Ilmoita muille tiellä liikkujille hyvissä ajoin aikeesi

Ilmoita muille tiellä liikkujille hyvissä ajoin aikeesi. Kääntyessäsi laita vilkku hyvissä ajoin päälle, eikä vasta viime tipassa. Toimimalla näin muut tiellä liikkujat säästävät polttoainetta, koska tällöin he esimerkiksi tullessaan oikealta kolmion takaa päätielle näkevät aikeesi hyvissä ajoin eivätkä turhaa pysähdy tullessaan risteykseen väistämään sinua, mikäli itse käännyt oikealle.Viestittämällä aikeesi hyvissä ajoin säästät myös itse polttoainetta. Esimerkiksi kuvitellaanpa tilanne jossa sinä tulet autolla risteykseen tarkoituksena kääntyä oikealle. Samaan risteykseen tulee myös koiranulkoiluttaja pyörätietä pitkin tarkoituksuna kulkea suoraan oikealle kääntyvän tien yli. Mikäli jätät vilkun näyttämisen viime tippaan voi olla että koiranulkoiluttaja on juuri ehtinyt aloittaa tien ylityksen, jolloin joudut pysähtymään ja väistämään heidät. Mikäli olisit näyttänyt vilkkua hyvissä ajoin koiranulkoiluttaja olisi todennäköisesti nähnyt sinun kääntymisaikeesi ja odottanut niin kauan, että olisit päässyt kääntymään pysähtymättä.

Vältä talvliukkailla turhaa kaasun käyttöä

Vältä talven liukkailla keleillä turhaa kaasun käyttöä, mikä johtaa sutimiseen. Pyörän sutiminen kuluttaa turhaa bensiiniä viemättä sinua eteenpäin. Lisäksi sutiminen myös kuluttaa renkaita ja nastoja.

Kierrä ajoretti myötäpäivään

Suunnittele ajoreittisi siten, että kierrät sen myötäpäivään. Tällöin tullessasi risteykseen käännyt usein miten oikealle, jolloin käännökset sujuvat paljon nopeammin, koska sinun tarvitsee etuajo-oikeutetuissa risteyksissä väistää vain vasemmalta tulevia. Jos risteys on tasa-arvoinen olet aina etuajo-oikeutettu kääntyessäsi oikealle. Mikäli kiertäisit reitin vastapäivään joutuisit tasa-arvoisissa risteyksissä väistämään oikealta tulevat sekä sinun edestä tulevat. Mikäli tulet kolmion takaa, joutuisit vasemmalle kääntyessäsi väistämään aivan kaikki, jolloin aikaa ja polttoainetta tuhlaantuu paljon. Tätä on tutkittu USA:ssa vuosia mm. UPS jakeluyhtiö säästää vuosittain 10 miljoonaa litraa suunnittemalla reitit siten, että niissä käännytään mahdollisimman paljon vain oikealle. Tässä vielä linkki mielenkiintoiseen CBS-uutistoimiston juttuun asiasta. http://www.cbsnews.com/stories/2008/06/24/earlyshow/main4204831.shtml

 

Kuva: Kuvitteellinen reittikartta, jossa lähdet kotoa ja sinun on käytävä sekä lentoasemalla sekä satamassa. Lyhin ajettava reitti on tummennettu. Kuvassa olevat pallot kertovat kuinka monesta suunnasta tulevia sinun on väistettävä mikäli kaikki risteykset olisivat tasa-arvoisia. Vihreät pallot kertovat väistettävien suuntien määrän mikäli kierrät reitin vastapäivään ja punaiset myötäpäivään. Palloista voidaan laskea yhteen, että mikäli kierrät reitin myötäpäivään väistettäviä suuntia kertyy 10 ja vastapäivään 15. Tilanne olisi samansuuntainen myös vaikka reitillä olisi kärkikolmioita. Tässäkin tilanteessa riippuu liikennemäärästä kuinpa paljon aikaa ja rahaa viiden ylimääräisen suunnan väistäminen vaatii. Hyvällä tuurilla liikennettä ei juuri ole, mutta huonolla tuurilla teillä on vilkasta, jolloin sinulta saattaa tällä esimerkkireitillä mennä useita minuutteja enemmän aikaa kun odottelet vasemmalle kääntyessäsi vasemmalta tulevia ja vastaantulevia autoja.

Lisätietoja:

Sisäilmakierto päälle myös pakkasilla

Aikaisemmin on suositeltu auton sisäilman kierrättämistä kesällä ilmastointilaitteen käytön yhteydessä (ainakin jonkin aikaa). Tällöin ilmastointilaite kuluttaa vähemmän energiaa, kun se ei tarvitse koko ajan kylmentää uutta ilmaa. Vastaavasti kovalla pakkasella kun laittaa sisäilmakierron päälle (ainakin aluksi) niin moottorin lämpötila ja puhallusilman lämpötila kohoavat huomattavasti nopeammin kuin ulkokierrolla. Kun moottorin lämpötila on riittävän korkea, voit kytkeä sisäilmakierron pois.

Lukijan vinkki

Säädä autosi tausta/perutuuspeili että voit ajaa selkä suorana

Säädä autosi tausta/perutuuspeili sellaiseen asentoon, että joudut kurottautumaan/istumaan selkä suorana nähdäksesi sieltä jotain. Näin säästät selkääsi, etenkin jos joudut ajamaan pitkiä matkoja.

Lukijan vinkki

LED-huomiovalot autoon

Paljon autoilevan kannattaa asentaa RL E -hyväksytyt LED -huomiovalot autoon (http://www.nettiosa.com/product_details.php?p=1563), jolloin auton laturi pyörii kevyemmin ja polttoainetta kuluu vähemmän. Pidentää myös kalliiden xenon -polttimien vaihtoväliä.

Lukijan vinkki

Lisätietoja:

Estä tuulilasin huurtuminen

Kun ajat auton vähäksi aikaa parkkiin, niin suuntaa vähän aikaa ennen parkkeerausta kylmää ilmaa tuulilasiin tai avaa auton ikkunat vähäksi aikaa. Näin tuulilasi viilenee sisäpuolelta eikä huurru yhtä paljon kuin lämmin tuulilasi huurtuisi.

Autopeite kesäkäyttöön

Lojuuko autosi puolipeite kesällä mytyssä kellarissa tyhjän panttina? Ota se hyötykäyttöön ja viritä se autosi päälle talviseen tapaan myös aurinkoisina hellepäivinä. Hopeoitu peite peittää autosi ikkunat ja heijastaa tehokkaasti Auringon lämpösäteilyä, jolloin autosi sisälämpötila säilyy siedettävänä ja vähentää ilmastoinnin tarvetta.

Lukijan vinkki

Ennakoi tulevat liikennetilanteet

Ennakoi tulevat liikennetilanteet niin pitkälle kuin mahdollista. Esimerkiksi moottorien liikennemerkit kertovat usein jo kilometriä etukäteen tulevista asioista. Lisäksi moottoritiellä näet yleensä jopa kilometrienkin päähän, joten tarkkaile välillä horisonttiinkin. Näin saat enemmän aikaa mm. hyödyntää liike-energiaasi ja sopeutua muuttuviin liikennetilanteisiin.

Autovakuutuksen joukkokilpailutus

Autoilussa eräs iso kustannus on autovakuutus. Kilpailuttamalla ja valitsemalla edullisen liikennevakuutuksen kaskon, voit säästää satoja euroja vuodessa. Voit saada vakuutuksesi edulliseen hintaan kilpailuttamalla vakuutuksesi yhdessä muiden kanssa. Esim. Marsh-yhtiöllä on vakuutuskilpailutuspalvelu, joka kilpailuttaa kerralla suuremman joukon vakuutukset. Näin kilpailus saa enemmän joukkovoimaa taakseensa, jolloin hinnatkin ovat edullisempia kuin tarjouksia erikseen pyydettäessä. Marsh perii palkkiota 30 % ensimmäisen vuoden säästöstä.