Häät ei-sesonkina

Olkaa omaperäisiä ja pitäkää häänne muuna aikana kuin yleensä. Tällöin voitte monesta paikasta saada esim. tilavuokran halvempaan hintaan kuin sesonkina. Omaperäinen aika voi olla esimerkiksi talvella tai muuna viikonpäivänä kuin lauantaina.

Säilytä arvokkaat lounassetelit, plussaetupistesetelit ym. näkyvällä paikalla

Säilytä arvokkaat lounassetelit, plussaetupistesetelit ym. määräajan voimassa olevat alennuskupongit semmoisessa paikassa, esim erityisellä ilmoitustaululla näkyvällä paikalla. Näin nämä setelit eivät pääse nuhjaantumaan käyttökelvottomiksi tai menemään vanhoiksi, jolloin niitä ei voi enää käyttää.

Lukijan vinkki

Tee ruokaostokset juuri ennen pyhien alkua

Jos seuraavana päivänä kauppa on kiinni. Mene silloin paria tuntia ennen sulkemisaikaa sinne katsomaan onko siellä punaisia/keltaisia alennustarroja, jotka antavat usein jopa 50% alennuksen.. Mm. Itsenäisyyspäivänä, uudenvuodenpäivänä, joulupäivänä, vappupäivänä, helatorstaina, juhannuspäivänä ja loppiaisena kaupat ovat kiinni. Poikkeuksena pienet kaupat ja maaseudut, joissa aukiolo on vapaampaa. Suurimmilla ketjuilla alennuslappuja ei ole kauheasti, mutta pienemmissä kaupoissa niitä käytetään paljon. Ja isommista kaupoista ainakin omien havaintojen mukaan mm. Tokmanni-ketjun kaupat käyttävät enemmän näitä aletarroja kuin muut kaupat.

Liity suosikkikauppojesi facebook-faniksi

Liity suosikkikauppojesi facebook-faniksi. Monilla kauppaketjuilla on erikoistarjouksia, joista ilmoitetaan vain niiden omassa facebook-ryhmässä. Tämän takia suosikkiliikkeitäsi kannattaa seurata myös muissa sosiaalisissa medioissa, kuten esim. twitterissä.

Käy ostoksilla ennen sulkemisaikaa

Käy ostoksilla muutenkin ennen sulkemisaikaa. Varsinkin torikaupassa ja konditorioissa kauppiaat yrittävät myydä päivän tuotteensa pois kun se on vielä suht tuoretta. Torikaupassa ja mm. messuilla kauppiaalta säästyy myös pakkaamisen vaivaa kun ei tarvitse alkaa pakkaamaan tuotteita takaisin autoon ja kuljettamaan niitä pois. Kun kauppias on jo aloittamassa pakettiautonsa pakkaamista teet usein edullisimmat ostokset. Lisäksi illalla päivät päätteeksi kauppias on usein väsynyt, eikä jaksa enää alkaa tinkaamaan samalla tavalla kuin aamulla.

Suhtaudu kriittisesti kauppojen etukuponkeihin, joissa luvataan esim. 10 euron alennus vähintään 50 euron ostoksista jne.

Suhtaudu kriittisesti kauppojen etukuponkeihin, joissa luvataan esim. 10 euron alennus vähintään 50 euron ostoksista ja 20 euron alennus yli 100 euron ostoksista. Tämä on vain kauppiaan tai keskusliikkeen ovela veto saada ihmiset kauppaan ja luulemaan tätä tarjousta hyväksi. Kun tämmöinen etukuponkitarjous on voimassa niin hinnoissa on silloin yleensä todella paljon ilmaa, eikä mikään ole tarjouksessa. Tarjoukset alkava sitten etukuponkitarjouksen päätyttyä. Taitava ostaja voi säästääkin tässä, mutta voit säästä paljon enemmän kun teet vähän hintavertailua muissa liikkeissä. Esim. ylläpitäjä kävi tänään etukupongit mukana Anttilassa katsomassa leluja, mutta huomasimme normaalihinnat sen verran kalliiksi, että ostimme samat lelut muualta paljon edullisemmin mitä olisimme etukuponkitarjouksella saaneet. Tilanne on sama esim. S-ryhmän etuasiakaspäivillä. Tällöinkään ei juuri ole muita tarjouksia voimassa.

Käy yöllä huoltoasemalla

Jos huoltoasema on 24h auki, niin kannattaa käydä katsomassa 00-02 aikaan yöllä tuotteita joissa on -50%. Sillä yleensä huoltoasemat puolittavat hinnan jos kyseisenä päivänä on viimeinen käyttöpäivämäärä – tämä hinnoittelu tehdään yöllä. (Taksikuskit ja aamuvirkut yleensä tyhjentävät hyllyt -50% tuotteista.)

Lukijan vinkki

Google Alerts

Jos tiedät että tarvitset jonkun tavaran esim. työkalun, mutta sitä ei ole juuri nyt saatavilla niin kokeile Googlen hälytykset, englanniksi Google alerts palvelua. Se löytyy osoitteesta http://www.google.fi/alerts

Googlen hälytykset tarkoittavat sitä että voit tilata hälytyksen mistä tahansa aiheesta. Kun Google löytää hakutuloksista uutta tietoa, saa asiasta tietoa sähköpostiisi. Sopii hyvin esim. tarjousten kyttäämiseen, mutta hälytyksiä tilaamalla voit toki seurata esim. suosikkijoukkueeseesi liittyviä uutisia ja tuloksia, joista voi olla hyötyä esim. vedonlyöjille. Monet yritykset seuraavat Googlen hälytyksillä myös sitä mitä heidän firmastaan puhutaan netissä.

Lisätietoja:

”

Odota alennusmyyntien loppupuolta lisäalennuksen toivossa

Jos ei ole akuuttia minkään vaatekappaleen tarvetta, niin ei kannata rynnätä alennusmyynteihin shoppailemaan heti alussa, vaan odottaa alennusmyyntien loppupuoleen, jolloin annetaan usein vielä lisäalennuksia alennettuihin hintoihin.

Lukijan vinkki

Hyödynnä internetin kimppatarjoukset

Hyödynnä internetin kimppatarjoukset. Näissä kimppatarjouksissa on idea, että palvelun tarjoaja kerää suuren porukan, jolle voidaan sitten tarjota todella hyviä tarjouksia.

Näitä ovat

GroupOn.fi

Diilit24

Facediili

Offerium

Lisäksi rakentaja.fi palvelulla on usein edullisia yhteisostokampanjoita.