Grillausvinkki

Säästä grillihiiliä. Lado grilliritilän alle kiuaskiviä siten, että ritilä vastaa kiviin. Kivet varaavat lämpöä ja grillausaika pitenee pienemmällä hiilimäärällä, arviolta n. yksi kolmasosaan. Idea soveltuu pallogrilliin.

Niksi-Pirkasta

Ei ylimääräisiä tavaroita uuniin

Älä pidä ylimääräisiä vuokia tai muita tavaroita uunissa. Jos sähköuunissa on esim. tarpeeton ylimääräinen lasivuoka, uunin lämmittämiseen menee kokemukseni mukaan enemmän sähköä verrattuna siihen, että ylimääräistä lasivuokaa ei olisi uunissa.

Lukijan vinkki

Vaniljajäätelön tuunaus

Saat halvasta ja tavallisesta vaniljajäätelöstä tuunattua edullisesti eri makuisia ja eri näköisiä jäätelöannoksia erilaisilla hilloilla (vaikkapa itse tehdyillä) tai esim. toisessa vinkissä

esitellyllä Jell-o hyytelöllä.

Kotiviiniä

Tee itse kotiviiniä. ALKOsta ostetut viinien hinnat sisältävät alkoholiveroa 2,83 senttiä litralta. Lisäksi päälle tulee tietenkin arvonlisävero. Mikäli sinulla on esim. suurempia juhlia tiedossa voit säästää kotiviiniä tekemällä jopa satoja euroja. Vielä halvemmalla pääset mikäli käytät raaka-aineena itsepoimittuja marjoja tai hedelmiä. Tällöin tarvitset kaupasta enää oikeastaan vain sokeria ja hiivaa. Mikäli olet laiskahko eikä marjojen poimiminen kauheasti innosta, niin voit käyttää raaka-aineina esimerkiksi pihlajanmarjoja. Pihlajanmarjat kasvavat tertuissa, josta ne poimii hyvinkin nopeasti. Muista kuitenkin että et poimi mitään marjoja teiden varsilta. Mikä vilkasliikenteisempi tie, sitä kauempaa tiestä marjoja kannattaa poimia. Lisäksi kannattaa välttää mm. nykyisten ja entisten ampumaratojen lähimaastoja lyijyn takia. Kotiviinireseptejä ja ohjeita löytyy paljon internetistä googlaamalla. Tässä linkissä paljon erilaisia reseptejä eri raaka-aineista.

Lisätietoja:

”

Pyri minimoimaan aika, jonka ruoka on lämpimässä

Pyri minimoimaan aika, jonka ruoka on lämpimässä. Tämä koskee niin kaupasta kotiin kuljetusta kuin ruokapöydällä oloaikaa. Tultuasi kotiin pura ostoksen välittömästi jääkaappiin tai pakastimeen. Myöskaan esim. vieraita odotellessa ruokia ei kannata tuntikausia etukäteen kattaa pöytään. Ruoan säilyvyys paranee huomattavasti kun kylmäketju ei katkea. Tällöin joudut heittämään pois vähemmän ruokaa pilaantumisen vuoksi.

Hyödynnä hotellien aamiaiset

Yöpyessäsi hotellissa syö kunnon aamiainen tankkaa vatsasi munilla, kinkulla, pekonilla (ei hiilihydraatteja) ja jaksat pitkään iltapäivälle.

Lukijan vinkki

Lumi ja jää turruttavat makuhermot

Mikäli sinun pitää ottaa joku pahan makuinen lääke etkä saa sitä muuten alas kuin esim. limpparia juomalla, niin ilmainen ja kaloriton tapa saada nieltyä pahan makuinen lääke on laittaa suuhun jääpala tai vaikkapa lunta. Kylmä turruttaa makuhermot ja makuaistin ja pian lääkkeen paha maku ei enää tunnu niin pahalta. Tätä vinkkiä voi tietenkin soveltaa myös pahalta maistuviin ruokiin, jolloin ruoan hävikki ehkä vähän pienenee.

Pehmitä kovettuneet ruoat mikrossa

Monet jo kovettuneet ruoat saa vielä syötäviksi lämmittämällä niitä mikroaaltouunissa. Tällaisia ovat mm. leivät, pullat ja sokeri.

Osta tai rakenna kaavin

Osta tai rakenna kaavin, jolla voit kaapia kaikenlaiset ruokapakkaukset tyhjiksi. Kaapimen toinen puoli on puoliympyrän muotoinen, joten sillä voit kaapia pyöräseinäiset mm. hillopurkit. Kaapimen toinen puoli on suorakulmion muotoinen, joten se soveltuu hyvin varsinkin litran jogurttipakkausten kaapimiseen. Yksi ylläpitäjän suosikkiesineistä onkin Alankomaissa myytävä kaavin. Sillä saat kaivettua viimeisetkin jogurtin tai hillon jämät purkista. Tuossa ensimmäisessä kuvassa kaapimen vieressä on 30 cm mittainen viivoitin, joten pitkällä varrella yllät syvimpienkin kuluttajapakkausten pohjalle. Tuotetta myy ainakin Blokker, josta ylläpitäjäkin on omansa ostanut. Blokkerilla on erittäin laaja myymäläverkosto ainakin Alankomaissa ja Belgiassa

Lisätietoja:

”

Jatka hedelmäsalaattia

Hedelmäsalaatin saa riittämään isommallekin porukalle, kun pilkkoo salaattipurkilliseen lisäksi banaaneja, omenan, ja appelsiinin tms. Purkin liemi riittää kyllä hyvin lisätyille hedelmillekin.

Lukijan vinkki