Ajoita menot pimeään ajankohtaan

Ajoita kaupassa käynti, koiran ilta ulkoilutus yms harrastukset. pimeään ajankohtaan. Säästät tällöin kotisi valaistuksessa. Mikäli käyt jo valoisalla kaupassa, olet luultavasti sitten pimeällä kotona, ja pidät kotonasi valoja päällä sen ajan kun olisit kaupassa.

Mikäli käyt kaupassa pimeällä, niin kotiasi ei tarvitse valaista sillä aikaa, edellyttäen että ketään ei ole kotona. Tämä vinkki ei ole keneltäkään pois, ei edes kaupalta, sillä kauppias joutuu joka tapauksessa pitämään valoja päällä, vaikka hänen liikkeessänsä ei olisi yhtään asiakasta. Mikäli kuljet kauppaan autolla saat kuitenkin suuremmat säästöt mikäli käy kaupassa esim. työmatkalta tullessasi, jolloin ajokilometrejä tulee vähemmän.

Muita hyviä paikkoja hyödyntää ilmaista valoa ovat mm. luistelukentät, hiihtoladut, bussit, junat jne. Supersäästäjä tekee esim valoa vaativat kotiaskareet vaikkapa linja-auton valossa.

Varo sähköiskua ja -laskua

Älä mene koskaan mene sörkkimään sähkölinjalle kaatunutta puuta! Voit saada kuolettavan sähköiskun puuta raivatessasi tai sitten saatat toimillasi aiheuttaa lähistölle sähkökatkoksen. Jos aiheutat toimillasi sähkökatkon, joka aiheuttaa kustannuksia tai taloudellisia tappioita jollekulle, saat todennäköisesti erittäin muhkean ”sähkölaskun”. Tälläisessä tilanteessa kannattaa ottaa yhteys paikalliseen sähköyhtiöön, joka lähettää korjausmiehet hoitamaan puun pois tai katsomaan tilannetta. Sama asia kannattaa huomioida esim. kaadettaessa pihapuita sähkölinjojen lähellä tai jos jos puu on metsässäsi kallistunut sähkölinjaan päin.

Lukijan vinkki

Taulukoi sähkönkulutus

Taulukoi sähkönkäyttösi, piirrä siitä kuvaaja ja mieti syitä poikkeamiin.

Lukijan vinkki

Energiansäästökilpailu

Järjestäkää energiansäästökilpailu naapurienne kanssa ja kilpailkaa kenellä on pienin sähkönkulutus. Mikäli naapureillanne on samanlaiset ja kokoiset asunnot kilpailu on helppoa.

Varmista että kodinkoneet sammuvat kunnolla

Kun käytät viihde-elektroniikkalaitteita, varmista niiden sammuminen ennen kotoa poistumista. Esim. jos tietokone ei sammu jostain syystä vaan jää "huutamaan" puoliväliin ennen sammumista moneksi tunniksi, se syö turhaan sähköä, rasittaa koneen komponentteja ja saattaa periaatteessa aiheuttaa myös tulipalovaaran. Samoin kierrettävät katkaisijat, esim. halogeenilukulampuissa ja himmentimissä pitää muistaa kiertää kokonaan kiinni (naksahduksen yli), muutoin lamppu on päällä ja syö syö sähköä kenenkään huomaamatta.

Lukijan vinkki

Katkaisijalla varustettu pistorasia

Aikaisemmin täällä on mainittu katkaisimella varustettujen jatkojohtojen hankkimista. Katkaisijalla voi katkaista sähköt kaikista jatkojohdon pistokkeisiin kytketyistä laitteista kerralla. Kaupoissa, esim. Biltemassa (ja monissa muissakin kaupoissa!) on myytävänä yksittäinen, katkaisijalla varustettu pistorasia (35-0019). Näin voit katkaista sähköt näppärästi ja nopeasti myös yksittäisestä sähkölaitteesta repimättä pistoketta joka kerta seinästä irti syömästä valmiustilasähköä. Moniosaista jatkojohtoa voi olla vähän turha ostaa yhdelle laitteella.

Lukijan vinkki

TV äänettömälle

Kun katselet tv:tä niin laita mainoskatkojen ajaksi television äänet äänettömälle. Se käy helpoiten vaikkapa "mute"- näppäimestä. Säästät sähköä kahdella tavalla. Ensinnäkin televisiosi kuluttaa hieman vähemmän sähköä kun äänet ovat pienemmällä. Palaan tähän vinkkiin myöhemmin ja mittaan sähkönkulutuksen eron äänellä ja ilman ääntä. Toisekseen säästät rahaa myös siinä että koska tv on äänettömällä mainosten ajan niin sinulle ei tule samanlaista kiusausta ostaa tuotteita koska et kuule kuinka tuotteita kehutaan.

Hyödynnä autopaikan sähkö

Imuroi autosi talosi pihalla jos sinulla on käytössäsi pistokepaikka sen sijaan, että hoitaisit homman esim. kesämökilläsi. Lämpimän autopaikan vuokraan sisältyy sähkö kesälläkin, vaikka sitä ei muuten tarvitakaan. Vaikka joutuisit maksamaan käyttämäsi sähkön, on se hieman edullisempaa kuin omasta mittarista otettuna. Lämmitystolpasta saatava sähkö on taloyhtiön sähköä ja taloyhtiö saa isona sähkönkäyttäjänä sähkönsä edullisemmalla hinnalla kuin tavallinen sähkönkuluttaja.

Lukijan vinkki

Käytä portaita, älä hissiä

Hissit ovat hyödyllisiä ja välttämättömiä mm. vanhuksille ja vauvaperheille, mutta jos olet itse nuori ja terve, voit hyvin kipaista kotiisi portaita pitkin. Oma kuntosi kohenee ja samalla taloyhtiösi säästää sähköä, mikä näkyy pitkällä aikavälillä myös vastikkeessasi. Vanhat hissit kuluttavat myös öljyä.

Oheisesta Kone Oyj:n taulukosta nähdään että tyypillinen perinteisellä koneistolla varustettu asuintalohissi kuluttaa elinkaarensa aikana sähköä noin 10.500 euron edestä. Yhden hissimatkan hinta on jopa 10 eurosenttiä, joskaan laskelma ei ole aivan näin yksinkertainen, sillä hissi kuluttaa sähköä myös ollessaan paikalla (valot, näppäinvalot ja tuulettimet ovat päällä, vaikka hississä ei olisikaan ketään sisällä).

Uusimmissa hisseissä on kehitetty tapoja valmiustilan energiankulutuksen

pienentämiseksi, mm. korin valaistus ja tuuletus kytkeytyvät automaattisesti pois päältä sekä merkinantolaitteet siirtyvät valmiustilaan. Myös valoja on vaihdettu energiaa säästäviksi LED-valoiksi. Lisäksi myös hissien jarrutusenergian talteenottoa kehitetty ja lämpötilahäviötä pienennetty. Jos asut taloyhtiössa jossa on vanha hissi, kannattaa hissin korvaamista uudella selvittää, sillä uuden hissin alentuneet huolto- ja käyttökustannukset voivat tehdä hankinnasta taloudellisesti kannattavan.

Lisätietoja:

Hissin energiankulutus. Lähde: http://www.kone.com/countries/fi_FI/Documents/Esitteet/Muut/KONE%20Ekotehokkaat%20ratkaisut.pdf

Osta ja käytä manuaalisia koneita sähköisten koneiden sijasta

Osta ja käytä manuaalisia koneita sähköisten koneiden sijasta. Esimerkiksi kerma vatkautuu helposti käsivispilälläkin. Mikäli sinun tarvitsee ruuvata vain pari ruuvia voit ehkä pyöritellä ne käsin ruuvimeisselillä kiinni. Myös käsikäyttöiset porat ovat käteviä.