Älä pidä mitään kiirettä kaupanteossa

Älä pidä mitään kiirettä kaupanteossa. Harkitse tarkkaan ostostasi. Monesti hinta voi usein tippua jos jäät miettimään ostoksiasi pidemmäksi aikaa tai kenties tulet myöhemmin vielä katsomaan samaa tuotetta uudestaan. Ylläpitäjällä meni tänään todella pitkään puutarhamyymälässä, koska en osannut millään päättää haluanko ostaa mustakuusen tai serbiankuusen puutarhaani. Päädyin lopulta mustakuuseen, mutta mietinnän aikana myyjä tuli välillä käymään ja tiputti vielä siinä hintaa ihan kysymättäkin.

Opeta lapsillesi, että raha ei kasva puissa

Opeta lapsillesi, että raha ei kasva puissa. Anna lapsellesi viikkoraha. Jos hän malttaa säästää osankin viikkorahastaan, voi hän myöhemmin ostaa jotain isompaakin. Vanhempia lapsia voi sitten opettaa myös vastuullisemmiksi kuluttajiksi mm. käymällä heidän kanssaan yhdessä kaupassa ja vaikkapa kirpputoreilla. Lapsi oppii kotoa kuluttamisen mallin.

Ei kaveria kauppaan

Käy kaupassa yksin, äläkä ota edes kaveria mukaan. Mikäli kaverisi on sinua rikkaampi ja kovempi shoppailija, sinullekin voi tulla kiusaus ostaa jotain kun näet kaverisi shoppailevan hienoja vaatteita yms.

Vertaile isompien ostosten hintoja internetistä

Vertaile isompien ostosten hintoja internetistä. Internetissä on olemassa useita hintojen vertailusivustoja, joissa vertailu on helppoa. Kannattaa myös vertailla hintoja ainakin googlaamalla. Esimerkiksi kun olet ostamassa vaikkapa Nokian 6300-mallista matkapuhelinta niin googlaa esim. hakusanoilla "Nokia 6300 €" , "Nokia 6300 tarjous" tai "Nokia 6300 Oma paikkakuntasi"

Älä mene nälkäisenä viikonlopun ruokaostoksille

Älä mene nälkäisenä viikonlopun ruokaostoksille. Silloin kaikki näyttää herkulliselta ja tulee kerättyä äkkiä koriin turhia herkkuja. Mene kauppaan kylläisenä, jos mahdollista, niin on helpompi pohtia ruokaostosten terveellisyyttäkin.

Lukijan vinkki

 

Perjantaisin isoissa marketeissa on paljon maistiaisia

Vaivaako sinua ärsyttävä pikku nälkä? Yleensä perjantaisin isoissa marketeissa on runsaasti ruoka- yms. maistiaisia. Eipä muuta kuin kiertämään marketteja ja mässäilemään ;)

Lukijan vinkki

Tee ostoistasi etukäteissuunnitelmia

Tee ostoistasi etukäteissuunnitelmia. Esim. paljonko voit käyttää mihinkin ostoksiin rahaa. Suunnittele mm. montako pulloa olutta sinulle on terveydelliset ja taloudelliset asiat huomioon ottaen kohtuullista viikossa juoda ja yritä olla ylittämättä sitä määrää.

Lukijan vinkki

Leikkaa talteen kaikki mahdolliset etukupongit

Leikkaa talteen kaikki mahdolliset etukupongit, jota löydät mm. puhelinluetteloista, kotiin jaettavasta kauppa-kalenterista yms.

Mainoskalentereita tippuu postilaatikkoon niin paljon että ne usein tulee kiikutettua roskiin saman tien Muista kuitenkin ensin tutkia, onko niissä mahdollisesti alennuskuponkeja sellaisiin kauppoihin, missä muutenkin asioit.

Kysele yli jääneitä kuponkeja myös kavereiltasi, mikäli he eivät aio käyttää jotakin etukuponkia.

Lukijan vinkki

Tarkista ettei mihinkään kaupan ostoskärryihin ole unohtunut 50 sentin pantti-kolikkoa

Tarkista ettei mihinkään kaupan ostoskärryihin ole unohtunut 50 sentin pantti-kolikkoa. Jos huomaat että joltakin asiakkaalta unohtuu raha ostoskärryihin kiikutat tietenkin rahan hänelle. Jos et tiedä keneltä kolikko on unohtunut ostoskärryihin, voit pitää kolikon. Isommat löytötavarat ja rahat on tietenkin vietävä kaupan info-pisteeseen tai löytötavaratoimistoon, jolloin olet halutessasi oikeutettu löytöpalkkioon.

Vertaile silmälasien pakettitarjouksia

Silmälaseissa täsmällisen hintaiset pakettitarjoukset ovat usein edullisempia muihin prosenttialennuksilla oleviin tarjouksiin verrattuna, koska usein alennusprosentti koskeekin sitten vain joko kehyksiä tai pelkästään linssejä. Vertailu kannattaa.

Lukijan vinkki