56. Jos lomailet euro-alueen ulkopuolella voit säästää huomattavia
summia vertailemalla valuuttakurssien hintoja. Ota huomioon
myös mahdolliset komissiot, eli palkkiot. Lisäksi rahanvaihdossa
turisteja on helppo huijata, joten pyydä aina kuitti ja tarkista että
sait vaihtamaasi rahaa oikean määrän.
Vaikka rahanvaihtaja laskisi sinulle rahat niin laske ne vielä itse
uudestaan.
57. Joskus voit säästää hieman varaamalla hotellin tai
lentomatkan paikallisessa valuutassa. Tämä voi onnistua menemällä
kansainvälisen verkkosivuston sijasta paikalliselle verkkosivustolle.
58. Perehdy aina ennen matkaa paikalliseen valuuttaan ja ota
selvää mm. maan inflaatiosta. Tämä on tärkeää kehitysmaissa
matkaillessa. Esimerkiksi vuoden 2008 kesäkuussa Zimbabwessa inflaatio
oli 11 000 000 % eli 11 miljoonaa prosenttia, koska presidentti Robert
Mugaben hallinto painatti koko ajan lisää seteleitä rahoittaakseen
vallassa pysymisensä. Mainittakoon että kyseisenä aikana Zimbabwessa oli
100 000 000 000 eli sadan miljardin dollarin seteli, joka sekään ei
ollut juuri minkään arvoinen. Mikäli inflaatio on suuri rahan arvo
vaihtelee päivittäin tai jopa tunneittain. Tällaisissa tapauksissa raha
kannattaa vaihtaa vain silloin kun sitä tarvitsee, eikä yhtään
ylimääräistä kannata vaihtaa.
59. Liity lentoyhtiöiden ja mikäli matkustat paljon myös
hotelliketjujen kanta-asiakasohjelmiin. Niihin kannattaa liittyä,
vaikka et matkustaisikaan mahdottoman palon, sillä kanta-asiakkuus ei
maksa mitään ja kanta-asiakkaana saat rahan-arvoisia etuja. Esimerkiksi
jo 1 500 Finnair-plus pisteella ja kuudella eurolla voit ladata
levyllisen musiikkia Sony musicin lataamosta. 8 000 plus-pisteellä
pääset esimerkiksi ilmaiseksi Finnairin loungeen odottelemaan koneesi
lähtoä. Myös SAS-konsernin EuroBonus-ohjelmaan kannattaa liiittyä mikäli
lentää Blue1:llä tai muilla Star Alliance ryhmittymän lentoyhtiöillä.
Myös SASilla on EuroBonus verkkokauppa, josta voi tilata vähilläkin
pisteillä tuotteita alennuksella maksamalla osan hinnasta rahalla.
60. Suosi aina paikallisia tuotteina. Paikallisten tuotteiden
hinnat ovat Skandinaviaa ja Länsi-Eurooppaa lukuun ottamatta yleensä
paljon halvempia kuin kalliit tuontitavarat. Monesti näitä
paikallisia erikoisuuksia ei ulkomaalaisille edes tarjota, ellei niitä
osaa itse kysyä.
61. Vinkki Niksi-Pirkasta. Voit askarrella lomapostikorttisi
ekologisesti itse. Hyödynnä joka paikasta tarttuneet
matkaesitteet ja leikkaa niistä kuvia ja liimaa paperille.
62. Mikäli vuokraat matkallasi autoa, valitse diesel-moottorilla
varustettu auto mikäli sen vuokrahinta ei ole paljoa bensiiniautoa
kalliimpi. Diesel on yleensä huomattavasti bensiiniä edullisempaa
useimmissa maissa (poislukien mm. Viro ja Sveitsi). Lisäksi
diesel-moottorilla varustetut autot kuluttavat vähemmän.
63. Opettele paikalliset mittayksiköt tai opettele ainakin
käyttämään kännykässäsi olevaa mittayksikköjen muunninta. Hintojen
vertailu ja edullisten ostosten tekeminen on huomattavasti helpompaa
mikäli paikalliset mittayksiköt kuten paunat, naulat, pintit, gallonat,
jaardit ja jalat ovat sinulle tuttuja.
64. Mikäli matkasi kestää yli kuukauden, eikä kukaan muukaan
käytä
huoneistoasi matkasi aikana, voit keskeyttää TV-maksun matkasi ajaksi.
Ilmoitus Viestintävirastolle ennen matkaa riittää. Lyhin aika maksun
keskeyttämiselle on yksi kuukausi. TV-maksu maksaa 231,05 € vuodessa
mikäli sen maksaa yhdessä erässä. Jos keskeytät maksun esimerkiksi
kuukauden matkasi ajaksi säästät siis lähes 20 euroa.
65. Voit löytää samat matkamuistot huomattavasti halvemmalla
läheisestä marketista kuin itse matkakohteestasi, kuten
huvipuistosta.
66. Hae RAY:n tukemalle lomalle. Suomessa on lukuisia
järjestöjä, jotka järjestävät RAY:n tukemia sosiaalisia lomia, mm.
potilasryhmälomia, perhelomia, kuntoremonttilomia yms. Tuki myönnetään
taloudellisin, sosiaalisin ja terveydellisen perustein. Järjestöistä
tunnetuin oli varmasi Lomaliitto ry, joka asetettiin konkurssiin
joulukuussa 2009 ja, jonka jatko on siksi tällä hetkellä vähän
epäselvä.. mutta muita tuettuja lomia tarjoavia järjestöjä ovat mm.
Huoltoliitto ry, Kotien Puolesta Keskusliitto ry, Lomayhtymä ry,
Perhelomat ry, Suomen Ammattiliittojen lomajärjestö SAL, Solaris-lomat
ry, Virkistys-ja kylpylälomat ry, t-lomat ry, A-lomat ry, Maaseuden
terveys- ja lomahuolto ry ja Lomakotien liitto ry jne.
67. Ennen lomalle lähtöäsi perehdy kohdemaasi tapoihin ja mm.
juomarahakäytäntöön. Monissa maissa juomaraha, eli tippi kuuluu
asiaan ja se muodostaa suuren osan muuten erittäin pienestä palkasta.
Sen sijaan joissain maissa juomaraha ei kuulu tapoihin ja sen antamista
voidaan pitää jopa epäkohteliaana. Maita, joissa tippaus ei ole tapana
ovat mm. Japani ja Etelä-Korea.
68. Jos olet ulkomailla ravintolassa pyydä esim. pilsneriä
tilatessasi se hanasta (englanniksi draft). Ulkomailla ravintolan
hanasta laskettavat juomat ovat huomattavasti halvempia kuin pullotetut
tuotteet. Suomessa hintaeroa ei verotuksen takia juuri ole.
69.
Tiedä oikeutesi mm. lentomatkan myöhästyessä. Mikäli
lentosi myöhästyy lyhyillä reiteillä yli kaksi tuntia tai pidemmillä
reiteillä yli 3 tai 4 tuntia olet oikeutettu saamaan lentoyhtiön
puolesta mm. ruokaa ja virvokkeita kohtuullisessa suhteessa
odotusaikaan. Pidemmissä myöhästymisessä olet oikeutettu hinnan
alennuksiin, majoitukseen ja kuljetuksiin hotellin/kodin ja lentoaseman.
Joskus voi käydä myös niin, että lentoyhtiö ylibuukkaa koneen. Mikäli
tällaisessa tilanteessa joudut vasten tahtoasi jättämään matkan väliin
olet oikeutettu myös rahalliseen korvaukseen. Asiasta tarkemmin
esimerkiksi Euroopan kuluttajakeskuksen ECC:n sivuilta
http://www.ecc.fi/fi-FI/matkustaminen/lentomatkustajan-oikeudet/