Ajoita menot pimeään ajankohtaan

Ajoita kaupassa käynti, koiran ilta ulkoilutus yms harrastukset. pimeään ajankohtaan. Säästät tällöin kotisi valaistuksessa. Mikäli käyt jo valoisalla kaupassa, olet luultavasti sitten pimeällä kotona, ja pidät kotonasi valoja päällä sen ajan kun olisit kaupassa.

Mikäli käyt kaupassa pimeällä, niin kotiasi ei tarvitse valaista sillä aikaa, edellyttäen että ketään ei ole kotona. Tämä vinkki ei ole keneltäkään pois, ei edes kaupalta, sillä kauppias joutuu joka tapauksessa pitämään valoja päällä, vaikka hänen liikkeessänsä ei olisi yhtään asiakasta. Mikäli kuljet kauppaan autolla saat kuitenkin suuremmat säästöt mikäli käy kaupassa esim. työmatkalta tullessasi, jolloin ajokilometrejä tulee vähemmän.

Muita hyviä paikkoja hyödyntää ilmaista valoa ovat mm. luistelukentät, hiihtoladut, bussit, junat jne. Supersäästäjä tekee esim valoa vaativat kotiaskareet vaikkapa linja-auton valossa.

Lasipulloista saa kynttilänjalkoja

Käytetyistä ja pantittomista lasipulloista, esim. ulkomailta tuoduista viini- ja viinapulloista, saa hienoja kynttilänjalkoja.

Karta kalliisiin palvelu- ja yritysnumeroihin soittamista

Karta kalliisiin yritysnumeroihin soittamista. Esim. moniin 010, 020, 030, 070, 075, 100, 105 ja 106 -alkuisiin palvelu- ja yrityspalvelunumeroihin soittaminen on kallista.  Listä näistä löytyy osoitteesta https://www.viestintavirasto.fi/internetpuhelin/puhelinnumerot/palvelunumerot.html

Palvelunumeroista saa lisätietoa osoitteesta www.suomenpalvelunumerot.fi

Tällaisia numeroita on esim. monen työterveyshuollossa, kuten Oulussa toimivassa ODL:ssä. Tavallinen palvelupuheluhinta on tiettyihin yritysnumeroihin on lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 5,9 snt/min ja matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 16,9 snt/min. Voit kiertää nämä kalliit puhelut esim hankkiutumalla jonkun firmassa työskentelevän ”vakioasiakkaaksi” ja soittamalla rohkeasti suoraan hänen kännykkäänsä. Toinen hyvä vaihtoehto on lähettää haluamallesi henkilölle sähköpostia.

Lisäksi kannattaa katsoa www.siirretytnumerot.fi, josta voit ilmaiseksi katsoa minkä teleyrityksen verkossa numeroa on, sillä nykyään puhelinnumeroa ei tarvitse vaihtaa palveluyritystä vaihdettaessa. Mikäli kuitenkin joudut soittamaan näihin numeroihin, kannattaa miettiä sanottavasti valmiiksi, jotta voisit pitää puhelun mahdollisimman lyhyenä.

 

Huumorivinkki: Sairasta pitkään

Sairasta pitkään, säästä rahaa. Jos saat jonkun flunssan ja vähän kuumetta, älä pidä kiirettä sen paranteluun. Kun makaat flunssassa ja pienessä kuumeessa peiton alla, et voi kuluttaa samalla paljoa (ei tee mieli lähteä shoppailemaan, ruoka ei maistu, auto seisoo pihassa jne.) Kannattaa olla kuitenkin tarkkana ja pitää tauti lapasessa ettei se pahene ja muutu esim. keuhkokuumeeksi, jonka hoito voi muodostua kalliiksi. Näin säästät rahaa, etenkin jos olet vaikka työttömänä eikä kukaan esim. työpaikalla kaipaile.

Lukijan vinkki

Hyödynnä ulkomaiset kolikot

Jos käyt ulkomaan matkalla €uroalueen ulkopuolella, älä heitä jäljellejääneitä kolikoita metallinkeräykseen. Jotkut kolikot voivat olla (hyvin lähelle) samankokoisia kuin €urokolikot, jolloin niitä voi käyttää esim. kärrypanttina, kaupan lokeropanttina ym. 2 ruplan kolikko korvaa ainakin 1 €:n kolikon edellämainituissa tilanteissa, joita täällä meillä Kaakkois-Suomessa löytyy aika usein. Näin sinulla on aina panttikolikko valmiina lompakossa (koska yleensä kolikot eivät kelpaa kauppoihin) eikä vahinko ole kovin suuri jos unohdat kolikon kiinni kärryyn tai kaupan lokeroon.

Säästä kahvia

Monilla työpaikoilla joku keittää pannullisen kahvia, josta työntekijät käyvät sitten juomassa sumpit kun sattuvat ehtimään. Ongelma on siinä, että yleensä kukaan ei tiedä, että milloinka kyseinen pannullinen kahvia on keitetty. Usein käy niin, että kahvia heitetään turhaan pois, koska luullaan että se on vanhaa ja pannussa kauan aikaa seissyttä, vaikka välttämättä niin ei olisikaan.

Ratkaisu tähän on askarrella paperista kellon viisarit kahvinkeittimen viereen. Kahvin keittäjä laittaa kellon viisarit siihen asentoon, milloin kahvi on keitetty. Tällöin muut työntekijät tietävät miten vanhaa kahvi on, eivätkä turhaan ala keittämään uuttaa pannullista, jos edellisen pannun keitosta on vain vähän aikaa. Paperisen kellotaulun askartelemisen sijaan voi tietenkin käytää oikeita viisareita vanhasta rikkoutuneesta kellotaulusta.

Säästää kahvia, sähköä ja aikaa.

Kata kahvit ekologisesti

Erilaisia kattauksia, joista tulee erilainen määrä tiskiä

Erilaisia kattauksia, joista tulee erilainen määrä tiskiä

 

Voit vähentää turhan tiskin määrää käyttämällä esim. kuvan oikean reunan kattauksen neliön muotoisia astioita, jotka eivät vaadi lautasta kahvi- tai teekupin alle. Näin sinulle jää yksi lautanen vähemmän tiskattavaa per kahvittelija, mikä säästä sekä vettä, energiaa että aikaasi.

Mikäli kuitenkin joudut tekemään perinteisen kattauksen kahvilautasineen ja asetteineen, niin toinen hyvä vaihtoehto on käyttää mahdollisimman pieniä lautasia kahvikupin alla, kuten kuvan ruskean kupin alla on. Näitä mahtuu samaan tiskikoneeseen tuplasti se määrä mitä normaalikokoisia lautasia.

Edullista talkooapua

Jos tarvitset talkooapua kotonasi, esim. polttopuiden kantaminen sisälle liiteriin, muutto tms., kannattaa avustajaa kysellessä palkkioksi tarjota illan (ruoka)ravintolassa. Käytännössä tämä kannattaa toteuttaa siten että marssit talkoojoukon kanssa syö ja juo niin paljon kuin jaksat-tyyppiseen buffetravintolaan (esim. GoldenRax) ja maksat kaikille pöperöt. Näin saat edullisesti talkootyövoimaa ja jokainen voi vetää napansa täyteen ilman että se käy sinulle ylivoimaisen kalliiksi. Joskus kunnon ruoka on parempi vaihtoehto kuin pelkkä kylmä raha kouraan.

Polkupyörässä ei valoa?

Nykyisissä kännyköissä on yleensä mukana taskulamppu ja jos ei ole niin älypuhelimiin on ladattavissa sovellus eli appsi, joka sytyttää kännykän kameran salamavalon palamaan taskulampuksi. Mikäli sinulla ei ole polkupyörässä valaisinta niin hätätilassa voit käyttää valaisimena kännykän taskulamppua. Kännykän valo on todella kirkas, joten tulet hyvin nähdyksi myös muille tielläliikkujille ja parhaassa tapauksessa vältät poliisin valottomalle pyörälle kirjoittaman rikesakon. Mikäli kiinnität kännykän kiinni pyörään, niin ole kuitenkin varovainen ettei se pääse irtoamaan ja tippumaan pois pyörästä.

Vinkki lapsiperheille: Bussilla ilmaiseksi

Monissa kaupungeissa paikallisliikenteessä voi matkustaa yksi aikuinen (= rattaiden työntäjä) ilmaiseksi lastenvaunujen tai -rattaiden kanssa. Jos asut kauempana keskustasta, voit kätevästi käydä isommassa (=edullisemmassa) kaupassa ostoksilla esim. päiväsaikaan puolisosi ollessa töissä. Tai sitten voit tutustua kotikaupunkisi oudompiin nurkkiin ilmaiseksi bussikyydin avulla, kunhan vain selvittää etukäteen kuinka sieltä sitten pääsee pois. Päivällä bussiin mahtuu paremmin kuin aamu- tai iltapäiväruuhkan aikoina. Näin säästät rahaa ja pääset liikkumaan ilmaiseksi. Oman kaupungin käytäntö kannattaa selvittää etukäteen ennen ensimmäistä matkaa. Jos omia muksuja ei ole, niin aina voi ”lainata” vaikkapa kummilapsiaan.

Lukijan vinkki