Lemmikeille ruokaa kimpassa

Ostakaan muiden koiran- ja muidekin lemmikinomistajien kanssa lemmikeillenne ruokaa kimpassa. Ruoka on halvinta suurissa pakkauksissa ja kun ostatte sitä kimpassa se ei myöskään ehdi pilaantua.

Ota koirallesi vakuutus

Harkitse lemmikkivakuutuksen ottamista lemmikillesi. Varsinkin jo hieman vanhemmalle koiralle voi olla kannattavaa ottaa perusvakuutuksen lisäksi myös eläinlääkäri- tai hoitokuluvakuutus, joka korvaa mahdolliset hoitokulut lemmikkisi sairastuttua sisältäen eläinlääkärin palkkiot, lääkkeet ja esim. röntgen ja laboratorioriokulut. Vertaile eri yhtiöiden vakuutuksia, sillä varsinkin eläimien vakuutuksissa on huimia eroja vakuutuksen kattavuuksissa ja hinnoissa. Varmista myös se, ettei teillä tule olemaan päällekäisiä vakuutuksia, sillä kissat ja koirat saattavat olla vakuutettuina esim. maatilavakuutuksessa. Monet yhtiöt eivät myönnä vakuutuksia enää yli 10 vuotta vanhalle koiralle. Ärhäkämmälle lemmikille kannattaa hankkia myös vahinkovastuuhakemus, jota tarvitaan mikäli lemmikkisi aiheuttaa vahinko kolmannelle osapuolelle. Lue tarkasti vakuutusehdot ja kiinnitä huomiota mm. omavastuuosuuden määrään ja siihen mitä kaikkea vakuutus kattaa.

Vertaile koirarotuja

Vertaile koirarotuja. Vakuutusyhtiöillä on tarkat tiedot eri koirarotujen korvatuista sairauksista ja monet vakuutusyhtiöt käyttävät tätä listaa mm. lemmikkien vakuutusten hinnoittelussa. Pidemmälle jalostetuilla enemmän sairastavilla roduilla vakuutusmaksu voi olla yli tuplasti enemmän kuin toisella rodulla jonka edustajat sairastavat vähemmän.

Varmista että kotisi on kaikinpuolin turvallinen paikka myös lemmikillesi

Varmista aina, että kotisi on kaikinpuolin turvallinen paikka myös lemmikillesi ja ota selvää lemmikillesi vaarallisista asioista, jotta voit ennaltaehkäistä mm. myrkytykset. Esimerkiksi xylitoli, suklaa ja suola ovat ainakin koiralle jopa hengenvaarallisia aineita. Säästät eläinlääkäri- ja lääkekuluissa.

Älä altista lemmikkejäsi tupakansavulle.

Älä altista lemmikkejäsi tupakansavulle. Kissat, koirat ja kaikki muutkin lemmikit saavat passiivisesta tupakanpoltosta aivan samoja sairauksia kuin ihmisetkin, kuten astmaa ja muita hengityselinsairauksia sekä syöpiä. Säästät eläinlääkäri- ja lääkekuluissa.

Lemmikeille lasten leluja

Koirille ja kissoille voi ostaa lapsille tarkoitettuja pehmoleluja kirpparilta huokeaan hintaan. Ei kannata sanoa kirppismyyjille, että lelut tulevat lemmikille ;).

Koiralle riittää halvempikin lelu

Koirien leluihin ei kannata investoida mahdottomia summia. Koiralle on sama kuinka kallis lelu on kunhan sitä on hyvä pureskella ja siitä kuuluu joku ääni. Tärkeämpää on, että isäntä tai emäntä jaksaa leikkiä koiran kanssa.

Pese koirasi ulkona nurmikolla tai pensaan vieressä

Pese koirasi ulkona nurmikolla tai pensaan vieressä, jonka haluat kastella. Tulee samalla kasteltua puutarhaa.

 

Kerää koirien jätökset maasta löytyvien muiden roskien sisään

Kerää koirien jätökset maasta löytyvien muiden roskien sisään. Monesti kaupungilla kulkiessasi joku roskaaja on jättänyt jonnekin jotain muita roskia, esim. oluiden monipakkausten kuoria, tyhjiä karkkipusseja yms. papereita. Käytä näitä valmiita muiden roskaamia roskia koirien jätösten siivoamiseen. Säästät näin koirankakkapusseja ja samalla lähiympäristösikin tulee siivottua.

Opeta koirasi noutamaan tyhjiä panttitölkkejä ja pulloja

Opeta koirasi noutamaan tyhjiä panttitölkkejä ja pulloja! Koiran ulkoilutuslenkillä voit törmätä pulloihin/tölkkeihin, jotka ovat keskellä hankea josta niitä on ihmisen hankala hakea. Koira pärjää paremmin ja voi noutaa ko. esineet sinulle kun olet opettanut koirasi tähän. Muista, että missä on lasipulloja, siellä voi olla teräviä lasinsiruja joihin nelijalkainen yhtiökumppanisi voi satuttaa jalkansa. Mahdolliset tulot koirasi noutamista tölkeistä voit käyttää vaikkapa koiranruokaan.

Lukijan vinkki