Seuraa tuloja ja menoja, sekä laadi budjetti ja noudata sitä.
Lukijan vinkki
Seuraa tuloja ja menoja, sekä laadi budjetti ja noudata sitä.
Lukijan vinkki
Muuta asumaan halvemmalle alueelle. Ota huomioon työmatkakustannukset, muut matkakustannukset, kiinteistöverot ja kunnallisverot. Maaseudulla on halpoja asuntoja, mutta toisaalta sieltä on pitkä kulkea kaupunkiin töihin, jolloin kustannuksia kertyy. Maaseudulla myös esimerkiksi liikennevakuutusmaksut ovat pienempiä kuin kaupungissa ja yleensä palvelutkin ovat parempia. Monesti esim. lapsiperheet muuttavat isompaan asuntoon perheen koon kasvaessa. Kun asuinpaikkaa valitaan kannattaa myös muistaa, että jopa pienituloinen aviopari voi hyvinkin säästää yli 1000 € vuodessa valitsemalla kunnan, jossa veroprosentti on pieni. Kunnallisvero on periaatteessa tasavero, eli se on samansuuruinen prosenttiosuus pieni- ja suurituloiselle. Kuitenkin erilaisten vähennysten takia pienituloiset maksavat palkastaan vähemmän kunnallisveroa kuin suurituloiset, joten mitä enemmän tienaat, sitä enemmän säästät asumalla esim. Kauniaisissa. Kunnallisveroissa on todella suuria eroja eri kunnittain. Esim. vuonna 2010 alin kunnallisveroprosentti 16,25% on Saltvikin kunnassa. Pieni kuntaveroja kerätään myös mm. Kauniaisissa ja Maarianhaminassa (16,50 %). Suurimpia kunnallisverottajia ovat mm. Jämsä, Evijärvi, Heinola, Raasepori ja Oulainen, joissa kunnallisvero on 21 %.
Jos lompakossasi tuntuu pyörivän pieniä kolikoita, ota tavaksesi vaikkapa kerran viikossa tyhjentää ne johonkin sopivaan astiaan. Näin sinulle kertyy vähitellen extraa, jonka voi sitten astian täytyttyä käyttää johonkin projektiin tms. johon tarvitset ylimääräistä pääomaa.
Lukijan vinkki
Älä säilytä rahojasi sukanvarressa tai lähes nollakorkoisella käyttelytilillä, jossa inflaatio syö koko ajan niiden arvoa. Pienetkin rahasummat kannattaa sijoittaa ainakin hieman korkeakorkoisemmalle säästö tai määräaikaistilille, missä rahat alkavat "tekemään työtä". Vertaile kuitenkin mahdollisuuksia nostaa rahat pois tililtä, mikäli tiedät että voit joutua tarvitsemaan rahojasi. Esimerkiksi 0,1 % korko 500 eurolle tekee vuodessa 0,5 € kun 2 prosentin korolla saisit 10 €.
Älä säilytä lompakkoasi takataskussa. Takataskusta kurkkiva lompakko suorastaan haluaa hypätä varkaan käsiin. Samoin lompakon päällä istuminen voi rikkoa pankki-, kirjasto- ym. etukortit, jolloin joudut mahdollisesti maksamaan niiden uusimisesta tai ainakin kärsimään esim. pankkikortin puutteesta toimitusajan verran. Itse säilytän lompakkoa housujen etusivutaskussa, jossa se pysyy varmemmin tallessa eivätkä kortitkaan ole menneet enää rikki.
Lukijan vinkki
Ajattele paljonko pienet menot tekevät vuodessa. Tässä muutamia. Voit yllättyä ja voit myös vastaavalla tavalla laskea paljonko omat menosi tekevät vuodessa.
Kahvi kahvilassa kerran päivässä 2 € x 365 d = 730 €
Lounas ulkona joka arkipäivä 9 € x 260 d = 2340 €
Tupakka-aski päivässä 5 € x 365 d = 1825 €
Auton pesu kerran viikossa 18 € x 52 d = 936 €
10 lottoriviä joka viikko = 10 € x 52 = 520 €