Osta ostoksesi ulkomaisista verkkokaupoista

Osta ostoksesi ulkomaisista verkkokaupoista, kuten Amazon. Saat ostettua järkiään kaikki tarvitsemasi tavarat postituskuluineenkin huomattavasti tai ainakin jonkin verran halvemmalla kuin Suomesta.

Seuraa tarkasti bonusten kertymistä.

Mikäli perheessänne kerätään kauppojen bonuksia, seuraa tarkasti bonusten kertymistä. Bonusten kertymistä kannattaa seurata myös silloin mikäli bonuksia ei erityisesti kerätä, mutta mikäli kyseisen kuun aika on tehty bonuksia tarjoavista liikkeistä joku suurempi hankinta, kuten televisio tai tietokone. Mikäli seuraavasta bonustasosta puuttuu vaikkapa muutama sentti niin voi olla hyvinkin kannattavaa ostaa esim. joku purukumi tai sitten joku hyvin säilyvä tuote, kuten näkkileipä tai hernekeitto. Mikäli talouden kuukauden bonusostot ovat esimerksi ostetun television takia vaikkapa 599 euroa. Ostamalla näkkäripaketin saat kuukauden bonusostot kohoamaan yli 600 euron. Puolenkin prosentin nousu bonustasossa tekisi siis 3 euroa, jolloin saat parikin näkkäripakettia käytännössä ilmaiseksi. Mikäli keräät ykkösbonusta, jonka kertymäaika on vuosi. Voit säästää jopa kymmeniä tai jopa satoja euroja, mikäli pääset seuraavalle bonustasolle. Mikäli kuun viimeinen päivä on pyhäpäivä, eikä bonusta tarjoavia kauppoja ole auki niin hätätapauksessa voi olla jopa kannattavaa lähteä, johonkin kyseisen ketjun omistamaan ravintolaan kaljalle tai kahville. Bonuksia voi seurata mm. internetissä rekisteröitymällä kyseisten ketjujen verkkopalveluihin.

Ota kaupasta kuitti mukaan

Ota kaupasta kuitti mukaan. Jos se ei toimi esim. ostamasi laitteen takuutodistuksena, kuitin taakse, valkoiselle puolelle voi kirjoittaa seuraavan kerran uuden ostoslistan.

Lukijan vinkki

Tiedä omat heikkoutesi

Tiedä omat heikkoutesi ja suunnittele kulkureittisi siten että kierrät sellaiset houkutukset, joille tiedät itsesi olevan altis. Vanha sananlaskukin sanoo että "Poissa silmistä, poissa mielestä". Mikäli siis tiedät, että et voi vastustaa esim. koulumatkasi varralla olevaa karkkikauppaa, pizzeriaa tai vaikkapa vaatekauppaa, kulje vaihtoehtoista reittiä. Toisen reitin varrella et näe houkuttavia näyteikkunoita etkä haista esim. vastapaistetun pizzan tuoksua.

Tiedosta tuotesijoittelu

Tiedosta että monet lehdet ja TV-ohjelmat ja elokuvat sisältävät paljon tuotesijoittelua. Yritykset maksavat siitä, että heidän valmistamallaan/myymällään autolla ajetaan jossain TV-sarjassa tai asioidaan heidän kaupassa. Esimerkiksi syksyllä 2010 MTV3 ja R-kioski sopivat tuotesijoittelusta Salatut elämät -sarjassa. http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/televisio.shtml/1187199/r-kioski-ja-mtv-oy-sopivat-tuotesijoittelusta-salatut-elamat–sarjassa Tämä tarkoittaa sitä että varmaan tulevaisuudessa sarjan näyttelijät asioivat usein R-kioskilla. Se että Salkkarien näyttelijät tulevat vastedes asioimaan Ärrällä ei tee Ärrästä yhtään parempaa ostospaikkaa kuin tähänkään asti, vaan johtuu siitä että Ärrä on maksanut Salkkarien tekijäyhtiölle rahaa siitä, että heidän kioskinsa näkyvät televisiossa.

Lisätietoja:

Pidä kuitit tallessa

Pidä kuitit aina tallessa ainakin sen ajan, jonka sisällä käyttämättömän tuotteen voi palauttaa. Tilanteessa jossa tuotteen hinta putoaa seuraavana päivänä ostoksestasi, voi olla kannattavaa palauttaa tuote takaisin kauppaan ja ostaa sama tuote halvemmalla takaisin.

Vie palautuspullot kauppaan kangaskassilla

Vie palautuspullot kauppaan kangaskassilla, minkä tuot takaisin kotiin. Näin säästät muovikassi kuluissa ja samalla luonto säästyy. Ihan pahalta tuntuu katsoa kuinka suuret muovikassiläjät on aina pullonpalautusautomaatin vieressä, mikään roskis ei ole tarpeeksi iso näille muovikasseille. Kangaskassi on helppo pestä tarvittaessa ja samalla kassilla voit tuoda kauppaostokset tullessasi. Lasipurkitkin, sanomalehdet voi viedä kierrätykseen kangaskassilla samoin kirjastonkirjat. Kangaskassia kannattaa pitää taskussa tai käsilaukussa aina, monta euroa säästyy vuodessa koska ei tarvitse ostaa muovikasseja. Kangaskasseja on harvoin myytävänä, kangaskassin voi ommella itsekin vaikkapa farkuista. Kannattaa miettiä aina kun on hylkäämässä vaatetta saisiko siitä jotain vielä tehtyä tuunaamalla.

Lukijan vinkki

Valitse kaupassa oikea hedelmävaaka

Valitse kaupassa oikea hedelmävaaka, mikäli asioit suuremmassa kaupassa, jossa vaakoja on useampia. Katso ostoksesi paino eri vaaoilla ja punnitse ostoksesi sillä vaa’alla, joka näyttää pienintä painomäärää. Kun tiedät mikä vaaka näyttää vähiten, niin punnitse vastaisuudessa aina hedelmäsi, vihanneksesi ja perunasi kyseisellä vaa’alla. Voit toisinaan säästää sentin tai pari per ostoskerta varsinkin mikäli ostat kalliimpia hedelmiä, joiden kilohinta on korkea. Vuoden mittaan voit säästää euron tai pari. Myymälävaaka saa heittää gramman kilolta molempiin suuntiin, eli kilossa voi olla siis kahden gramman ero. Kymmenessä kilossa heittoa saa olla 5 grammaa. Näin ollen 10kg painavan ostoksen täytyy painaa 9995-1005 grammaa, joten kovin suuria säästöjä näin ei voida saavuttaa.

Lue aina todella tarkasti kaikki pienellä painetut präntit

Kun tilaat jotain, niin lue aina todella tarkasti kaikki pienellä painetut präntit. Joissan tilauksissa sinua voidaan yrittää huijata liittymään jäseneksi johonkin kerhoon tai klubiin, jossa on kallis kuukausimaksu ja josta voi olla vaikea päästä eroon. Tai sitten pienellä präntätty teksti kertookin, että halpa tarjous jatkuukin tarjousajan loputtua normaalilla hinnalla joka on kallis. Varmista aina että et sitoudu mihinkään mitä et halua.

Tutki mieluummin avaamattomia pakkauksia

Jos törmäät kaupassa avattuun tuotepakkaukseen eikä ketään näy lähistöllä, kierrä se kaukaa äläkä missään tapauksessa käy tutkimaan sitä lähemmin. Jos lähistölle sattuu virkaintoinen myyjä, saatat pahimmassa tapauksessa joutua ostamaan itse jonkun toisen avaaman (ja ehkä vaillinaisenkin) pakkauksen. Tutki mieluummin avaamattomia pakkauksia.

Lukijan vinkki