lupa maksaa vain 5 euroa. Luvalla saa kaataa enintään 3 metriä korkean joulukuusen tien varressa. Varmista kuitenkin ehdottomasti että kuusesi on varmasti Metsähallituksen omistamasta talousmetsästä. Ei siis suojelu- eikä retkeilyalueelta. Pohjois-Suomessa entisten Oulun- ja Lapin läänien alueella luvan voi ostaa myös tekstiviestillä. http://metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Metsatalous/Sivut/JoulukuusenvoiostaaLapissamatkapuhelimella.aspx
36. Lukijan vinkki. Tee jouluna vähän ruokaa ja säästele sitä tulevalle uudenvuoden yölle. Säästät
rahaa kun uutena vuonna ei tarvitse ruokaa ja juomaa ostaa.
37. Lukijan vinkki. Jos Joulupukki toi perheeseesi isoja paketteja, joissa on paljon käyttökelpoista
lahjapaperia (ei kirjoituksia tai ylimääräisiä teippauksia) tälläiset palat
ottaa talteen. Näitä hyväkuntoisia/uudenveroisia lahjapapereita voi käyttää
seuraavana jouluna pienempien lahjojen paketointiin (ainakin oman perheen
kesken). Näin säästät rahaa kun ei tarvitse turhaan ostaa uutta lahjapaperia ja
vähennät jätteen määrää.
38. Lukijan vinkki. Luultavasti sait paljon joululahjoja, mitkä eivät miellyttäneet sinua.
Voit
myydä lahjasi kirpparilla tai huutonetissä, muista maininta että tavara on uusi
ja hinta sen mukainen. Voit myös antaa lahjasi eteenpäin lahjana. Ylläpitäjä jatkaa tähän, että esim. ennen joulua monissa perheissä annetaan ja saadaan useita, jopa kymmeniä, suklaarasioita ja kukkakimppuja lahjaksi tutuilta ja puolitutuilta. Kun saat ties kuinka monennen suklaarasian lahjaksi, anna joku aikaisemmin saaduista suklaarasioista eteenpäin uusimman suklaarasian antajalle. Muista kuitenkin poistaa kaikki tervehdykset ennen kuin annat lahjan eteenpäin.
39. Lukijan vinkki. Joulukorttien asemasta voit kirjoittaa ja lähettää kaikille ystävillesi
samansisältöisen joulukirjeen, missä kerrotaan kuulumisesi ja toivotetaan hyvää
joulua.
40. Tee joulukalenterisi tänä vuonnä itse. Yksinkertaisessa kalenterissa voi käyttää valmiita rasioita, joihin laitat sitten pieniä yllätyksiä. Voit askarrella rasiat vaikkpa pahvista tai esim. vanhoista maitopurkeista itse. Kun rasiat ovat valmiita numeroi ja koristele ne jouluisiksi. Yksi vaihtoehto on myös asetella rasit esim. joulukuusen muotoon. Internetissä on lukuisia joulukalenterimalleja, joita löytyy Googlen kuvahausta satoja. Löydät enemmän malleja googlaamalla esimerkiksi hakusanoja "Advent calendar" ja "DIY Advent calendar". Oma suosikkini löytyy täältä http://naurunappula.com/664621/joulu-on-taalla-taas.jpg
41. Ilmainen ja ympäristöystävällinen joulukalenteri löytyy tänä vuonna internetistä. Googlaa lähellä joulukuuta internetistä esim. seuraavilla hakusanoilla. "Joulukalenteri netissä" tai "Advent calendar online". Täydennän tätä vinkkiä muutaman viikon sisälllä ja linkitän tänne muutamia hienoja netissä toimivia joulukalentereita.
42. Anna tänä jouluna joululahjaksi palveluita tai vaikkapa omaa aikaasi turhan tavaran sijasta. Yksi hyvä lahjaidea on esimerkiksi tehdä tyttö-/poikaystävällesi lahjakortti, jossa lupaat esimerkiksi valmistaa itse hänen mieliruokaansa. Kortissa voi lukea, että kyseisen lahjakortin voi lunastaa milloin vain.
43. Osta sellainen jouluvalosarja, joka on rinnan kytketty. Näin yhden valon rikkoutuminen ei sammuta koko jouluvalosarjaa, kuten sarjaan kytketyssä valosarjassa. Tunnistat sarjaan kytketyt valot siitä että löysyttämällä yhtä valoa koko sarja sammuu.
44. Joulupaperista saa leikattua edullisia pakettikortteja. Leikkaa joulupaperista haluamasi muotoinen pakettikortti ja liimaa sen taakse saman muotoinen pahvinpala, johon voit kirjoittaa haluamasi viestin.
Kuva: Tein itse jouluisen kirjekuoren, jossa annoin lahjakortin joululahjaksi, vanhasta teleoperaattorin laskusta sekä sanomalehdessä olleesta K-citymarketin joulumainoksesta. Leikkasin vain mainoksessa oleen jouluisen kuvan nauhaksi ja liimasin sen kirjekuoren ympärille.
45. Hyppää polkupyörän selkään ja käy viemässä joulukortit itse tuttaviesi postilaatikkoon. Onnistuu hyvin ainakin samassa kaupungissa asuvien tuttavien kohdalla. Säästät 0,55 € per itse perille viety joulukortti, joten mikäli kortteja on paljon, niin voit päästä jopa kohtuullisiin tuntiansioihin.
46. Niksi-Pirkasta 12/2011. Talvinen valokuva sanomalehden sivulla on mitä kauneinta lahjapaperia.
47. Niksi-Pirkasta 12/2011. Sanomalehdet julkaisevat joulun alla joulutervehdyksiä. Leikkaa kauniit kuvat talteen ja käytä niitä joululahjojen nimilappuina.
48. Sopikaa esim. kaverienne kanssa, että jokainen antaa toiselle esim. sellaisen edellisenä jouluna saadun joululahjan, josta ei itse pidä. Voitte sopia myös että annatte minkä tahansa kotona olevan lahjan, josta ette pidä tai ette tarvitse. Kokeilin tätä kaveriporukan kanssa. Arvoimme ensin että kuka antaa ja kuka saa keneltäkin lahjan. Näin jokainen sai yhden lahjan. Näitä lahjoja avatessamme meillä oli varmasti hauskempaa kuin jos olisimme ostaneet kaupasta oikeat lahjat. Samalla jokaisen piti kertoa, että miksi ei pitänyt lahjasta tai miksi se oli tarpeeton. Huomasimme myös että toiselle täysin tarpeeton lahja voi olla toiselle hyvinkin käyttökelpoinen. Esim. koriste-esineissä ihmisten maut ovat hyvinkin erilaisia.
49. Ilmaista ajanvietettä lapsille ja lapsenmielisille joulun aikaan on kierrellä jalkaisin (lapsia voi vetää esim. pulkassa) ja katsella muiden jouluvaloja.
Kuva: Ylläpitäjän jouluvaloja. Kuvassa oleva lahjaksi saatu led-poro kuluttaa vain 7 wattia sähköä. Myös kuusessa on led-valot. Ledivalot kuluttavat alle 5 wattia.
Kuva: Meillä on takapihalla lehtikompostin päällä valokaapelista tehty lahja. Tämä kuluttaa peräti 102 wattia sähköä, eli 20 kertaa enemmän kuin ledivalot. Siksi tätä ei todellakaan pidetä aina päällä Noin 60 tunnin päällä pitäminen vastaa samaa kuin saunan kiukaan pitäminen päällä tunnin verran. Täytyy varmaan jättää yksi saunakerta välistä.
50. Toinen ilmainen ajanviete joulun tienoilla on joululaulujen laulaminen. Kauneimpia joululauluja voi mennä myös ilmaiseksi laulamaan kirkkoon yhteislauluna. Monesti joissakin kauneimmissa joululauluissa on mukana myös joku kuoro tai muu esiintyjä. Tällöin pääsee kirkkokonserttiin ihan ilmaiseksi. Tilaisuuksissa kerätään vapaaehtoinen kolehti Suomen Lähetysseuran tekemään lähetystyöhön. Ota selvää esim. www.kauneimmatjoululaulut.fi
51. Kerätkää porukka ja antakaa lahjansaajalle yhteinen joululahja useammalta henkilöltä.
Yhdistämällä usemman henkilön lahjabudjetit voitte saada hankittua
lahjan saajalle jonkun oikeasti tarpeeseen tulevan lahjan, esim. matkan
tai vaikkapa uuden kodinkoneen useamman turhan krääsätavaran sijasta.
52. Hyvä ja tarpeeseen tuleva lahja on sellainen, jonka lahjan saaja joutuisi muutenkin ostamaan. Esimerkkeinä vaikkapa ruokakori tai autoilijalle täynnä oleva bensiinikanisteri tai polttoainelahjakortti.
53. Älä turhaan kääri joulu- ja syntymäpäivälahjojen ympärille lahjanarua. Lahjanarua ei voi laittaa edes muovinkeräykseen, vaan se on käytön jälkeen laitettava polttokelpoiseen jätteeseen tai sitten sekajätteeseen. Lapsille lahjan ympärille kiedotut narut ovat vain riesa, joka hidastaa lahjan avaamista. Mikäli kuitenkin tahdot käyttää lahjanarua, voit käyttää sitä pienen pätkän, jonka laitat esim. tarralla kiinni paketin kylkeen esim. allaolevan valokuvan tapaan.
54. Lukijan vinkki. Jouluiset kukka-asetelmat voi tehdä
itse: osta halpoja joulukukkia ja etsi vanhoja joulukoristeita ja purkkeja.
Purkkeja voi päällystää vaikka foliolla tai joulupaperilla. Hiukan taiteellista
näkemystä ja mielikuvitusta niin asetelma on valmis.
55. Lukijan vinkki. Kirjaa paperille ylös jouluasioita esim. kinkunpaistoniksit, ruuan määrät jäikö
vai oliko liikaa jne. Kirjaa ylös myös mitä on ensi jouluksi hankittava jne..
laita tämä paperi talteen niin on helpompi valmistella ensi joulua.
56. Säästät pakettikorteissa kun paketoit jokaisen lapsen ja perheen jäsenen lahjat erilaisella paperilla. Tällöin pakettikortteja ei tarvita. Myös tussikynää kuluu vähemmän ;). Mikäli perheessä vierailee joulupukki, niin tässä voi olla vähän opettelemista pukille, sillä muuten lapset voivat alkaa ihmettelemään että miksi vanhemmat tietävät kenelle mitkäkin lahjat tulevat, mutta ei itse joulupukki.
57. Laita poltettavat kynttilät vesi-suolaliuokseen ennen käyttöä. Tällöin ne tiputtavat vähemmän vahaa alustalle, jolloin kynttilä palaa pidempään. Ylläpitäjä testasi tätä vinkkiä ja kyllä tässä perää on. Suolattu kynttilä saattaa aina välillä suhahtaa ja palaa oranssimalla liekillä, mutta tiputtaa vähemmän.
58. Lukijan vinkki. Nyt joulun jälkeen lehtiroskiksia tonkimaan, ihmiset heittävät pois joulukortteja,
lahjapapereita ja lahjakasseja. Niistä tuunaamalla saa ensi jouluksi
lahjakääreet ja kortit. Samalla voi kerätä lehdet ja kirjat luettavaksi, ei
tarvitse maksaa kalliita lehtilaskuja. Luettavat ovat usein melkein uusia
aikakauslehtiä, eikä haittaa vaikka olisivat vanhempiakin, jos niitä ei ole
lukenut. Säästö voi olla vuodessa satasia!
Lopuksi vielä lukijan nimimerkillä Olli-eno kirjoittama säästö-aiheinen jouluruno
|