41 . Opettele alkusammutustaidot ja huolehdi siitä että
alkusammutusvälineesi ovat esillä ja toimintakunnossa. Juttelin erään
palokuntalaisen kanssa ja kyselin, että olisiko hänellä antaa neuvoja
kuinka ennaltaehkäistä vahinkoja. Hän korosti alkusammutuksen tärkeyttä
ja kertoi että jokaisen olisi hyvä tutustua kodin
alkusammutusvälineisiin, että tietää heti missä ne sijaitsevat ja osaa
myös hädän hetkellä sitten käyttää niitä oikeaoppisesti. Jauhesammutin
on varsin yleinen alkusammutusvälinen kotona ja työpaikalla, mutta
yllättävän harva osaa tarvittaessa käyttää sitä nopeasti. Kodin
tärkeimmät alkusammutusvälineet ovat käsisammutin ja sammutuspeite. Myös
tavalista lattiamattoa voi tarvittaessa käyttää esim. televisio- tai
keittiön rasvapalon sammuttamiseen. Palokuntalainen kehotti myös
osallistumaan alkusammutuskoulutukseen. Alkusammutuskoulutuksia
järjestävät mm. pelastuslaitokset, VPK:t ja erilaiset järjestöt ja
yksityiset yritykset.
42. Lukijan vinkki. Jos asuinkerrostalossasi porraskäytävä sijaitsee keskellä eikä siinä ole
sivuikkunoita, ehdota kattoremontin tms. yhteydessä yhtiökokouksessa
selvitystä kattoikkunan asentamisesta. Kattoikkunasta tulee (porraskäytävän rakenteesta riippuen) ilmainen valaistus, jolloin esim. kesäaikaan
taloyhtiösi säästää valaistuskustannuksista.
43. Lukijan vinkki. Monissa kaupoissa on myytävänä sähkönkulutusmittareita, joilla voi tutkia eri
kodinkoneiden TODELLISTA sähkönkulutustehoa. Omaa mittaria ei kannata ostaa,
koska sähköyhtiöillä on yleensä asiakkaille ILMAISEKSI lainattavia
sähkönkulutusmittareita. Laina-aika vaihtelee parista viikosta kuukauteen
kysyntätilanteesta riippuen ja tässä ajassa saat kustannustehokkaasti selville
kotonasi olevien laitteiden sähkönkulutuksen. Omaksi ostettu kulutusmittari
saattaa jäädä hyllyyn pölyttymään kun kaikki sähkölaitteet on tutkittu.
44. Älä välitä mitä muut ihmiset ja varsinkin naapurisi
ostavat ja puuhastelevat. Jos naapurisi ostaa esimerkiksi uuden
auton niin älä välitä siitä. Pärjäät itse ihan hyvin entiselläkin.
45. Merkitse eräpäivät mm. lainaston kirjoista ja laskuista
ylös. Tällöin
et joudu maksamaan kirjaston kirjoista sakkomaksuja etkä laskuista
viivästyskorkoja.
46. Ennaltaehkäise vahingot ja onnettomuudet.
Vaikka vakuutus
korvaisikin sinulle mahdolliset vahingot, joudut kuitenkin itse
maksamaan omavastuun vahingon tapahduttua. Esimerkiksi nykyiset
sähkölaitteet kestävät salamoiden aiheuttamia ylijännitepiikkejä, jopa
huonommin kuin ennen vanhaan. Herkimpiä särkymään ovat tietokoneet ja
modeemit, koska nämä ovat yhteydessä sekä sähkö, että
tietoliikenneverkkoon. Irrota ukkosella puhelimen kaapelit,
television antennijohdot sekä sähkölaitteet pistorasioista.
Ukkosella on kuitenkin turvallista käyttää matkapuhelinta. Kesämökillä
nämä kannattaa irrottaa aina kun ei olla mökissä, sillä maaseudulla
ukkosen aiheuttamat vahingot ovat paljon todennäköisempiä kuin
kaupungissa. Tämä johtuu siitä, että maalla sähköjohdot kulkevat ulkona
pylväissä ja kaupungissa kaapeleiden sisällä maahan kaivettuina.
Ainakin ylläpitäjä harkitsisi kahdesti kannattaako kesämökillä laittaa
esim. TV-ohjelmia ajastimella tallennukseen jos itse on poissa mökiltä.
Ukkosen ohella tietenkin myös muihin vahinkoihin mm. tulipalot ja
vesivahingot kannattaa varautua huolella. Varsinkin palovaroittimen
toiminta kannatta tarkastaa säännöllisesti.
47. Napsauta sähkökaappisi varoketaulusta tarpeettomat
sulakkeet pois päältä.
Monesti siellä lukeekin, että mihinkä laitteeseen tai huoneeseen jonkun
sulakkeen sammutus vaikuttaa. Tarvittaessa voit kokeilemalla merkitä
nämä myös itse. Sammuttamalla tarpeettomat sulakkeet varoketaulusta
energiansäästö on helpompaa kuin johtojen nykiminen pois
pistorasioista.
48. Lukijan vinkki. Aina
kun rakennat ulos tai veden alle jotain puusta tai metallista, valitse
mahdollisuuksien mukaan kestopuu tai ruostumaton teräs. Nämä materiaalit
kestävät ja säilyvät vuosikausia ilman kummempia ylläpitotoimenpiteitä.
Hankintahinnalta kestävät materiaalit ovat kalliimpia, mutta maksavat itsensä
takaisin kestävyytensä ja vähäisen huoltotarpeen kautta.
49. Lataa koko perheen kännykät ja kaikki muut ladattavat
laitteet yösähköllä saman jatkojohdon päässä. Laita tähän
jatkojohtoon ajastus
esim. neljäksi tunniksi. (ajastimia saa edullisesi mm. Motonetistä,
Biltemasta ja Claes Olsonilta sekä sähköliikkeistä). Tällöin neljän
tunnin kuluttua kun kännykät ovat latautuneet ajastin katkaisee
jatkojohdosta virran. Näin laturit
eivät vie turhaan sähköä ollessaan sähköverkossa, vaikka kännykät
ovatkin jo latautuneet. (Monet laturit kuluttavat siis sähköä ollessaan
pistokkeessa, vaikka niissä ei olisi edes kännykkää latauksessa).
Yösähkö on
halvempaa kuin päiväsähkö mikäli sähkösopimuksessasi olet valinnut
kaksiaikamittaukseen
perustuvan tariffin.
50. Valokuvaa kalleimmat kodin tavarasi, kuten taulut, korut, autot, työkalut, polkupyörät, ruohonleikkurit, tietokoneet, DVD soittimet yms. Näin sinulla on valokuvat omaisuudestasi mikäli ne varastetaan. Valokuvat myös helpottavat niiden takaisin saantia ja vaikeuttavat rosvojen työtä, mikäli he yrittävät myydä niitä eteenpäin.
51. Lukijan vinkki. Jos/kun muutat
asuntoa ja ylimääräistä
tavaraa jää, voit lahjoittaa sitä tarvitseville ystäville, tuttaville
tai perheenjäsenille. Loput voit myydä kirpparilla. Kaikki
kiertoon, kodin laittaminen on kallista!
52. Lukijan vinkki. Nuori omaan ensimmäiseen vuokra-asuntoon
muuttanut laittoi lehteen ilmoituksen: Otetaan vastaan
huonekaluja
ja ilmoituksen perusteella sai kodin kalustuksen kuntoon, mikä parasta
ilmaiseksi. Liian ranttu ei saa olla, on hyväksyttävä aluksi
rahapulassa vähän käytettyjäkin huonekaluja.
53. Lukijan vinkki. Korjaa kodissa kaikki pienet viat ennen kuin niistä tulee isoja vikoja, pääset
halvemmalla ja vähemmällä työllä.
54. Osta kotiisi monikäyttöisiä huonekaluja ja tavaroita.
Hyvä esimerkki on vaikkapa vuodesohva, joka toimii päivisin sohvana ja
yöllä sen voi kääntää sängyksi. Vuodesohva tulee yleensä paljon
edullisemmaksi kuin sekä sohvan että sängyn ostaminen erikseen. Vois
säästää siis jopa useita satasia. Lisäksi luonnonvaroja kuluu tietenkin
vähemmän. Muita esimerkkejä ovat esim. keittiön yleiskone ja tietokoneen
monitoimitulostin.
55. Lukijan vinkki. Kun poistat kesämökin kellon patteria, poista samalla myös palovaroittimen
patteri (ellet aio yöpyä talven aikana). Voit myös tuoda varoittimen vakituiseen
asuntoosi kakkosvaroittimeksi talven ajaksi, kylmyys ja kosteus saattavat
lyhentää varoittimen elinikää!
56. Lukijan vinkki. Laita naapurin postilaatikkoon kortti kun lähdet reissuun,
ei tarvitse reisusta
lähettää niin säästät postimerkin hinnan. Kirjoita korttiin, että olet
reissussa jotta naapuri osaa pitää silmällä asuntoasi ja
postilaatikkoasi. Kun naapuri tietää että
olet reissussa, hän osaa toimia oikein mahdollisten ei toivottujen
vieraiden
suhteen. Naapuri voi myös kastella kukkiasi ja pitää asunnon asutun
näköisenä, eikä sinun tarvitse palkata ketään jos vain muistat tarjota
vastavieraisesti apuasi. Naapuri voi myös juhlia poissaollessasi
häiritsemättä sinua. Monta hyötyä siis pienestä ilmoituksesta. Tätä
tarkoitusta varten kannattaa kerätä kotiin kaikki ilmaiset postikortit
postin tuomat. Esim. messuilta saa joskus ilmaisia kortteja.
57. Lukijan vinkki. Pidä tarkkaa huolta avaimista ja opeta tämä myös lapsillesi! Älä pidä mitään
tunnistetta avaimenperässä (osoite, gsm-numero tms.) Jos kadotat avaimen
kaikesta huolellisuudesta huolimatta esim. kaupungille, voit olla melko huoletta
jos olet toiminut oikein. Etenkin kerrostaloissa yleisten tilojen ovien lukkojen
vaihto voi tulla kalliiksi jos yksikin avain katoaa ja katoamisen epäillään
aiheuttavan turvallisuusriskin.
58. Ota selvää, että mistä kotisi vesijohto suljetaan
tarvittaessa. Monetkaan eivät tätä tiedä. Mikäli vesivahinko
sattuu, sulkemalla vesijohdon pääkatkaisimesta säästät vettä, mutta
ennen kaikkea kotisi vesivahingot jäävät huomattavasti pienemmäksi.
59. Mikäli suunnittelet omakotitalon rakentamista ja talopaketin ostamista niin voit
saada hyvätkin alennukset kun neuvottelet sellaisen sopimuksen, että
kyseinen valmistalopaketin valmistaja voi käyttää taloasi esittelytalona. Jotkut ovat saaneet ihan kivan summan rahaa jokaisesta esittelystä.
60. Jos olet suuren taloyhtiön hallituksessa, jossa on kaksi hissiä. Mikäli teknisesti on mahdollista, sammuttakaa toinen hissi yöksi.
Suomessakin on useampi kuin yksi hissi muutamissa tornitaloissa mm.
Vuosaaren Cirrus -kerrostalossa. Ylimääräisten hissien sulkemisesta
hiljaisena aikana hyötyvät myös mm. hotellit ja virastot.
61. Tänään vuodenvaihteen kunniaksi sähkömittaria lukiessani tuli mieleen seuraava vinkki. Mieti ajankohta milloin sähkömittari kannattaa lukea.
Sähkömittarin lukemat voi lukea ja ilmoittaa sähköyhtiölle useamminkin
kuin kerran vuodessa. Ellei sinulla vielä ole reaaliaikaista
sähkömittaria, niin sähkölaskusi perustuvat vain arvioihin. Kun ilmoitat
sähkömittarin lukeman sähköyhtiöösi, he voivat laskea tarkan
sähkölaskusi. Mikäli olet kuluttanut arviota vähemmän, erotus hyvitetään
sinulle ja mikäli olet käyttänyt sähköä yli arvion, niin joudut
tietenkin maksamaan erotuksen. Yleensä mikäli sähköyhtiö nostaa tai
laskee hintaa tai vaihdat sähkötuotetta saman sähköyhtiön sisällä, niin
sähkömittareita ei lueta erikseen, vaan kaikki perustuu arvioon. Näin
ollen voisi ajatella, että tilanteessa, jossa sähkö kallistuu tai
halpenee voi olla tietyissä tapauksissa kannattavaa ilmoittaa lukemat
sähköyhtiöösi jo etukäteen. Tällainen tapaus voisi olla esimerkiksi
sellainen, että olet jostain syystä käyttänyt enemmän sähköä kuin
yleensä (vaikkapa käyttänyt betonimyllyjä ja saunottanut paljon
remonttiporukkaa). Mikäli tiedät että sähkönkäyttösi vähenee niin voi
ehkä olla kannattavaa ilmoittaa mittarin lukemat hinnan noustessa, sillä
tällöin keskimääräistä suurempi osa sähkönkäyttöäsi on ajoittanut
aikaan ennen hinnankorotusta. Mikäli taas olet käyttänyt normaalia
vähemmän sähköä ja sähkön hinta nousee, lukemaa ei vastavuoroisesti
kannata ilmoittaa ennen aikojaan.
62. Lukijan vinkki. Kaikkien
kodinkoneiden ja laitteiden käyttöohjeet kannattaa säilyttää paikassa,
mistä ne helposti löytää. Väärällä käytöllä moni laite menee epäkuntoon,
kun ei ole aikaa (seli seli) tai ei viitsi lukea käyttöohjeita tai
niitä ei yksinkertaisesti löydy, jos on joku asia käytön suhteen
epäselvä.
63. Älä osta muuta kelloa kuin rannekello.
Kelloja löytyy nykyään yllättävän monesta paikasta, kuten autosta,
mikroaaltouunista, digiboksista, sähkökaapin sähkömittarista,
tietokoneesta, gps-paikantimesta, ilmalämpöpumpusta, kännykästä,
dvd-soittimesta, videokamerasta, auton lämpötolpasta sekä myös
lukuisista muista kodinkoneista. Moniin näihin mm. kännykkään saa
helposti myös ajastuksen, jota voi käyttää herätyskellona. Joten miksi
turhaan ostat kelloja, kun sinulla saattaa olla tietämättäsi yli 10
kelloa kotona.
64. Harkitkaa varsinkin suuremmissa tiloissa (kerrostalot, työpaikat yms) uusia äly-tekniikoita. Esim.
moniin ilmastointilaitteisiin saa hiilidioksidi-antureita, jotka
säätävät ilmastointia hengityksessä syntyvät ilman
hiilidioksidipitoisuuden mukaan ja vaihtavat ilmaa vain tarpeen mukaan.
Myös mm. automaattisesti luonnonvalon määrän mukaan säätyviä antureita
on saatavilla valaisimiin. Nämä maksavat itsensä yleensä takaisin
laitteen käyttöiän aikana.
65. Mikäli sinulla on kotona pore- tai uima-allas hommaa
siihen tiivis lämpöä eristävä kansi tai kate, jonka voit vetää altaan päälle kun
sitä ei käytetä. Säästät rutkasti sähköä. Lisäksi säästät myös vettä, sillä kannellisista uima-altaista haihtuu jopa 95 enemmän vettä kuin katteettomista.
Lukijan kommentti. Ihmettelenpä vain kun joillain on uima-altaita pihassa niin miksi ne on
aina vaaleista kaakeleista tehtyjä? Musta keräisi auringon lämpöä niin
että veden luulisi olevan aika lämmintä ilman lämmityslaitteitakin.
Oikeastaan altaan reunat voisi olla liiankin leveät ja niissä vain pari
senttiä vettä ihan vain lämpiämässä. Allas tulee peittää kun ei
käytössä, sillä haihtuminen viilentää vettä.
66. Lukijan vinkki. Taulukoi
sähkönkäyttösi, piirrä siitä kuvaaja ja mieti syitä poikkeamiin.
67. Osallistu aina taloyhtiösi yhtiökokoukseen ja ole
muutenkin aktiivinen taloyhtiötäsi koskevissa asioissa.
Yhtiökokouksissa päätetään mm. taloyhtiösi yhtiövastikkeen suuruudesta
sekä taloyhtiössä tehtävistä korjauksista, remonteista ja muista
investoinneista. Myös taloyhtiön hallituksen kannattaa olla aktiivinen
ja mm. pyytää tarjouksia esim. korjauksista riittävän monesta paikasta
ja perehtyä tarkasti tuleviin remontteihin.
68. Lukijan vinkki. Kun käytät viihde-elektroniikkalaitteita, varmista niiden sammuminen ennen kotoa poistumista.
Esim. jos tietokone ei sammu jostain syystä vaan jää "huutamaan"
puoliväliin ennen sammumista moneksi tunniksi, se syö turhaan sähköä,
rasittaa koneen komponentteja ja saattaa periaatteessa aiheuttaa myös
tulipalovaaran. Samoin kierrettävät katkaisijat, esim.
halogeenilukulampuissa ja himmentimissä pitää muistaa kiertää kokonaan
kiinni (naksahduksen yli), muutoin lamppu on päällä ja syö syö sähköä
kenenkään huomaamatta.
69. Järjestäkää energiansäästökilpailu naapurienne kanssa ja kilpailkaa kenellä on pienin sähkönkulutus. Mikäli naapureillanne on samanlaiset ja kokoiset asunnot kilpailu on helppoa.
70. Lukijan vinkki. Aikaisemmin täällä on mainittu katkaisimella varustettujen jatkojohtojen
hankkimista. Katkaisijalla voi katkaista sähköt kaikista jatkojohdon
pistokkeisiin kytketyistä laitteista kerralla. Kaupoissa, esim. Biltemassa (ja
monissa muissakin kaupoissa!) on myytävänä yksittäinen, katkaisijalla varustettu
pistorasia (35-0019). Näin voit katkaista sähköt näppärästi ja nopeasti myös
yksittäisestä sähkölaitteesta repimättä pistoketta joka kerta seinästä irti
syömästä valmiustilasähköä. Moniosaista jatkojohtoa voi olla vähän turha ostaa
yhdelle laitteella.
80. Lukijan vinkki. Jos aiot rakentaa/rakennuttaa kesämökin, selvitä kuinka paljon enemmän maksaa
talviasuttava versio. Rakennusvaiheessa on helppo lisätä eristepaksuutta,
valmiiseen mökkin erittäin hankalaa ja kallista. Tästä on seuraavia hyötyjä
vaikka et aiokaan siellä asua talviseen aikaan:
- Keväällä ja syksyllä kuluu
vähemmän (sähkö)energiaa lämmitykseen ja lämmön ylläpitoon.
- mahdolliseen
peruslämmön ylläpitoon kuluu huomattavasti vähemmän energiaa (lähes aina
sähkölämmitys!!)
- kesällä esim. ilmalämpöpumpun tupaan tuoma viileys pysyy
paremmin sisällä kun paksummat eristeet.
- mökin mahdollinen
jälleenmyyntiarvo talviasuttavana on huomattavasti korkeampi kuin vain
kesämökkinä.
Eli karkeasti ottaen: Jos säästät rakennusvaiheessa, niin maksat
käyttövaiheessa enemmän ja päinvastoin.
|