|
122. Kun teet uunissa ruokaa isommalle porukalle, niin yritä tehdä sellaisia ruokia, jotka voi paistaa samassa lämpötilassa yhdellä kertaa. Näin pystyt valmistamaan kaikki tarjottavat ruoat samalla kertaa.
123. Puhdista säännöllisesti kahvin- ja vedenkeittimistä kalkkisaostumat.
Kalkkia saostuu vähitellen vedestä sitä lämmitettäessä siten, että
varsinkin kahvinkeittimessä kalkki tukkii pikkuhiljaa putket, joita
pitkin vesi kulkee. Tämä pidentää keittoaikaa ja nostaa sähkönkulutusta.
Voit huomata tämän myös kahvinkeiton äänen voimistumisena.
123. Älä käytä uunissa liian suurta lämpötilaa, sillä kova kiehuminen lisää uunisi sähkönkulutusta ja ruoan ylikiehumista,
mutta ei nopeuta kypsymistä. Lisäksi ylikiehuminen sotkee uunin.
Myöskään keittolevyä ei kannata pitää liian suurella. Kuumimmalle
kuutoselle säädetty keittolevy kuluttaa kymmenkertaisen määrän sähköä
verrattuna pienimmälle, eli ykköselle säädettyyn keittolevyyn.
124. Kun käytät uunin grillivastusta niin laita nopeasti
kypsyvät ruoat, kuten pihvit, leivät yms. lähelle grillivastusta uunin
ylimmälle tasolle. Varmista kuitenkin, ettei ruoka tai esim. leivinpaperi kosketa grillivastusta ja syty palamaan.
125. Käytä kerroskattilaa, jossa voit tehdä kolmekin
erilaista ruokaa samalla keittolevyllä. Kerroskattilaan kuuluu kolme
päällekäin sijaitsevaa osaa: kattila, höyryosa ja haudeosa. Haudeosassa
voit valmistaa esim. puuroja, höyryosassa vaikkapa vihanneksia, nakkeja,
perunaa (mm. puikula-perunat eivät halkea samalla tavoin höyrytyksessä
kuin keitettäessä) ja keitto-osassa vaikkapa kalakeittoa. Linkissä
olevassa kuvassa Hackman Avanti kerroskattila: http://www.hackman.fi/web/hackmanwww.nsf/fi/keitto-_ja_paistoastiat_avanti_osat_kerroskattila
126. Käytä kaikki ruokapakkaukset niin loppuun kuin mahdollista.
Yllättävät suuri osa ruoasta jää sisälle pakkauksiin kun pakkaukset
heitetään käytön jälkeen roskiin. Useimmat ihmiset eivät malta tutkia
kunnolla pakkauksien pohjia ennen kuin heittävät ne pois. Kaduilla näkee
tyhjiä juomatölkkejä, joissa monissa on hyvinkin 10 % jäänyt juomatta.
Myös esim. mysli- muro- ja puurohiutalepakkauksien alakulmiin takertuu
aika hiutaleita, joiden pois saamiseksi pitää nähdä hieman vaivaa.
127. Käytä aina kantta myös laittasi ruokaa hellan keittolevyllä. Keittäminen ilman kantta kolminkertaistaa energiankulutusksen siihen verrattuna, että kattilassa olisi kansi.
128. Laittaessasi ruokaa käytä niin vähän vettä kuin mahdollista.
Veden lämmitys vaataa paljon energiaa, joten mitä vähemmän esim.
perunakattilassa on turhaa keittovettä, sitä enemmän sähköä kuluu.
129. Lukijan vinkki. Matkalla huoltoasemalla syöt halvemmalla lounaan seisovasta pöydästä kuin esim.
sämpylä kahvit ja jotain makeaa lisäksi. Seisovasta pöydästä saat syödä niin
paljon kuin haluat ja mitä haluat, eikä tee enää makeaa mieli. Käytä hyväksesi
jälkiruoka tai kahvi mahdollisuus.
130. Lukijan vinkki. Syö aamulla kunnon ateria. Pyri syömään kotona aina ennen kello kuutta illalla. Näin ei ruoasta saatavat energiat eivät jää
vyötärölle ja et liho. Syö illalla vain kevyesti ja keitä iltateetä. Säästät
rahaa ja ei tuu kiloja.
131. Lukijan vinkki. Leikkaa kaupasta ostetut pyöreät leikkeleet puolikkaiksi. Näin tekemällä ostettu
leikkelepaketti kestää kauemmin ja voit herkutella vaikka olisit
laihdutuskuurilla.
132. NiksiPirkasta. Jos banaani on kypsynyt tummaksi, laita se jääkaappiin pariksi tunniksi ja banaani vaalenee sisältä.
133. Lukijan vinkki. Jos käytät leivän päällä margariinia, tarkista seuraavan kerran uutta rasiaa
ostaessasi mikä voin kilohinta on verrattuna käyttämäsi levitteen kilohintaan.
Voin kilohinta on yleensä edullisempi kuin margariinin kilohinta. Voin ehkä
ainoa huono puoli on sen jäykkyys kylmänä eli sitä on vaikea levittää leivälle
kylmänä mutta ota voirasia jääkaapista 10 - 15 min ennen käyttöä pöydälle
notkistumaan.
134. Tee itse kotiviiniä. ALKOsta ostetut viinien hinnat
sisältävät alkoholiveroa 2,83 senttiä litralta. Lisäksi päälle tulee
tietenkin arvonlisävero. Mikäli sinulla on esim. suurempia juhlia
tiedossa voit säästää kotiviiniä tekemällä jopa satoja euroja. Vielä
halvemmalla pääset mikäli käytät raaka-aineena itsepoimittuja marjoja
tai hedelmiä. Tällöin tarvitset kaupasta enää oikeastaan vain sokeria ja
hiivaa. Mikäli olet laiskahko eikä marjojen poimiminen kauheasti
innosta, niin voit käyttää raaka-aineina esimerkiksi pihlajanmarjoja.
Pihlajanmarjat kasvavat tertuissa, josta ne poimii hyvinkin nopeasti.
Muista kuitenkin että et poimi mitään marjoja teiden varsilta. Mikä
vilkasliikenteisempi tie, sitä kauempaa tiestä marjoja kannattaa poimia.
Lisäksi kannattaa välttää mm. nykyisten ja entisten ampumaratojen
lähimaastoja lyijyn takia. Kotiviinireseptejä ja ohjeita löytyy paljon
internetistä googlaamalla. Tässä linkissä paljon erilaisia reseptejä eri
raaka-aineista. http://www.kotiviini.fi/fi/vahvat-viinit-reseptit.php
135. Älä säilytä herkkuruokia turhaan pöydillä tai muualla
sellaisessa paikassa, josta ne on helposti naposteltavissa tai heti
näkösällä esim. kaapin avatessasi. Säilytä herkut kaapin tai
pakastimen pohjimmaisena, jolloin ne tulee syötyä vain todelliseen
tarpeeseen. Sanalaskukin sen sanoo. Pois näkyvistä pois mielestä.
136. Lukijan
vinkki. Jos keittiökapineesi ovat viime vuosisadalta, niin osta uusi
kunnollinen paistinpannu, joka tarvitsee vain hipaisun rasvaa,
niin säästät voita ja sydäntäsi.
137. Lukijan vinkki. Mikroaaltouunissa ei kannata Työtehoseuran tutkimuksen mukaan; sulattaa, lämmittää tai valmistaa mitään yli 4 dl
tai 400g. Tällöin hella on taloudellisempi. Lähetti Rajanka.
138. Lukijan vinkki. Hanki vedenkeitin. Veden keittäminen vedenkeittimellä on taloudellisin tapa keittää vettä. Se maksaa itsensä takaisin melko pian. Säästät myös aikaa. Lähetti Rajanka.
139. Hyödynnä vedenkeitintä myös ruoanlaitossa. Laita hellan
keittolevy päälle, mutta laita kattilaan vain pieni määrä vettä. Keitä
loput tarvittavasta vesimäärästä vedenkeittimellä. Sitten kun
vedenkeittimen vesi on kiehuvaa, kaada se kattilaan. Näin toimimalla
ruoka valmistuu nopeammin ja säästät samalla sähköä.
140. Lukijan vinkki. Asun kerrostalossa, joka on rakennettu vuonna 1974. Putkistossa seistessään vesi maistuu pahalle: Otan
aamulla keittiön hanasta vettä juontiin, vasta kun olen käynyt WC:ssä. Näin vettä on
laskettu jo käsienpesuun. Veden valutus tarve vähenee puolella JA valutan veden
puhtaaseen vatiin. Otan aina kannuihin vettä, koko päiväksi yhdellä
valutuksella. (en voi juoda kylmää vettä, pidän kannun keittiön työpöydällä) jos
haluaa juoda kylmää, veden voi laittaa jääkaappiin.
Vatiin kertyneen
valutusveden, käytän hedelmien tai juuresten/kasvisten pesuun, sekä sen jälkeen
kukkien kasteluun. En esipese astioita juoksevan veden alla. Keittiön
pesualtaassa on pohjaansa kapeneva vati. Siinä on vettä 2-3 litraa ja kaikki
esipesu vadissa harjalla. -Rajanka
141. Mieti että tarvitseeko kaikkia ruokia ylipäätään turhaan lämmittää vaan maistuisivatko ne kylminä. Koskee erityisesti pieniä välipaloja.
142. Kun liotat likaisia kattiloita tai muita astioita tiskialtaassa esim. saadaksesi pohjaan palaneen ruoan irtoamaan, laita astioiden sisälle muita likaisia ruokailuvälineitä, kuten veitsiä ja haarukoita. Ne syrjäyttävät kattilassa olevaa vettä ja näin sinun tarvitsee käyttää liotukseen vähemmän vettä.
143. Kun puristat appelsiiniä, sitruunaa tai muuta sitrushedelmää mehuksi, lämmitä hedelmää niin saat siitä enemmän mehua irti. Hyöty on sen verran pieni, että hedelmää ei kannata erikseen lämmitää ja kuluttaa sähköä, mutta mikäli sinulla on esim. uuni vielä lämmin ruoan valmistuksen jäljiltä niin kokeile laittaa sitrushedelmä vähäksi aikaa lämpimään. Tulen testaamaan tämän vinkin lähitulevaisuudessa ja kirjoitan sitten tarkemmin tästä vinkistä.
144. Lukijan vinkki. KUN menet kauppaan, älä osta limuja tai kivennäisvesiä tai alkoholia yhtään
säästät kuukaudessa helposti 50-150 pelkissä juomissa. Juo vettä raanasta kotona
ja laita sitä pullohin mukaan esim. autoon, niin sinulla aina juotavaa myös mukana
helteelläkin. Näin sinun ei tarvitse ostaa kalliita juomia huoltoasemilta, kioskeilta tai
kaupasta. Hyvä on jos saat vedet laitettua esim. 20 litran säiliöön jossa on hana
niin siinä onkin jo juomaa autoon pitkäksi aikaa toimii hyvin...
pj
145. Lukijan vinkki. Jos järjestät kutsut tms. ulos, joissa tarjoillaan juomaa pahvimukeista, varaa
mukaan tussikynä. Pyydä ihmisiä kirjoittamaan nimensä omaan mukiin, jotta siitä
voi vielä juoda myöhemmin uudestaan. Näin juhlien järjestäjänä säästät omia
mukejasi turhalta haaskaukselta.
146. Lukijan vinkki. Kun ostat kahvinkeitintä ota huomioon miten sen saat pestyä. Joissakin malleissa
on irrotettava säiliö minkä voi pestä tiskikoneessa. Jos ostat
kahvinkeittimen missä hyvä erillinen kannunpäälle laitettava suppilo osa, itse
keittimen hajottua voit keittää kahvia seuraavalla tavalla: Keitä vesi ja laita
suppiloon suodatinpapru ja kahvit, kaada sitten kuuma vesi suppiloon ja anna
laskeutua kannuun. Kannua voi käyttää myös mehukannuna tai muuhun vastaavaan
tarkoitukseen.
147. Ennen kuin alat syömään niin kysy itseltäsi, että onko sinulla oikeasti nälkä. Monesti tulee syötyä vain tottumuksesta esim. TV:tä katsellessa, vaikka oikeasti ei olisikaan nälkä.
148. Juomatta jäänyt viini säilyy avattunakin melko pitkään, mutta mikäli viiniä kaikesta huolimatta jää juomatta niin jäädytä loput viinistä esim. jääpalamuotisssa. Jääpalat voit sitten sulattaa yksitellen ja käyttää vaikkapa ruoanlaitossa esim. kastikkeen tekoon.
149. Saat kasvikset ja vihannekset kestämään paremmin pakastamista kun kiehautat ne nopeasti ennen pakastamista. Tätä esiehauttamista kutsutaan myös ryöppäykseksi. Kiehauttaminen tappaa mikrobeja ja vähentää kasvien entsyymien eritystä, jolloin myös kasvisten maku- ja väri säilyvät paremmin pakastuksen aikana.
150. Tee lakko jotakin epäterveellistä ja kallista ruoka-ainesta/juomaa kohtaan. Päätä että pidättäydyt jostakin tai useammasta tuotteesta. Monet harrastavat esimerkiksi karkki tai tupakkalakkoja. Lakon aikana säästät selvää rahaa, ja lakon jälkeen sinun ei enää ehkä tee edes mieli kyseistä tuotetta. Kiellon ei kuitenkaan tarvitse olla ehdottoman tiukka. Esimerkiksi eräs jonkin verran matkusteleva tuttavani on päättänyt, että hän saa juoda alkoholia vain ulkomailla. Hän on lisäksi edesauttanut lupauksen pysymistä vedonlyönnillä. Mikäli hän sortuu juomaan Suomessa niin sitten hän häviää vedon. Mikäli sinulla on tapana mutustella karkkia joka päivä, voi esimerkiksi päättää että saat syödä karkkia vain parillisina päivinä, jolloin saat helposti karkin kulutuksen puolittumaan ilman pidempiä vieroitusoireita. Lakko on myös hyvä tapa haastaa itsensä pysymään lujana. Toki lakon voi tehdä itselleen myös muista asioita, esim. auton käytöstä, kiroilusta, facebookin käytöstä tai mistä vain tahansa.
151. Osta ruokasi pakkauksessa, jossa se säilyy parhaiten. Vastoin yleistä luuloa ei ole totta, että ruoka pitäisi ostaa aina mahdollisimman vähän pakattuna. Ympäristön ja myös kukkarosi kannalta on yleensä parempi ostaa ruoka sellaisessa pakkauksessa, jossa se säilyy parhaiten. Maa- ja Elintarviketalouden Tutkimuskeskuksen eli MTT:n mukaan hyvä pakkaus pienentää selvästi ruoan ympäristövaikutusta, jos se suojaa ruokaa tehokkaasti pilaantumasta. Pakkausmateriaalin minimointi on siis ympäristöystävällistä vain, jos se ei samalla lisää pakkauksesta johtuvaa tuotehävikkiä. Elintarvikepakkausten koko elinkaaren ympäristövaikutuksia tarkasteelleen MTT:n mukaan jo puolikkaan kinkkusiivun tai ruisleipäpalasen pois heittäminen aiheuttaa suuremman ympäristökuormituksen kuin pakkauksen valmistus ja sen jätehuolto. MTT:n tutkimuksesta Elintarvikkeiden pakkausvaihtoehtojen ympäristövaikutuksen (Silvenius ym.) voi lukea tarkemmin alla olevista linkeistä. http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti14.pdf Jutun tiivistelmä löytyy täältä
152. Niksi-Pirkasta: Karkin syöntiä on monesti vaikea lopettaa. Kun avaat uuden karkkipussin tai pussin muuta naposteltavaa, tiputa joukkoon purukumi. Purkan osuessa
kohdalle, loppuu herkunsyönti.
153. Lukijan vinkki. Kerään opiskelija lapsilleni kaikki pienetkin purkit. Pesen siis raejuustopurkit ja
ohuetkin pakastepurkit. Sunnununtaisin kun opiskelijat lähtevät he keräävät
mielellään äidin jääkaapista ruokaa. Silloin nämä pikkupurkit ovat tarpeen, eikä niitä
tarvitse tuoda takaisin.
154. Jos otat eväät mukaan esim. työpaikallesi, hanki eväillesi oma eväsrasia. Uudelleen pestävä eväsrasia tulee ajan mittaan paljon halvemmaksi ja ekologisemmaksi kuin eväiden kääriminen esim. alumiinifoliopaperiin.
155. Mikäli tarkoituksenasi on keittää kattilassa liedellä tai vedenkeittimellä ensimmäisen kierroksen jälkeen uusi satsi esim. puolen tunnin sisään, kannattaa uusi vesisatsi laittaa heti kattilaan tai vedenkeittimeen. Näin uusi satsi vettä kiehuu hieman nopeammin, koska edellisestä keittämisestä vielä vähän lämpimänä olevat vastukset esilämmittävät vettää jo hieman. Säästät aikaa ja energiaa.
156. Mikäli mahdollista käy syömässä lounasta sellaisessa paikassa, jossa käy paljon isokokoisia miehiä, kuten raksamiehiä, poliiseja, palomiehiä, roskakuskeja yms. Kokemukseni mukaan näissä paikoissa ruoka-annokset ovat paljon suurempia kuin sellaisissa paikoissa, joissa käy syömässä etupäässä toimistotyötä tekeviä pienikokoisia naisia. Raavas mies ei tule kylläiseksi kolmesta lihapullasta.
157. Lukijan vinkki. Alumiinifolio-karkkivuoat ovat tosi kalliita. Allergiaten karkit ja tryffelit
ym:t namit voit tehdä yhtä hyvin muoteissa jotka väsäät viili ja
margariinipurkkien kansista. Vnkin lähetti Mamma 62 v Turku
158. Lukijan vinkki. Pidä tarkkaa kirjaa ruokakuluistasi kuukausittain, voit yllättyä. Mieti mistä voit säästää...esim. pullaa, keksejä ja karkkea ei tarvitse syödä joka päivä.
159. Lukijan vinkki. Jos olet kaakaonystävä mutta maito tuntuu liian kalliilta tai tölkki tyhjenee liian nopeasti, kokeile seuraavaa: Kaada mukiin vettä (½-¾ mukin tilavuudesta) maidon asemesta ja lämmitä se kuumaksi. Kun vesi on lämmitetty, täytä loppuosa mukin tilavuudesta maidolla ja lisää kaakaojauhe. Jos kaakao maistuu liian vetiselle, voi veden osuutta pienentää ja maidon lisätä kunnes maku on kohdillaan. Varmista, että käyttämäsi kaakaojauhe on yhteensopiva veden kanssa. Näin voit vähentää maidon käyttöä, jolloin ostamasi kallis maito riittää pidempään kuin että tekisi kaakaon täyteen maitomukilliseen.
|