Koiralle riittää halvempikin lelu

Koirien leluihin ei kannata investoida mahdottomia summia. Koiralle on sama kuinka kallis lelu on kunhan sitä on hyvä pureskella ja siitä kuuluu joku ääni. Tärkeämpää on, että isäntä tai emäntä jaksaa leikkiä koiran kanssa.

Pese koirasi ulkona nurmikolla tai pensaan vieressä

Pese koirasi ulkona nurmikolla tai pensaan vieressä, jonka haluat kastella. Tulee samalla kasteltua puutarhaa.

 

Lemmikkien vanha juomavesi kukkien kasteluun

Kun vaihdat lemmikeillesi puhtaan veden juomakuppiin, käytä vanha vesi kukkien kasteluun.

Akvaarion vesi talteen

Kun vaihdat akvaarioosi veden, ota "likainen" vaihtovesi talteen ja kastele sillä kukkasi. Akvaariosta otettu vesi sisältää paljon kasvien tarvitsemia ravinteita.

Kerää koirien jätökset maasta löytyvien muiden roskien sisään

Kerää koirien jätökset maasta löytyvien muiden roskien sisään. Monesti kaupungilla kulkiessasi joku roskaaja on jättänyt jonnekin jotain muita roskia, esim. oluiden monipakkausten kuoria, tyhjiä karkkipusseja yms. papereita. Käytä näitä valmiita muiden roskaamia roskia koirien jätösten siivoamiseen. Säästät näin koirankakkapusseja ja samalla lähiympäristösikin tulee siivottua.

Lintulauta maitopurkista

Tyhjästä maitopurkista voit helposti askarrella harjakattoisen lintulaudan, joka on vieläpä ihan tyylikkään näköinen kun maalaat sen. Leikkaa suorakaiteen muotoinen aukko pari senttiä pohjan yläpuolelta ylöspäin.

Kissalle edullista kanaa

Kissat rakastavat keitettyä kanaa! Seuraa kaupassa marinoimattomien kanatuotteiden viimeisen käyttöpäivän alennuksia. Kun ostat esim. kananrintapaloja -30% tai -50% alennuksella, saat huomattavasti valmisruokaa edullisemmin rakkaalle lemmikillesi hyvää ja varmasti lisäaineetonta 100% lihaa sisältävää ruokaa. Keitä kananpalat kattilassa. Itse lisään keitinveteen hieman kylmäpuristettua rypsiöljyä, jotta kissat saavat tarpeellisia rasvahappoja. Poista nahka ja luut, koska niitä kissan elimistö ei pysty sulattamaan. Pilko liha pieniksi veitsellä tai saksilla. Lisää keitinlientä kananpalojen päälle ja tarjoa kissallesi huoneenlämpöisenä. Tätä ei yksikään kissa ole voinut vastustaa – ja kipot on aina nuoltu putipuhtaiksi! Njam & Mjau!

Lukijan vinkki

Eläinkaupoista irrallisia linnunsiemeniä

Tavarataloissa myytävät linnunsiemenet ovat yleensä niin isoissa paketeissa että yksi talipallo riittää lintulaudalle koko talveksi ja loput jäävät kesäksi varastoon ajelehtimaan. Eläinkaupoista saa irrallisia linnunsiemeniä pienemmänkin määrän.

Lukijan vinkki

Sekarotuinen koira edullisesti

Jos olet harkitsemassa koiran hankkimista eläinrakkaaseen perheeseen, mieti tarkkaan millaisen hurtan haluat. Jos et harrasta mitään metsästystä, pelastuskoiratoimintaa yms, joihin koiralta vaaditaan jalostettuja ominaisuuksia, vaan koirasi tulee ihan seurakoiraksi, kannattaa harkita myös tavallista sekarotuista koiraa. Rotukoirat voivat maksaa yli 1000 euroa, millä rahalla hommaat laadukkaat ruoat sekarotuiselle koirallesi pitkäksi aikaa. Sekarotuiset koirat ovat usein myös terveempiä kuin pitkälle jalostetut rotukoirat eikä niille tarvitse hommata papereita eikä käyttää näyttelyissä yms. Sekarotuisia ja usein myös rotukoiria voit kysellä mm. löytöeläinkodeista tai vaikkapa tältä palstalta http://www.lemmikkipalstat.net/cgi-bin/apula/apula.pl?1 Toki myös rotukoiria hylätään ja annetaan hyvään kotiin mm. perheessä puhjenneen allergian takia. Myös kissoja kannattaa kysellä löytöeläinkodeista.

 

Sponsoroidut häät

Sponsoroidut häät. Varsinkin USAssa on yleistynyt tapa kysyä sponsoreita häihin. Joten miksei tätä voisi yrittää Suomessakin. Kysyminenhän ei maksa mitään. Esim. joku leipomo voisi hyvinkin suostua tekemään erikoisemman kakun esim. tavallisen kakkun hinnalla jos saa nimensä esille hääkakun viereen.