Muoti palaa ajoittain vanhaan. Vanhat käyttökelpoiset ikkunaverhot saattavat olla kymmenen vuoden päästä "raikkaan värisiä" ja "muodikkaan uusvanhoja", vaikka aikanaan olisit kyllästynyt niihin ja vaihtanut uudempiin.
Lukijan vinkki
Muoti palaa ajoittain vanhaan. Vanhat käyttökelpoiset ikkunaverhot saattavat olla kymmenen vuoden päästä "raikkaan värisiä" ja "muodikkaan uusvanhoja", vaikka aikanaan olisit kyllästynyt niihin ja vaihtanut uudempiin.
Lukijan vinkki
Vanhat kiuaskivet voit käyttää puutarhassasi hyödyksi ja iloksi.
Lukijan vinkki
Autossa on hyvä kuljettaa pientä nippua sanomalehtiä, se ei paina paljoa ja siitä voi olla iso ilmainen apu. Niitä voi käyttää auton suojaamiseen, kuivaamiseen (sanomalehden sivuista voi tehdä paperitolloja, jotka voi heitellä autoon ja ne imevät kosteutta itseensä ilmasta), työalustana esim. jos tarvitsee vaihtaa rengasta tiensivusta. Niitä voi käyttää "pöytäliinana" jos haluaa viettää taukonsa P-paikalla.
Lukijan vinkki
Kovalla pakkasella ei kannata polttaa tuikkuja ulkolyhdyissä, tällöin käy siten, että liekki sulattaa pienen kolon kynttilään ja reuna jää sulamatta ja palamatta. Näin tavallaan tuhlasit yhden tuikun. Jäljelle jäänyt steariniin kannattaa ottaa talteen, siitä voi valaa (suurta varovaisuutta noudattaen!) vaikkapa uusia kynttilöitä.
Jos olet kyllästynyt räsymattoihisi, tee niistä vaikkapa lapsille hyvä leikkimisalusta nurmikolle ompelemalla kaksi mattoa yhteen tai katkaise mattosi sopivan mittaiseksi rantapatjaksi.
Lukijan vinkki
Tyhjentyneestä vappuna ostetusta ja kesällä lapsen jo unohtamasta alumiinifolio vappupallosta saat todella tyylikkään ja kiiltävän lahjakääreen tai lahjapussin josta lapsesi varmasti pitää.
Nykyään moni on taulu-tv-buumissa luopumassa kuvaputki-tv:stä. Eli kannattaa kuulostella jos ystävä/tuttavapiirissä olisi kuvaputki-tv jouten, monesti ne ovat ihan toimivia joka on vaan vaihdettu taulumalliin koska "kaikilla pitää olla nyt taulu-tv". Tästä voi saada edullisesti tai jopa ilman esim. opiskelija itselleen hyvän television. Kun on saanut tv:n edullisesti enää ei tv-lupakaan ja sen maksaminen tunnu niin suurelta.
Lukijan vinkki
Kierrätä vanhat ja rikkinäiset villavaatteesi käyttämällä niitä pölyrätteinä tai pölyhuiskuina. Villaiseen pölyhuiskuun syntyy hangatessa staattista sähköä, joka vetää erimerkkisestä sähkövarauksesta johtuen pölyä puoleensa.
Vanhoista rikkinäisiksi kuluneista kumihansikkaista saat paljon kuminauhoja kun viipaloit ne saksilla. Hansikkaan ranteenpuoleisesta päästä saat isompia kuminauhoja ja sormien kohdalta pienempiä kokoja. Kuminauhoja saat esimerkiksi myös vanhoista polkupyörän, mopon tai auton sisärenkaista.
Osta koulukirjasi, esim. lukiota varten, käytettyinä vuotta vanhemmilta opiskelijoilta, mikäli käytettävä painos ei ole suuresti muuttunut.