Tee ruokaostokset juuri ennen pyhien alkua

Jos seuraavana päivänä kauppa on kiinni. Mene silloin paria tuntia ennen sulkemisaikaa sinne katsomaan onko siellä punaisia/keltaisia alennustarroja, jotka antavat usein jopa 50% alennuksen.. Mm. Itsenäisyyspäivänä, uudenvuodenpäivänä, joulupäivänä, vappupäivänä, helatorstaina, juhannuspäivänä ja loppiaisena kaupat ovat kiinni. Poikkeuksena pienet kaupat ja maaseudut, joissa aukiolo on vapaampaa. Suurimmilla ketjuilla alennuslappuja ei ole kauheasti, mutta pienemmissä kaupoissa niitä käytetään paljon. Ja isommista kaupoista ainakin omien havaintojen mukaan mm. Tokmanni-ketjun kaupat käyttävät enemmän näitä aletarroja kuin muut kaupat.

Paistoa vailla olevat pullat ovat halpoja

Kaupan pakastealtaasta löytyvät paistoa vailla olevat vienerleivät tai pullat tulevat kappalehinnaltaan paljon halvemmiksi kuin valmiit wienerleivät. Ne ovat pienempiä ja kaloreita on vähemmän, ovat siis myös terveellisempiä. Jos ajoitat niiden paistamisen uuniruoan valmistuksen yhteyteen, ennen tai jälkeen sen, niin uunin sähkönkulutuskaan ei ole suuri, koska uuni on jo valmiiksi lämmin.

Lukijan vinkki

Odota alennusmyyntejä ja sesongin loppua

Odota alennusmyyntejä! Sesongin alkaessa hinnat ovat taivaissa, mutta usein alennukset alkavat jo hyvinkin sesongin vielä kestäessä…joten ole fiksu ja osta ensi vuoden tarvikkeet jo aikaisemman sesongin myynnistä. Esim. joulukoristeita myydään puoleen hintaan usein jo joulukuun alkupuolella..ja joulun jälkeen jopa 75 % alennuksella. Niin ikään talviurheiluvälineiden alennusmyynnit alkavat Etelä-Suomen hiihtolomien päätyttyä sekä puutarhakalusteiden alennusmyynnit jo heinäkuussa, vaikka parhaat kelit ovat usein vasta elokuussa. Kauppa haluaa tyhjentää puutarhakalusteensa ja ottaa tilalle uuden vuodenajan sesonkituotteita kuten suksia tai moottorikelkkoja, sillä varastointi on kaupalle kallista ja sesonkituotteista saa aina parhaat katteet. Puutarhakalusteet eivät kulu kun varastoit ne hyvin talven ajaksi ja puutarhakalusteiden muoti tuskin muuttuu vuoden aikana, joten tämänkään takia niistä ei kannata maksaa keväisin täyttä hintaa.

Älä mene kauppakeskukseen ihan vain hengailemaan

Älä mene kauppakeskukseen ihan vain hengailemaan tai mihinkään muuhunkaan kauppaan vain hipelöimään tavaroita ihan vain viihteen vuoksi tai kuluttaaksesi aikaasi. Sorrut siellä kuitenkin heräteostoksiin. Lisäksi muiden kuluttamisen katselu voi saada sinutkin alttiimmaksi harkitsemaan uusien tavaroiden ostoa. Ostoskeskusta parempi paikka mennä viihtymään on esim. puisto tai merenranta. Siellä et altistu vahingossakaan heräteostoksille.

Markkinoille tulevat "hitit", esim. fakiirimatto ovat aluksi aina kalliita

Markkinoille tulevat "hitit", esim. fakiirimatto ovat aluksi aina kalliita. Kannattaa odottaa vähän aikaa ostamisen kanssa niin hinnat halpenevat.

Lukijan vinkki

Vältä piilokustannukset

Vältä piilokustannukset. Mitä tahansa ostatkin ja mitä tahansa sopimuksia teetkin, niin lue aina tarkasti kaikenlaiset pikkutekstit ja präntit välttääksesi mahdolliset sinulle tulevat lisäkustannukset, joista myyjä ei puhu sinulle mitään.

Anna kauppialle palautetta, voit saada hyvitystä

Reklamoi ja anna palautetta kauppiaalle tai palveluntarjoajalle palvelusta, johon et ollut tyytyväinen. Saat usein myös rahallista hyvitystä, mikäli valituksesi on aiheellinen. Ja palaute on auttaa myös kauppiasta/palveluntarjoajaa kehittämään toimintaansa. Tämän sivuston ylläpitäjä saa yleensä kaikkialla erittäin hyvää palvelua ja aihetta palautteeseen on ollut harvoin. Vähän aikaa sitten kävi kuitenkin niin linja-auton kuljettaja ei kelpuuttanut ylläpitäjän täysin voimassaolevaa matkalippua. Kyseisen bussin kuljettajalla ei ollut ilmeisesti tietoa siitä, että Oulussa muutamat paikallisliikenteen bussivuorot ajetaan eri liikennöitsijöiden autolla, mutta myös näiden muiden yhtiöiden liput kelpaavat kaikissa busseissa. Ylläpitäjä soitti heti asiasta päivystävälle ajomestarille ja kerroin tarkan kellonajan ja paikan, jossa minua ei huolittu kyytiin. Parin päivän kuluttua ylläpitäjän postilaatikossa odotti kasa bussin vapaalippuja.

Osta ostoksesi ulkomaisista verkkokaupoista

Osta ostoksesi ulkomaisista verkkokaupoista, kuten Amazon. Saat ostettua järkiään kaikki tarvitsemasi tavarat postituskuluineenkin huomattavasti tai ainakin jonkin verran halvemmalla kuin Suomesta.

Hyödynnä internetin kimppatarjoukset

Hyödynnä internetin kimppatarjoukset. Näissä kimppatarjouksissa on idea, että palvelun tarjoaja kerää suuren porukan, jolle voidaan sitten tarjota todella hyviä tarjouksia.

Näitä ovat

GroupOn.fi

Diilit24

Facediili

Offerium

Lisäksi rakentaja.fi palvelulla on usein edullisia yhteisostokampanjoita.

Syö vitamiineja

Vitamiineja kannattaa ottaa. Auttaa mm. flunssan ehkäisyyn. Harva saa ravinnosta tarpeeksi vitamiineja. Esim. D-vitamiini on hyvä lihaksille, luille ja auttaa kipuun. Valkosipulinkin ehkäsee flunssaa. Monipuolinen ravinto ja liikunta on kaiken A ja O.

Lukijan vinkki