Lyhennä suihkujesi pituutta

Lyhennä suihkujesi pituutta. Hyvä apuri tässä on esimerkiksi ottaa suihkuhuoneeseen munakello ja ajastaa suihkun ajaksi esim. kaksi minuuttia.

Tiedä mistä vesijohto suljetaan

Ota selvää, että mistä kotisi vesijohto suljetaan tarvittaessa. Monetkaan eivät tätä tiedä. Mikäli vesivahinko sattuu, sulkemalla vesijohdon pääkatkaisimesta säästät vettä, mutta ennen kaikkea kotisi vesivahingot jäävät huomattavasti pienemmäksi.

Pienennä lämminvesivaraajan lämpötilaa

Jos sinulla on suora sähkölämmitys ja lämminvesivaraaja niin pienennä lämminvesivaraaja esim. 65°C lämpötilaan. Mikäli sinulla on suuri perhe ja lämmin vesi tuntuu loppuvan niin säädä sitten lämpötilaa hieman isommalle. On turhaa lämmittää vettä 90 asteeseen, mikäli asut pienessä perheessä eikä vettä kulu paljon. Et kuitenkaan pysty käymään yli 60 asteisessa suihkussa ja siten hyödyntämään 90°C vettä.

Paina hohtimilla hammastahnapurkin suuaukkoa kasaan

Paina hohtimilla hammastahnapurkin suuaukkoa kasaan, jolloin se kapenee. Näin lapsilla ei pääse lipsahtamaan niin helposti liikaa hammastahnaa kun putkilosta tulee pienemmän reiän kautta vähemmän hammastahnaa. Voit kokeilla samaa niksiä myös mm. Shampoo, sinappi ja ketsuppipurkkeihin.

Lukijan vinkki

Raikastimen täyttögeeli tai raikastinpuikot

Mikäli käytät WC:n raikastinta. Osta siihen täyttögeeliä, jolla voit täyttää entisen raikastimen uudelleen ja uudelleen. Täyttögeeliä on saatavilla ainakin Wc-duck merkkisenä. Uusimpiin IDO-merkkisiin pönttöihin on saatavissa myös raikaistinpuikkoja, jotka tiputetaan huuhtelupainikkeessa olevasta reiästä WC-istuimen säiliön sisälle. Nämä ovat melko edullisia ja ekologisia. Raikastinpuikoista lisätietoa mm. sivustolla http://www.freshwc.fi

Lisätietoja:

Saippuakanisteri

Nestesaippua kannattaa ostaa suurissa monen litran kanistereissa ja täyttää kanisterista vähitellen entistä pumppusäiliötä.

Kuminauhalla säästöä

Mikäli käytät nestesaippuaa, jossa on pumppu. Saat saippuan riittämään tuplasti pidempään kun kiinnität kuminauhan pumpun varren ympärille. Kuminauha estää sinua painamasta pumppua pohjaan asti, jolloin saippuaa säästyy. Mikäli tarvitse enemmän saippuaa voit tietenkin pumpata pumpusta toisen ja kolmannen kerran. Yleensä kuitenkin riittää pienempikin määrä.

Pese hiukset hyvissä ajoin

Pese hiuksesi sellaiseen aikaan, että ehdit kuivattaa ne ilman hiustenkuivaajaa vaikkapa pyyheliinan avulla.

Pidä hanojen vipuja kylmässä asennossa

Ylläpitäjä kuuli tämmöisen vinkin, jonka oikeellisuus tullaan tarkistamaan. Pidä hanojen vipuja kylmässä asennossa varsinkin, mikäli käytät vain vähän vettä. Mikäli hanan vivun jättää kuumaan asentoon, vesi joudutaan lämmittämään kuumaksi vaikka sitä ei käytetäisi useampaan päivään.

WC ei ole roskis

Hanki vessaasi oikea roskis ja älä missään tapauksessa käytä vessanpönttöä roskiksena. Joillain uusavuttomilla on kummallinen tapa heittää WC:n pönttöön kaikki roskansa, kuten ruoantähteet, terveyssiteet, kondomit, vaipat, vanupuikot, hammasharjat yms. Nämä eivät kuulu WC:n pönttöön ja voivat aiheuttaa tukoksen. Tukkeutunut viemäri aiheuttaa helposti kalliin ja pahanhajuisen vesivahingon kotiisi. Lisäksi jokainen WC:n roskahuuhtelu kuluttaa siis noin 5-8 litraa vettä turhaan. Näiden lisäksi WC:stä vedetyt roskat aiheuttavat vedenpuhdistamoille miljoona laskut vuodessa. Kaiken huipuksi Helsingin Veden www.pontto.fi sivustolla kerrotaan vielä, että ruoantähteiden kaataminen vessanpönttöön houkuttelee rottia viemäreihin. Viemäriverkostossa on paljon tyhjiä varaputkia, jotka ovat normaalisti tyhjillään ja täyttyvät pääviemäreiden täyttyessä. Näissä putkissa rotat asuvat ja syövät vessastasi alas vetämiä ruokia.

Lisätietoja: