Lentomatkustajan oikeudet

Tiedä oikeutesi mm. lentomatkan myöhästyessä. Mikäli lentosi myöhästyy lyhyillä reiteillä yli kaksi tuntia tai pidemmillä reiteillä yli 3 tai 4 tuntia olet oikeutettu saamaan lentoyhtiön puolesta mm. ruokaa ja virvokkeita kohtuullisessa suhteessa odotusaikaan. Pidemmissä myöhästymisessä olet oikeutettu hinnan alennuksiin, majoitukseen ja kuljetuksiin hotellin/kodin ja lentoaseman. Joskus voi käydä myös niin, että lentoyhtiö ylibuukkaa koneen. Mikäli tällaisessa tilanteessa joudut vasten tahtoasi jättämään matkan väliin olet oikeutettu myös rahalliseen korvaukseen. Asiasta tarkemmin esimerkiksi Euroopan kuluttajakeskuksen ECC:n sivuilta http://www.ecc.fi/fi-FI/matkustaminen/lentomatkustajan-oikeudet/

Lisätietoja:

Liity lentoyhtiöiden ja hotellien kanta-asiakasohjelmiin

Liity lentoyhtiöiden ja mikäli matkustat paljon myös hotelliketjujen kanta-asiakasohjelmiin. Niihin kannattaa liittyä, vaikka et matkustaisikaan mahdottoman palon, sillä kanta-asiakkuus ei maksa mitään ja kanta-asiakkaana saat rahan-arvoisia etuja. Esimerkiksi jo 1 500 Finnair-plus pisteellä ja kuudella eurolla voit ladata levyllisen musiikkia Sony musicin lataamosta. 8 000 plus-pisteellä pääset esimerkiksi ilmaiseksi Finnairin loungeen odottelemaan koneesi lähtoä. Myös SAS-konsernin EuroBonus-ohjelmaan kannattaa liiittyä mikäli lentää Blue1:llä tai muilla Star Alliance ryhmittymän lentoyhtiöillä. Myös SASilla on EuroBonus verkkokauppa, josta voi tilata vähilläkin pisteillä tuotteita alennuksella maksamalla osan hinnasta rahalla.

 

Varaa matka tai hotelli paikallisessa valuutassa

Joskus voit säästää hieman varaamalla hotellin tai lentomatkan paikallisessa valuutassa. Tämä voi onnistua menemällä kansainvälisen verkkosivuston sijasta paikalliselle verkkosivustolle.

Minimoi matkatavarat

Minimoi matkalle mukaasi ottamat vaatteet ja turhat tavarat. Monet lentoyhtiöt mm. Ryanair, Norwegian, Flybe ja AirBaltic veloittavat ruumaan menevistä matkatavaroista, joten säästät mitä vähemmän sinulla on tavaraa. Myös matkatavaroiden ylipainomaksut ovat kalliita. Matkatavarat punnitaan lähtöselvitystiskillä. Kaikkien matkustajien yhteisellä matkatavaroiden painolla on myös vaikutusta siihen, että paljonko kerosiiniä koneeseen tankataan. Mitä enemmän matkustajilla on tavaraa mukana, sitä enemmän polttoainetta lentoyhtiöllä kuluu. Lisääntynyt polttoaineen kulutus nostaa pakokaasupäästöjä ja näkyy pitkällä tähtäimellä myös lentolippujen hinnoissa.

Selvitä kaikki lentomatkan kustannukset

Selvitä kaikki lentomatkan kustannukset vertaillessasi hintoja. Vaikka itse lentolipun hinta olisikin hurjan halpa, halpalentoihin tulee monesti monenlaisia lisämaksuja mm. matkalaukuista ja ainakin Ryanairilla myös luottokortilla maksamisesta. Ryanairilla vain Mastercard Prepaid Dedit Cardilla maksaminen on ilmaista. Muilla tavoilla maksamisesta peritään 6 € "hallintokuluja". Lisäksi ylimääräisiä kustannuksia voi tulla siirtymisestä halpalentoyhtiöiden käyttämille kentille, jotka sijaitsevat usein hieman syrjemmällä kohteestasi. Esim. Frankfurt-Hahnin kenttä sijaitsee 124 km ja kahden tunnin bussimatkan päässä Frankfurt-am-Mainista. Toki bussiyhteyksiä on mm. myös Luxemburgin suuntaan. Kaikki Ryanairin perimät maksut kerrotaan yksityiskohtaisesti tässä englanninkielisessä linkissä http://www.ryanair.com/fi/terms-and-conditions#regulations-tableoffees . Jos haluat lentää suuremmille kentille edullisesti ylläpitäjä suosittelee AirBalticia. AirBalticilla on Suomessakin kattava reittiverkosto (Oulu, Kuopio, Rovaniemi, Vaasa, Turku, Tampere, Lappeenranta, Helsinki), jolla lennät monesti Suomen maakuntakentiltäkin Keski-Eurooppaan alle 100 eurolla. Voit varata lentosi osoitteesta www.airbaltic.com

Lisätietoja:

Halvin yhteys Helsinki-Vantaan lentoasemalle

Selvitä etukäteen halvin yhteys lentokentältä kaupunkiin. Esimerkiksi Helsingistä liikennöivä lentokenttäbussi maksaa 6,20 €. Halvemmalla Helsinki-Vantaan lentoasemalle pääsee bussilla 615 ja maksaa 4,5 €. Halvimmalla lentoasemalle pääsee Tikkurilasta bussilla numero 61, joka maksaa 2,70 €.

Lue huolellisesti lentokoneen matkatavaramääräykset

Lue lentomatkatavaroita koskevat turvamääräykset ja pakkaa huolellisesti. Mikäli sinulla on käsimatkatavaroissa kiellettyjä tavaroita, kuten linkkuveitsi tai limukkapullo, niin ne joudutaan hävittämään, mikäli et ehdi viedä niitä uudestaan lähtöselvitystiskille. Suurilla lentoasemilla kiellettyjen tavaroiden vieminen uudestaan lähtöselvitystiskille ja sitä kautta ruumaan voi olla varsin aikaa vievää kun joudut yleensä jonottamaan uudestaan sekä tiskille että turvatarkastukseen.

Varaa lennot yöllä

Lentoja varatessa netin kautta kokeile myös suorittaa varaustasi yöllä. Yöllä lentomatkaa varaavia on murto-osa verrattuna päiväsaikaan, jolloin hinnatkin saattavat pienemmästä kysynnästä johtuen olla alempia.

Halvempi hinta yöllä johtuu mm. siitä että useimmissa varausjärjestelmissä asiakkaiden lentopaikat merkitään varatuksi jo ennen niiden maksamista. Jos asiakas kuitenkin poistuu varaussivustolta (ilman että valitsee "Keskeytä" tms. toimintoa), pysyvät paikat varattuina joskus tunninkin ajan. Jos kyseessä olivat ne viimeiset halvat paikat, tarjoaa varausjärjestelmä seuraavalle asiakkaalle vain kalliimpia paikkoja.

Muuttuvat lentohinnat

Kun varaat netistä lentoa muista että hinnat muuttuvat koko ajan. Voit löytää eri hinnan yrittämällä kymmenen minuutin kuluttua uudestaan.

Ilmainen juomatarjoilu lennoilla

Muista hyödyntää joillakin reittilennoilla ilmainen juomatarjoilu. Finnairin Euroopan reittilennoilla turistiluokassa mm. olut ja viini ovat maksullisia Euroopan reiteillä, mutta maksuttomia mannertenvälsillä lennoilla sekä business-luokassa. Lomalennoilla ilmaista on aterian lisäksi vain kahvi ja tee. Blue1:n turistiluokassa kotimaan ja skandinavian reiteillä saat ilmaisen kahvin/teen/vesilasin. Halpalentoyhtiöillä, kuten Ryanairlla ja AirBalticilla tarjoilut ovat maksullisia. Ainakin Ryanairin ohjeissa sanotaan tosin, että Ryanairin lennolle voi ottaa omat eväät mukaan. (Nestemäisiä ruokia ei saa viedä käsimatkatavaroissa). Ryanairin koneista myytävät ruokat ja juomat löytyvät Ryanairin Ryanairmag verkkolehdestä klikkaamalla menu-linkkiä http://www.ryanairmag.com/

Lisätietoja: