Kiihdytä hieman ennen jyrkkää ylämäkeä

Kiihdytä hieman ennen jyrkkää ylämäkeä. Tällöin et joudu painamaan kaasua keskellä ylämäkeä, joka kuluttaa enemmän polttoainetta.

Älä aja kenenkään rinnalla moottoritiellä

Ajaessasi useampikaistaisella tiellä, kuten moottoritiellä, älä aja kenenkään rinnalla. Jos huolehdit että kukaan ei aja rinnallasi, voit tarvittaessa koukata toiselle kaistalle mikäli sinun kaistasi joutuu jostain syystä hidastamaan vauhtia. Tällöin turhat jarrutukset ja kiihdytyksen vähenevät. Tämä on myös turvallisempaa hätätilanteessa. Esimerkiksi jos hirvi tai metsäkauris hyppää yhtäkkiä eteesi tielle niin mahdollisuutesi väistää sitä huononevat oleellisesti jos toinen auto ajaa rinnallasi.

Ilmoita muille tiellä liikkujille hyvissä ajoin aikeesi

Ilmoita muille tiellä liikkujille hyvissä ajoin aikeesi. Kääntyessäsi laita vilkku hyvissä ajoin päälle, eikä vasta viime tipassa. Toimimalla näin muut tiellä liikkujat säästävät polttoainetta, koska tällöin he esimerkiksi tullessaan oikealta kolmion takaa päätielle näkevät aikeesi hyvissä ajoin eivätkä turhaa pysähdy tullessaan risteykseen väistämään sinua, mikäli itse käännyt oikealle.Viestittämällä aikeesi hyvissä ajoin säästät myös itse polttoainetta. Esimerkiksi kuvitellaanpa tilanne jossa sinä tulet autolla risteykseen tarkoituksena kääntyä oikealle. Samaan risteykseen tulee myös koiranulkoiluttaja pyörätietä pitkin tarkoituksuna kulkea suoraan oikealle kääntyvän tien yli. Mikäli jätät vilkun näyttämisen viime tippaan voi olla että koiranulkoiluttaja on juuri ehtinyt aloittaa tien ylityksen, jolloin joudut pysähtymään ja väistämään heidät. Mikäli olisit näyttänyt vilkkua hyvissä ajoin koiranulkoiluttaja olisi todennäköisesti nähnyt sinun kääntymisaikeesi ja odottanut niin kauan, että olisit päässyt kääntymään pysähtymättä.

Älä ikinä jätä autoosi näkyville mitään arvotavaraa

Älä ikinä jätä autoosi näkyville mitään arvotavaraa, kuten GPS-navigaattoria, käsilaukkua, kameraa yms.

Vähennä vauhtia mutkittelemalla

Jos ajat maantiellä ja sinun tarvitsee vähentää hieman nopeuttasi, nosta jalka pois kaasulta ja mutkittele omalla kaistallasi. Mutkittelu voi hidastaa nopeuttasi riittävästi ilman jarrupolkimen painamista. Kitkan tulee olla riittävä, muutoin autosi voi karata käsistä eli tämä konsti ei sovi jäisille/lumisille/liukkaille teille.

Lukijan vinkki

Älä aja autosi tankkia milloinkaan ihan tyhjäksi

Älä aja autosi tankkia milloinkaan ihan tyhjäksi, mikäli autossasi on katalysaattori. Mikäli ajat tankin tyhjäksi pakoputkeen saattaa kulkeutua palamatonta polttoainetta, mikä voi vahingoittaa katalysaattoria. Palamaton polttoaine kuumenee katalysaattorissa, jolloin katalysaattorin kennot sulavat. Katalysaattorin uusiminen on erittäin kallista. Kustannus voi merkkiliikkeessä olla helposti jopa yli 1000 euroa.

Lukijan vinkki

Pukeudu mukavasti automatkalle

Ajatko talvisin pitkiä matkoja? Tässä tapauksessa kannattaa pukeutua mahdollisimman mukavasti jaloista lähtien. Näin kun matkustaminen on mukavampaa, taukojen tarve ja ylimääräisen pysähdysten määrä vähenee, samoin talvikenkäsi pysyvät pitempään raikkaina. HUOM!!! ** Talvella autoillessa tulee ehdottomasti olla säänmukaiset talvivarusteet aina mukana, jos autoon tulee jostain syystä tekninen vika niin ei tule heti vilu apua odotellessa. Kun moottori ei toimi, ei myöskään autoon tule lämmintä ilmaa eikä lämpö säily auton sisässä kauaa moottorin sammumisen jälkeen, koska tavallisen henkilöauton lämpöeristeet ovat olemattomat. Itse käytän kesäsandaaleja paukkupakkasellakin, koska näin on paljon mukavampi. Talvikengissä jalat alkavat hikoilemaan ja uudet kengät ovat näin parin kuukauden jälkeen aika huonokuntoiset. Samoin toppatakki kannattaa heittää takapenkille tai takakonttiin kun auto on lämmennyt.

Lukijan vinkki

Avaa/sulje auton ikkunat silloin kun moottori on sammuksissa.

Jos autossasi on sähkötoimiset ikkunat, ne kannattaa avata/sulkea silloin kun moottori on sammuksissa. Esim. pihaan tullessa jos ikkunat ovat auki etkä ole ehtinyt niitä sulkea, sammuta auton moottori, käännä virrat päälle ja sulje ikkunat. Moottoria ei tarvitse turhaan tyhjäkäyttää joka kerta pelkästään ikkunoiden sulkemista varten, näin säästät polttoainetta.

Lukijan vinkki

Pyydä peruutusapua

Jos autosi jää kauppareissun aikana katveeseen, esim. ison pakettiauton taakse (=et näe sen takaa tulevia autoja) ja pois pitäisi päästä turvallisesti, pyydä jotain henkilöä omasta seurueesta tai ulkopuolista näyttämään käsimerkeillä tms. milloin reitti on vapaa peruuttamista varten. Tämä on vain apukeino, lopullinen vastuu on kuitenkin peruuttavan auton kuljettajalla, mutta apuhenkilön merkkien avulla voit välttyä kalliilta kolarilta.

Lukijan vinkki

Tiedosta tulevat ajoneuvoverot

Tiedosta tulevat ajoneuvoverot. Nykyään ajoneuvoveron suuruus perustuu vuosimallia 2001 ja sitä uudemmissa autoissa autosi hiilidioksidi, eli CO2 -päästöihin. Esimerkiksi vain 66g/km päästävän auton vero vuodessa on 20€, 100g/km = 42 €, 120g/km = 59 €, 140g/km=79,2 €, 200g/km=156,95 €. Vanhempien ennen vuotta 2001 käyttöönotetun auton verotus pohjautuu auton painoon. Alle 1300kg painavien autojen vuotuinen ajoneuvovero tulee olemaan 75,92€/v.

Alle 1600kg painavan auton 110,96 ja alle 2000 kg painavan auton 167,90 €. Tämän päälle tulee tietenkin vielä diesel-öljyllä toimivista autoista perittävä käyttövoimavero, kuten nykyäänkin. Voit katsoa oman autosi tulevan ajoneuvoveron esimerkiksi alla olevista linkeistä.

vm. 2001 ja uudemmat:

http://www.autoliitto.fi/@Bin/2418192/co2%20perusteinen%20vuotuinen%20ajoneuvovero%20vm%202001%20eteenp%C3%A4in.pdf

ja vanhemmat autot:

http://www.autoliitto.fi/@Bin/2418198/painoperusteinen%20vuotuinen%20ajoneuvovero%20ennen%20vuotta%202001%20k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6notetut.pdf

Lisätietoja:

”